VAPAA-AJATTELIJAIN LIITTO RY
Neljäs linja 1
00530 Helsinki
Puh. 0440 715 601, fax (09) 715 602 28.10.2004
Uskonnottomuus ja media
Miksi uskonnottomuus ei näy mediassa?
Vielä joitakin vuosia sitten puhuttiin siitä, että seksuaalivähemmistöt olivat kaapissa, ja sitten he tulivat sieltä ulos, eli he ikään kuin "tunnustivat" kuuluvansa vähemmistöön. Tällä tavalla kaapista on tullut ulos myös joukko julkisuuden henkilöitä, jotka ovat kertoneet olevansa homoseksuaaleja. Media on ollut jonkin verran kiinnostunut asiasta, ja kaapista ulos tulleista on tehty lehtiartikkeleita. Kun seksuaalivähemmistöistä on puhuttu julkisuudessa tiedotusvälineissä, ihmiset ovat saaneet aiheesta oikeaa tietoa, ja samalla ennakkoluulot näitä vähemmistöjä kohtaan ovat vähentyneet.
Voi sanoa, että nykyisin seksuaalivähemmistöt ovat yhteiskunnallisesti hyväksytty ja tunnustettu ihmisryhmä. Mikä edesauttoi seksuaalisten vähemmistöjen hyväksyntää yhteiskunnassa? Oletan, että median eli tiedotusvälineiden yleisölle välittämä tieto vähemmistöistä ja heidän elämästään oli olennainen tekijä asenneilmaston suuressa muutoksessa.
Onko vastaava asenneilmaston muutos tapahtunut uskonnottomien vähemmistön suhteen? Ovatko uskonnottomat hyväksytty ja tunnustettu ihmisryhmä? Tai ovatko uskonnottomat ylipäätään tunnettu vähemmistö? Entä millainen osuus on ollut medialla uskonnottomuudesta tiedottamisessa?
Uskonnottomuus on sitä, että ihmisellä ei ole uskontoa. Se voi olla välinpitämättömyyttä uskontoja kohtaan, tai sitten uskonnottomuus voi olla tietoista ja aktiivista pysyttäytymistä uskontojen ja uskontokuntien ulkopuolella. Suomalaisista noin kymmenen prosenttia on ateisteja, jotka eivät usko jumalan olemassaoloon. Agnostikkoja, jotka eivät ota kantaa jumalan olemassaoloon, on mielipidetutkimusten mukaan noin 20 prosenttia. Suomalaisista siten noin kolmannes kuuluu uskonnottomien ryhmään. Uskontokuntiin kuulumattomia suomalaisista sen sijaan on noin 14 prosenttia. Uskonnottomista suurin osa kuuluu siis kirkkoon.
Onko asenneilmasto Suomessa vielä niin epävakaa, että kirkkoon kuuluvat uskonnottomat eivät vieläkään uskalla kokonaan irtautua uskonnon vaikutuspiiristä? Onko ihmisillä käsitys, että uskonnottomaksi tunnustautumisesta olisi heille haittaa muilla elämänalueilla? Voisiko media vaikuttaa siihen, että asenneilmasto muuttuisi uskonnottomien vähemmistön suhteen, niin kuin on tapahtunut seksuaalivähemmistöjen kohdalla?
Median tehtävä on käsittääkseni kertoa suurelle yleisölle maailman tapahtumista ja ilmiöistä. Riippumattoman median tiedotustehtävänä ei ole ottaa kantaa kysymykseen esimerkiksi siitä, onko jumalaa olemassa vai eikö ole. Mutta media voi kertoa lukijoille, katselijoille ja kuulijoille, että tästäkin asiasta on monta erilaista mielipidettä.
Suomalaisessa kirjallisuudessa on viime vuosina tullut moni julkisuuden uskonnoton henkilö ulos kaapista. Professori Jorma Palo ja interferonitutkija Kari Cantell ovat kirjoittaneet aiheesta kirjoissaan. Jorma Palo on kirjoittanut uskonnottomasta katsomuksestaan rohkeasti jo vuosia, mutta moni muu julkisuuden henkilö on uskaltautunut ulos uskonnottomuuden kaapista vasta lähestyessään turvallista eläköitymistä. Ura ei näet voi enää vaikeutua, kun jo muutenkin henkilö on siirtymässä työelämän ulkopuolelle.
Kirjallisuuden ohella uskonnottomuus ei ole Suomessa mitenkään yleisesti ollut esillä mediassa. Noin 20 vuoden kokemuksella aiheesta minulle on muodostunut käsitys, että uskonnon- ja vakaumuksenvapauskysymyksissä medialla on hyvin yleisesti auktoriteettina valtiokirkon eli luterilaisen kirkon näkemys. Suomalaisista noin 84 % on ev.lut. kirkon jäseniä. Ikään kuin tämä kansan suuren enemmistön jäsenyys kirkossa olisi vaikuttanut median valtaosan käsityksiin uskonnonvapaus- ja ylipäätään katsomuksellisista kysymyksistä. Näkemys on ohjautunut siihen, että valtaosa suomalaisista olisi uskonnollisia tai muuten sitoutuneita uskonyhteisön jäsenyyteen.
Kirkon valta-aseman vuoksi katsomuksellisten kysymysten julkinen käsittely tapahtuu lähes täysin kirkon ehdoilla. Kirkko tiedottaa säännöllisesti vuosittaisista tapahtumistaan ja silloin tällöin joistakin sisäisistä ongelmistaan. Kirkon asema on kuitenkin niin vahva, että tiedotusvälineiden luoman kuvan perusteella voisi luulla, että Suomessa kaikki ovat jollakin tavalla uskonnollisia, tai että ainakin lähes kaikki kuuluvat uskonnolliseen yhdyskuntaan. Se ei kuitenkaan ole tosiasia. Tosiasiassa vain pieni osa suomalaista on oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti liittynyt uskontokunnan jäseneksi, ja uskonnollisuuskin on viime vuosina vähentynyt selvästi. Mutta miksi uskonnottomuudesta ei juurikaan kerrota mediassa?
Suomalaisten katsomuksellinen tilanne ja sitoutuneisuus ei ole ollenkaan niin yhtenäiskulttuurista kuin se oli vielä sotien aikaan. Pyrkimys täysin omaehtoiseen katsomukselliseen ajatteluun on lisääntynyt niin kuin myös kirkosta eroaminen. Laajempi kirkostaeroaminen alkoi toden teolla vasta 70-luvulla. Vuoden 1923 uskonnonvapauslain voimaanastumisen jälkeen lähes miljoona suomalaista on eronnut kirkosta, mutta miksi tämä suuri uskonnottomien joukko on niin näkymätön suomalaisessa mediassa?
Vaikka uskonnollisuus on tosiasiassa vähenemässä koko ajan, Suomeen on viime vuosikymmenellä perustettu uusi teologinen tiedekunta Joensuuhun, ja vasta noin kuukausi sitten saimme kuulla, että Oulun yliopistoon suunnitellaan neljättä teologista tiedekuntaa. Suuntaus on käsittämätön, sillä jo nyt koulutetaan enemmän pappeja kuin kirkko tarvitsee. Teologien ylijäämäkoulutus onkin johtanut siihen, että teologit jopa aktiivisesti hakeutuvat töihin muualle kuin kirkkoon. Hyvin usein teologeja näkee nykyisin myös toimittajina. Voisiko tässä olla yksi syy siihen, että kirkkoa ja uskontoa käsitellään mediassa hellävaroen, kun taas uskonnottomuus loistaa poissaolollaan.
Kun uskonnottomuuden käsite lienee hyvin monelle tuntematon, myöskään uskonnottomia ei tunneta, tai heitä kohtaan voi olla peräti ennakkoluuloja, kuten seksuaalivähemmistöjä kohtaan oli vielä 20-30 vuotta sitten. Kun uskonnottomuutta ei tunneta, myöskään uskonnottomien vähemmistön tarpeet jäävät tuntemattomiksi. Vaikka muualla Euroopassa hautaustoimi on lähes poikkeuksetta yhteiskunnallinen tehtävä, Suomessa hautaaminen on jätetty lähes yksinomaan yhden uskonsuuntauksen tehtäväksi, ja luonnollisesti eniten tällaisesta kärsii uskonnottomien vähemmistö. Kuluvan vuoden alussa voimaanastunut hautaustoimilaki käytännössä sementoi kirkon hautausmaamonopolin, mutta media ei ole käsitellyt asiaa tästä näkökulmasta. Media ei kysy, miksi Suomessa hautaaminen nähdään uskonnollisena toimena, kun muualla maailmassa se on yhteiskunnallinen tehtävä siinä kuin synnytyssairaalan ylläpitäminen.
Medialle ei pidä sälyttää minkään elämänalueen tuputtamista kuluttajille, mutta voisi Suomessakin media joskus kirjoittaa katsomuskysymyksistä uskonnon- ja katsomuksen vapauden sekä ihmisten katsomuksellisen tasavertaisuuden näkökulmasta. Miksei media kysy, miksi Nokian pitää yksin kustantaa vuosittain noin kolmannes luterilaisten hautausmaiden toimintakustannuksista? Suomalaiset yritykset kaikista muista maista poiketen maksavat veroa luterilaiselle kirkolle. Vero oli viime vuonna noin 88 miljoonaa euroa. Nokia Oyj maksaa luterilaiselle kirkolle veroa vuodessa noin 20 miljoonaa euroa, kun kirkon hautaustoimen kustannukset ovat noin 60 miljoonaa vuodessa.
Muualla maailmassa hautaustoimi on todellakin ratkaistu yleensä siten, että hautausmaan ylläpitäjä on kunta. Suomalaiset uskonnottomat kuten vapaa-ajattelijat ovat myös pyrkineet tähän, mutta kaikilla tasavertaisesti avoimia tunnustuksettomia kunnallisia hautausmaita ei ole perustettu. Helsingin Vapaa-ajattelijat on yrittänyt saada Helsinkiin kunnallista hautausmaata jo 67 vuotta. Hautausmaata ei ole perustettu, eikä myöskään yhdistykselle ole osoitettu tonttia, jolle yhdistys voisi itse perustaa hautausmaan. Lähes kaikki uskonsuuntaukset sen sijaan ovat saaneet Hietaniemestä kaupungilta alueen omaa hautausmaataan varten. Miksi helsinkiläisten kymmenien tuhansien uskonnottomien tarvetta ei nähdä? Miksi media ei juurikaan kirjoita asiasta?
Turussa kunnallinen hautausmaa-asia ratkaistiin eriarvoisuutta lisäävällä tavalla. Turun kaupunki perusti 90-luvun alkupuolella kunnallisen hautausmaan, mutta kaupunki sallii sinne haudattavan vain islaminuskoisia. Kaupungin verovaroja on siis käytetty yhden uskonsuuntauksen hyväksi. Kaupunki perustelee asiaa muun muassa sillä, että se on osa pakolaistyötä, johon on lakisääteiset velvoitteet. Mutta laki ei sano, että vain muslimipakolaiset olisi haudattava kunnalliseen hautausmaahan. Miksi kaupunki ei näe, että islaminuskoisista maista saapuu Suomeen myös uskonnottomia pakolaisia nimenomaan islamin suvaitsemattomuutta pakoon? Jos tällainen pakolainen tarvitsee Turussa hautapaikkaa, Turun kaupunki ei sellaista anna. Uskonnottomalle tarjotaan luterilaista eli uskonnollista hautausmaata. Miksei kaupunki voi perustaa hautausmaata, johon voitaisiin haudata kaikki pakolaiset katsomuksesta riippumatta? Vain muutama suomalainen media kirjoitti asiasta, ja nekin pienillä otsikoilla. Tiedostetaanko ollenkaan uskonnottoman vähemmistön olemassaoloa?
Suomalainen media kirjoitti aika paljonkin kuopiolaisesta tapauksesta, jossa muutamalle pikkupojalle tehtiin kotioloissa ympärileikkaus, josta hygieeniapuutteiden aiheutui lapsille sairaalahoitoa vaativia komplikaatioita. Media puolestaan ei tuonut edes esille, että Eva Biaudetin pikavauhtia nimittämä työryhmä esitti, että kuka tahansa vanhempi voisi pyytää suomalaiselta julkisen terveydenhuollon yksiköltä poikalapsensa ympärileikkauksen. Uskonnottomien ihmisoikeussopimuksiin perustuva näkemys, että lapsella on myös koskemattomuuden suoja, ei saanut median huomiota.
Pari viikkoa sitten mediassa kirjoitettiin kuuluisasta pariisilaisesta hautausmaasta, johon on 70-luvun alussa haudattu Doors-yhtyeen laulaja Jim Morrison. Jutun sytyke oli kuitenkin eräs hautapaasi makuuasennossa olevasta miehestä, jonka etumus pullottaa naisia kiinnostavalla tavalla. Hautausmaan edustajat olivat häiriintyneet siitä, että hautapaasi ei saa olla rauhassa sitä koskettelevilta ja siveleviltä naisilta. Tätä pidettiin hautarauhan rikkomisena. Sen sijaan suomalainen media ei ole kirjoittanut noin kuukauden takaisesta korkeimman oikeuden päätöksestä, että Enon kunnassa tapahtunut tuhkahaudan avaaminen kahdesti pelkän uteliaisuuden tyydyttämiseksi ei ole hautarauhan rikkomista. Hautausmaa on uskonnottomien perustama, joskin se on kaikille avoin.
Loppusanat
Median kiinnostus uskonnottomuuteen on hyvin satunnaista. Lisäksi erityisesti päivälehtien ja TV-uutisten välittämä viesti on usein niin nopeasti ohimenevää, että mahdollisista uskottonnottomuutta käsittelevistä aiheista huolimatta uskonnottomuus ei käsitteenä ja uskonnottomat vähemmistönä iskostu ihmisten mieliin. Siten suurella yleisöllä voi olla hyvinkin vajavainen käsitys uskonnottomista.
Presidentti Mauno Koivisto ilmoitti muutama vuosi sitten vihaavansa ateisteja. Herkullinen uutinen, mutta tämänkin presidentin suusta sanottuna törkeyden suurin osa mediasta sivuutti täysin. Entä jos presidentti ilmoittaisi vihaavansa uskovaisia?
Kun presidentti ilmoittaa vihaavansa ateisteja, luulisi valistuneen median kiinnostuvan aiheesta siten, että edes joku toimittaja selvittäisi, millaisia nämä presidentin vihaamat ihmiset oikein ovat. Jospa ateistit ovatkin aivan tavallisia suomalaisia. Vai halusiko media suojella presidenttiä, joka päästi suustaan todellisen sammakon. Mutta eihän median tehtävä ole suojella ketään, ei edes instituutioita, ei edes presidenttiä. Jokainen vastatkoon teoistaan. Ainoa median suojelun kohde on sananvapaus, jota uskonnottomatkin haluavat vilpittömästi vaalia.
Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen aloitti tehtävässään vähän sen jälkeen kun lehti oli julkaissut laajan ja kriittisen artikkelin pankkikriisistä. Suomen Yhdyspankin entinen korkea johtaja Ruokanen ilmoitti tehtäväkseen lehdessä suomalaisten instituutioiden puolustamisen. Voi hyvällä syyllä kysyä, miten samaan aikaan voi harjoittaa kriittistä ja tasapuolista journalismia, jos papin koulutuksen saanut päätoimittaja puolustaa esimerkiksi kirkkoinstituutiota? Kuvalehden yhtenä kolumnistina on muuten luterilainen piispa.
Juha Kukkonen
pääsihteeri
puh. 040-704 7258
|
