Elinluovutus


Elinsiirrot

Elinsiirtojen onnistumiselle on ratkaisevan tärkeää toiminnan nopeus. Suostumuksen elinsiirrolle tulisi olla saatavissa omaisilta tai kuolleen elinaikanaan ilmoittamana. Tällä hetkellä Suomessa on pulaa sairaille ihmisille annettavista siirtoelimistä, ja alan järjestöjen mukaan kymmeniä ihmisiä kuolee vuosittain odottaessaan sopivaa siirrännäistä.

Elinluovutuskortti

Tahtonsa luovuttaa elimensä toisten ihmisten sairauden hoitoon kuolemansa jälkeen voi tuoda esille kirjallisesti elinluovutuskortilla.

Elinluovutuskortin voi allekirjoittaa jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö.

Elinluovutuskortteja on saatavilla apteekeissa, huoltoasemilla ja useimmilla lääkäriasemilla. Kortteja voi tilata myös suomalaisten järjestöjen ylläpitämän Lahja elämälle -sivuston kautta.

Elinluovutuskorttiin voi kirjoittaa, mitkä elimet haluaa luovuttaa ja mitä ei.

Päätöksestä tehdä elinluovutuskortti on hyvä kertoa omaisille ja ystäville.

Allekirjoitettu luottokortin kokoinen elinluovutuskortti kannattaa pitää aina mukana esimerkiksi lompakossa.

Elinluovutuskortin voi liittää sairaskertomukseen, jos sellainen on olemassa. Sieltä sairaala löytää elinluovutuskortin vaivatta. Intimiteettisuojan vuoksi elinluovutuskorttia ei etsitä potilaan lompakosta sairaalassakaan.

Elinluovutuskortin voi halutessaan hävittää. Peruuttamisesta kannattaa kertoa niille lähiomaisille, joilla oli tieto kortin olemassaolosta.

Elinluovutuskortin allekirjoittanut ei ole vastuussa siitä, kelpaavatko hänen elimensä. Elinten soveltuvuuden arvioivat lääkärit.

Laki

Puitteet kuolleilta saatavien siirrännäisten irrottamiseen määritellään Laissa ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä (101/2001).

Laissa säädetään, että kuolleelta ihmiseltä voidaan irrottaa elimiä ja kudoksia, jollei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut sitä tai että hänen lähiomaisensa tai muu läheinen vastustaisivat sitä.

Jos ihminen eläessään on antanut suostumuksensa elimien ja kudoksien irrottamiseen, toimenpide voidaan suorittaa lähiomaisen tai muun läheisen kiellosta huolimatta. Allekirjoitettu elinluovutuskortti on tällainen suostumus.

Myös alle 18-vuotias henkilö voi toimia luovuttajana, jos kuoleman ajankohtana hänen vanhempansa tai hänen laillinen holhoojansa elinluovutuksen hyväksyy.

Katso myös: Hoitotahto; Kudosluovutuskortti; Ruumiinluovutustestamentti.


Oikeustietoa-sivu