Pakottaminen uskonnon harjoittamiseen


Perustuslain 11 §:n (731/1999) mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen".

Pakottamisesta omantunnon vastaisesti uskonnon harjoittamiseen ei ole säädetty rangaistusta rikoslaissa. Laissa on uskonrauhan suojaamista koskevia pykäliä, jotka kriminalisoivat uskonnonharjoituksen estämisen mutta eivät siihen pakottamista.

Rikoslain (39/1889) syrjintäpykälä voi soveltua joihinkin tapauksiin.

"9 §

Syrjintä

Joka elinkeinotoiminnassa, ammatin harjoittamisessa, yleisönpalvelussa, virkatoiminnassa tai muussa julkisessa tehtävässä taikka julkista tilaisuutta tai yleistä kokousta järjestettäessä ilman hyväksyttävää syytä ei palvele jotakuta yleisesti noudatettavilla ehdoilla, kieltäytyy päästämästä jotakuta tilaisuuteen tai kokoukseen tai poistaa hänet sieltä taikka asettaa jonkun ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava työsyrjintänä, syrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."

Katso myös: Uskonrauhan rikkominen.


Oikeustietoa-sivu