Vapaa Ajattelija 2 - 2007

63. vuosikerta


Näkökulma

Miksi minä en kuulu Vapaa-ajattelijoihin?

Olen vapaa-ajattelija, humanisti ja sekularisti. Pidän hyvänä, että ihmiset, jotka eivät usko kristittyyn Jumalaan eroavat kirkosta ja voin allekirjoittaa ateistina suuren osan Vapaa-ajattelijoiden (VA) käsikirjasta. Pidän myös uskonnottomien edunvalvontajärjestöä hyvänä ja tärkeänä asiana; vakaumusten tasa-arvo on Suomessa kaukana todellisuudesta. Ajatteluni näyttäisi osuvan mainiosti Vapaa-ajattelijat -järjestön periaatteisiin, miksi en siis liittyisi?

Ongelma on toinen tavoite - lähetystehtävä, joka muotoillaan järjestön omilla sivuilla "pyrkimykseksi vapauttaa ihmiset uskontosidonnaisuudesta järkiperäisen argumentaation keinoin". Haluaisin herättää kysymyksen siitä kannattako uskonnottomien etujärjestön pitää ohjelmassaan uskontovastaista käännytysmissiota?

Kuvitellaanpa hetkeksi, että VA onnistuu lähetystehtävässään. Mihin kristityt ja muut uskovat vapautetaan? Itse allekirjoitan ateistisen ajattelun: järki ja todisteet ovat yleisesti parempi tapa lähestyä asioita kuin taikausko ja illuusio. Tämä sinänsä tärkeä periaate on vain hyvin pieni osa minun elämänkatsomuksestani. Uskovakin keskimäärin allekirjoittaa periaatteen, kun vain sulkee jumalansa sen soveltamisen ulkopuolelle. Siinäkö kaikki, mitä muuta Vapaa-ajattelijoilla on tarjota kuin rationaalista empirismiä?

Uskonto on monitahoinen ilmiö: yhteisöllisyyttä, rituaaleja, joskus suoraa jumalien kokemista. Järjen tarjoaminen kilpailee koko tämä ilmiön kanssa ja ei näytä pärjäävän maailmanlaajuisesti kovin hyvin.

Järki tai tiede ei ole elämänkatsomus ja tieteen soveltamisessa on helppo päätyä vastakkaisiin mielipiteisiin. "Pyrkimys edistää tieteellistä maailmankatsomusta" on aika köykäinen lausahdus kun keskustelemme elämänkatsomuksien sisällöistä. Miten se vastaa etiikan kysymyksiin tai olemassaolon angstiin?

Voisiko se uskontosidonnaisuuden uhreille tarjottava elämänkatsomus olla ateismi? Jos ateismi haluaa kilpailla uskonnon kanssa, olla sille todellinen vaihtoehto, niin sen on esitettävä positiivinen lähestymistapa kaikille niille alueille, joilla uskontokin toimii. Omahyväinen järjen korostaminen pitäisi häivyttää taka-alalle ja siirtyä kilpailemaan elämänkatsomuksen sisällöstä. Ei enää "teidän systeemi on huono" vaan "meidän systeemi on parempi". Jumala on kuollut, mitä sen jälkeen tapahtuu?

Ateismin ongelma on siinä, että sille ei ole positiivista kuvausta. Ateismin koko sisältö on negaatio ja se määrittyy Suomessa täysin evankelisluterilaisen kristinuskon kautta. Ateismista ei siis todellisuudessa ole määritelmänä kokoamaan ketään minkään aatteen alle - "aatteellinen ateismi" on oksymoroni. Olen useasti ateistin kanssa eri mieltä yhtä perustavaa laatua olevista elämänkatsomuksellisista kysymyksistä kuin kristitynkin kanssa. Itse pidän esimerkiksi tärkeämpänä yhteistä ihmiskuvaa kuin samanmielisyyttä siitä onko joku jumala, joka ei käytännössä vaikuta mihinkään, olemassa.

Jos Vapaa-ajattelijoilla on lähetystehtävä, niin eikö olisi kohtuullista vaatia, että järjestön jäsenet uskaltautuisivat katkaisemaan napanuoransa kirkkoon ja käyttämään itsestään ja aatteestaan määritelmää, jolla on positiivinen sisältö (esim. naturalismi)? Jos käännytysmissio on tärkeä, niin unohtakaa kristinusko ja kaikki viittaukset sinne ja kertokaa mitä te edustatte.

Mielestäni edunvalvonnan ja aatteellisen käännytystavoitteen välillä on selvä ristiriita, toinen tavoite potkii toista nilkoille. Jos yhteisenä tavoitteena on kaikkien uskonnollisten ja uskonnottomien vakaumusten tasa-arvo käytännön elämässä ja lain edessä niin yhteinen tavoite on selkeä. Käännytysmissio "ei-mihinkään" ja kärkevät mielipiteet uskonnoista ja uskovista sulkevat turhaan pois suuren joukon ihmisiä, jotka jakaisivat vakaumuksen- ja uskonnonvapauden periaatteet.

Minä kaipaisin uskonnottomien ihmisten etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestöä ilman lähetysmissiota, sellaiseen olisi helppo kuulua.

Ari Hietanen