Numeron 4/2005 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto


Vapaa Ajattelija 4/2005

jumalaton kulttuurilehti




näkökulma



Janne Vainio



Jumalanpilkan maallinen paluu



Vapaa-ajattelijoiden ei ehkä jatkossa parane veistellä vitsejä uskovaisista, sillä uskontokuntaan kohdistettu pilanteko johti hiljattain poliisitutkintaan. Syynä oli juutalaisvitsien levittäminen internetissä.

Jumalanpilkkalaki on jo kuollut kirjain, mutta uskontojen suojaksi on tehtailtu uudenlaista lainsäädäntöä, jota perustellaan orwellilaistyylisesti humanistisilla "suvaitsevuuden" fraaseilla. "Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" voi Suomessa saada jopa kaksi vuotta vankeutta (rikoslaki 11. luku, 8 §):

Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Uhkaus tappaa kaikki juutalaiset olisi yhtä rangaistava jo ilmankin tätä pykälää. Laittoman uhkauksen rangaistusasteikko on täsmälleen sama (sakko - 2 v. vankeutta). Rikokseen yllyttäjä puolestaan tuomitaan jo rikoslain 5. luvun 5 §:n mukaan kuten rikoksen tekijä, joten mitään erityistä pykälää etniseen väkivaltaan yllyttämisestä ei tarvita rikosoikeudellisesti mihinkään. Pykälä on täysin vailla merkitystä muutoin paitsi silloin, kun on kyse ajatuksien rauhanomaisesta levittämisestä, joka ei sisällä mitään uhkauksia ketään vastaan.

Uskontokritiikki vaarassa?

Edellä mainittu muotoilu mahdollistaisi rikossyytteen muitakin uskontokuntia koskevien vitsien veistelystä ja niiden levittämisestä. Huomionarvoista on, että pykälä ei koske pelkästään yksittäiseen henkilöön hänen ihonvärinsä, kansallisuutensa tai uskontonsa takia kohdistettua loukkausta. Sen sijaan lakipykälä kriminalisoi sellaisenkin "panettelevan tai solvaavan" puheen, joka kohdistuu esimerkiksi tiettyyn uskontokuntaan kokonaisuutena.

Jos yksittäistä juutalaista solvataan hänen uskontonsa vuoksi, kyseessä on kunnianloukkaus, jonka uhrina on se henkilö, joka voi nostaa asiasta syytteen. Pelkkä juutalaisen identiteetin halventaminen sen sijaan on ns. uhriton rikos. Kenenkään juutalaisen ei välttämättä tarvitse edes olla kuulemassa niitä juutalaisvitsejä, joiden levittämisestä voidaan silti nostaa syyte kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Myöskään minkään tietyn juutalaisyhdyskunnan nautinnassa olevia omaisuus- tai ympäristöarvoja ei ole tuhottu. Rikoksena on yksinomaan tietyn väärän ajatuksen levittäminen.


Ranskassa kirjailija Michel Houellebecq joutui hiljattain syytteeseen sikäläisen vastaavan lakipykälän nojalla hänen lausuttuaan julkisesti, että islam on maailman tyhmin uskonto (ks. Christopher Hitchens: "Tyhmin uskonto", VA 2-3/2003). Eikö tällainen lainkäyttö ole jo itsessään selvää uhkailua sitä tiettyä kansanryhmää (islaminuskon vastustajia) vastaan, joka on tässä asiassa samaa mieltä syytetyn kanssa?

Miksi islamilainen identiteetti olisi lain edessä sen arvokkaampi kuin islaminvastustajan identiteetti? "Vihapuheen" kriminalisointia perustellaan juuri eri kansanryhmien välisellä tasa-arvolla - mutta tällainen "tasa-arvo" on väistämättä ristiriidassa itsensä kanssa, koska eräät kansanryhmät (esim. uskonnot) ovat orwellilaisittain tasavertaisempia kuin jotkin toiset.

Viihdemateriaalin osalta ennakkotapauksilla voi olla ratkaisevaa merkitystä sille, millaista kirjallisuutta tai millaisia elokuvia tullaan jatkossa päästämään levitykseen. Pahimmassa tapauksessa yhdenkin uskontokunnan kustannuksella pilailusta langetettu rikostuomio voisi merkitä, että jo tuotantovaiheessa tullaan vastaisuudessa "varmuuden vuoksi" karsimaan pois ne riskialttiit osat käsikirjoituksista, jotka saattaisivat sisältää voimakkaasti tunteeseen vetoavaa kritiikkiä jotakin tiettyä uskontoa vastaan. Käytännössä pykälä ajaisi tällöin saman asian kuin se perinteinen jumalanpilkkalaki, jota ei maallistuneessa yhteiskunnassa enää juurikaan "kehdata" soveltaa.

Rikoksia jumalaa vastaan

Uskontoihin kohdistetun "vihapuheen" ja kunnianloukkauksen välillä on periaatteellisesti tärkeä ero, joka tulisi muistaa keskusteltaessa ilmaisuvapauden rajoista. Kunnianloukkauspykälät perustuvat yksittäisten henkilöiden oikeuksiin, joita he itse voivat ajaa. Jumalanpilkan tai "vihapuheen" tapauksessa taas väitetty "rikos" kohdistuu sellaiseen (esimerkiksi uskonnolliseen) identiteettiin, jota kukaan ei voi oikeudenkäynnissä edustaa muiden puolesta.

Kenelläkään uskovaisella ei voi olla mitään maallisia valtuuksia määritellä, mikä on se "juutalaisuuden etu" tai "islamin etu", jota näihin uskontoihin kohdistettu pilanteko loukkaa. Uskontokuntien halventamisesta langetetut rikostuomiot ovat siten jo itsessään mielivaltaista "jumalallista oikeutta".

Jumalanpilkka on uhrittoman rikoksen malliesimerkki, koska siitä voidaan tuomita ilman että Jumala itse laskeutuu oikeussaliin todistamaan kunniaansa loukatun. Ei ole sattumaa, että länsimaisen oikeuskäytännön historiassa ensimmäisiä uhrittomia rikoksia olivat juuri uskontorikokset. Alun perin tällaisia rikoksia ei tuominnut valtio, vaan kirkko - mutta uuden ajan alusta lähtien maalliseen oikeuskäytäntöön levittäytyi yhä tihenevä viidakko sellaisia "rikoksia esivaltaa vastaan", jotka eivät kohdistuneet kehenkään (eivät kuninkaan henkilöön eivätkä kehenkään yksittäiseen alamaiseen).

Ensimmäisiä tällaisia rikoksia oli mm. noituus, johon kohdistettu tosiasiallinen valvonta moninkertaistui, kun se ulotettiin osaksi maallista oikeutta. Toisin kuin käräjäoikeudessa, uskonnollisessa oikeudessa jo syyte itsessään oli lähtökohtainen "todiste" rikoksesta - ja tällainen inkvisitorinen menettely ulotettiin nyt myös maallisen esivallan käytäntöihin.

Inkvisition paluu

Usein pidetään jo riittävänä todisteena "halventavasta" puheesta, että jonkin tietyn (etnisen, uskonnollisen, sukupuolisen jne.) ryhmän edustaja on itse omassa päässään tulkinnut jonkin tietyn mielenilmaisun olevan hänen identiteettiään halventava. Tällaisen todistelukäytännön palauttamista myös rikosoikeuteen ajetaan usein "monikulttuurisen suvaitsevuuden" uuskielisillä fraaseilla.

Kun hylätään vaatimus, että rikoksesta on oltava objektiiviset todisteet, silloin katoaa myös syytetyn oikeusturva. Sellainen rikoslainsäädäntö, jossa jonkin teon rikollisuus voi riippua syyttäjäosapuolen omista ajatuksista, on rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen (nullum crimen sine lege) vastainen. Koska en voi mitenkään etukäteen lukea kenenkään toisen ajatuksia, en voi myöskään rationaalisesti ennakoida, mistä "rikoksesta" minulle saattaa tämänhetkisten puheitteni vuoksi huomenna rapsahtaa syyte. Asetelma on kuin Kafkan Oikeusjutussa, jossa syytetty joutui epätoivoisesti puolustamaan itseään saamatta koskaan tietää, mistä häntä syytetään.

Uskonnollisen identiteetin lainsuoja on hyvinkin verrattavissa jumalanpilkkaoikeuteen. Jumalanpilkaksi on esim. brittiläisessä ennakkotapauksiin pohjautuvassa rikosoikeudessa määritelty väljästi sellainen puhe, jonka "aiheuttaa mielipahaa jollekin kristilliselle henkilölle". Todisteeksi rikoksesta on saattanut käydä, että yksikin oikeauskoinen henkilö on pahoittanut mielensä moisesta puheesta - ja näin siis brittiläisessä oikeuskäytännössä, joka on ollut pohjana länsimaisille oikeusvaltioperiaatteille!


On herkästi kiistaa herättävä mielipidekysymys, tulisiko uhrittomia rikoksia ylipäätään kirjata rikoslakiin tai mihin raja pitäisi tällaisten rikosnimikkeiden kohdalla vetää. Usein kyseessä ovat voimakkaita tunteita herättävät asiat, kuten päihde- tai seksuaalipolitiikka, enkä ryhdy tässä arvioimaan sellaisten asioiden sääntelyn oikeutusta.

On kuitenkin aivan oma lukunsa, että tietty joukko uhrittomista rikoksista on luonteeltaan puhtaasti ajatusrikoksia. Avoimessa yhteiskunnassa ei voi olla sellaista asiaa kuin jonkin tietyn (esimerkiksi aatteellisen tai uskonnollisen) identiteetin "oikeus" tulla suojelluksi siihen kohdistuvalta julkiselta arvostelulta - ja tällaisten "oikeuksien" määrätietoinen vastustaminen on välttämätöntä, jos ajatuksenvapautta halutaan puolustaa.

"Vihapuheen", pornografian tai väkivaltaviihteen sensurointia on usein perusteltu sillä, että niiden levittäminen voi yllyttää raiskauksiin tai etniseen väkivaltaan. On joskus jopa väitetty, että esimerkiksi pornografia ei olisikaan mikään uhriton rikos, vaan rikos jonka uhrina on jokainen raiskattu nainen. Kuitenkin uhrittoman rikoksen määritelmän mukainen tunnusmerkistö täyttyy silloin, jos teko itsessään ei aiheuta vahinkoa kenenkään toisen henkilön lailliselle edulle. Vaikka raiskaaja tai ryöstömurhaaja saisikin idean tekoihinsa lukemalla dekkareita tai katselemalla väkivaltapornoa, tällaisten "virikkeiden" levittäminen on silti itsessään ainoastaan ajatuksien levittämistä, eivätkä ajatukset ole koskaan raiskanneet tai pahoinpidelleet ketään.

Jos ajatuksien levittämistä halutaan rajoittaa muunlaisen rikollisuuden ehkäisemiseksi, niin silloin voidaan tietenkin samalla perusteella vaatia kriminalisoitavaksi myös tiettyjen "rikollisten" aatteiden levittäminen. Tällä tavoin on jo Euroopassa perusteltukin esimerkiksi kansallissosialistisen ideologian symbolien (mm. hakaristin) ja usein myös fasistisen, anarkistisen tms. lehdistön ja kirjallisuuden kriminalisointia.

Jopa tieteellistä keskustelua on rajoitettu rikosoikeudellisesti tuomitsemalla "juutalaisvastaiseksi vihapuheeksi" sellainen revisionistinen historianteoria, jonka mukaan juutalaisten joukkotuho olisikin ollut oletettua vähäisempää. Kun rikosoikeudelle annetaan toimivalta ratkaista jopa tieteellisen totuuden viralliset rajat, ollaan jo periaatteellisesti lähellä inkvisitiota.

Lopuksi eettinen kysymys pohdittavaksi: tulisiko Karl Marxin teokset kieltää sillä perusteella, että niissä esitetyt ajatukset väkivaltaisesta luokkataistelusta olivat "virikkeinä" miljoonien ihmisten joukkomurhiin? Entä tulisiko islamin ja kristinuskon levittäminen kieltää sillä perusteella, että ne lietsovat kansanjoukkoja pyhään sotaan ja miekkalähetykseen? Jos ei, niin mitä perusteita jää jäljelle puolustella sellaisia uhrittomia rikosnimikkeitä, jotka kohdistuvat puhtaasti ajatusrikoksiin?





Suomen suurimman nettisivuston pitäjää, orimattilalaista Arto Ikolaa uhkaa syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Syynä rikostutkintaan olivat www-vitsit -sivustolle sijoitetut juutalaisvitsit, joista oli tehty ilmianto. Helsingin poliisin mukaan asia on menossa syyteharkintaan.

Ikola on sulkenut vitsisivuston oma-aloitteisesti, koska ei halua ylläpitää sensuroitua sivustoa. Hänen mukaansa kattavaa vitsiaiheista sivustoa on "mahdotonta pitää yllä loukkaamatta ketään". Hän rinnastaa juutalaisvitsit esimerkiksi blondivitseihin, joista kuka tahansa vaaleatukkainen naishenkilö saattaisi loukkaantua. Poliisi puolestaan pitää rikostutkintaa oikeutettuna, koska juutalaisvitseissä tulevat hyvin usein esiin toisen maailmansodan tapahtumat, joita ei voida verrata ruotsalaisvitsien aihepiiriin.

Sivustolla oli noin 40 000 vitsiä, jotka oli jaoteltu tuhanteen alaluokkaan, joista yksi käsitteli juutalaisia. Tutkinnan kohteina olevissa vitseissä ei viitattu yksittäisiin henkilöihin, vaan juutalaisiin kansanryhmänä.

Ikola on jo ehtinyt verrata ilmapiiriä Neuvostoliittoon, jossa sattuvan sanonnan mukaan ensimmäinen palkinto poliittisten vitsien kilpailussa oli 25 vuotta. Mainittakoon, että Neuvostoliitossa oli vielä 1980-luvulla voimassa rikosnimike "neuvostojärjestelmää koskevien valheellisten väitteiden levittäminen", jonka perusteella poliittisesti epäkorrektien vitsien veistelystä saattoi päästä useaksi vuodeksi työleirille.


sivun alkuun



Numeron 4/2005 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto