Päivänavaus


Perusopetusasetuksen (852/1998) 6 §:n mukaan "Päivän työ aloitetaan lyhyellä päivänavauksella". Lukioasetuksen (810/1998) 5 §:ssä todetaan, että "Nuorille annettavassa lukiokoulutuksessa päivän työ aloitetaan lyhyellä päivänavauksella".

Uskonnollisista päivänavauksista saa olla poissa. Perustuslain 11 §:n (731/1999) mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Uskonnolliset päivänavaukset ovat luonnollisesti uskonnon harjoittamista.

Koululakien perusteluissa sanotaan, että koulun on etukäteen ilmoitettava, mitkä päivänavaukset ovat uskonnollisia, jotta uskonnottomat oppilaat ja opettajat osaavat olla niistä poissa. Ilmoitus on tehtävä tarvittaessa myös oppilaiden huoltajille.

Rehtorin kuuluu järjestää niille, joiden ei tarvitse perustuslain nojalla osallistua omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, uskonnollisten aamunavausten ajaksi paikka, jonne aamunavaukset eivät kuulu. Paikan on löydyttävä sisätiloista. Päivänavauksen päättyminen on ilmoitettava niille oppilaille ja opettajille, joilla on oikeus olla niistä poissa. Koulun tehtävä on huolehtia siitä, että näin tapahtuu.

Jos koulu ei etukäteen ilmoita, mitkä päivänavaukset ovat uskonnollisia, oppilailla ja opettajilla on oikeus olla poissa kaikista päivänavauksista.

Perustuslakia on noudatettava, vaikka muissa laeissa ei olisi selventäviä lakipykäliä.

Jos esimerkiksi koulun rehtori kieltäytyy noudattamasta tätä perustuslain kohtaa, hän tekee virkavirheen, ja koulun ylläpitäjän on vähintään annettava hänelle huomautus virkavirheestä. Jos virkavirhe toistuu useita kertoja, rehtori on pantava viralta.

Jos rehtorin nimittänyt viranomainen ei ryhdy tarpeellisiin toimiin, asia menee valitusteitse eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jos eduskunnan oikeusasiamies ei ryhdy tarpeellisiin toimiin, asiasta voidaan valittaa kansainvälisille ihmisoikeuksien valvojille. Tarvittaessa Vapaa-ajattelijain liitto avustaa valituksissa kansainvälisiin ihmisoikeustuomioistuimiin.


Oikeustietoa-sivu