Vapaa Ajattelija 1 - 2007

63. vuosikerta


Pääsihteeriltä

Meillä menee hyvin

Kirjoittelin joulun aikaan toimintakertomusta vuodesta 2006. Pidän tehtävästä, koska on hauska muistella mitä kaikkea olemme saaneet aikaan.

Kirkosta eroaminen saavutti kaikkien aikojen ennätyksen. Toki toivon, ettei vuosi jää mieleen ennätysvuotena, vaan yhtenä niistä tasaisen kasvun vuosista, jotka edelsivät valtionkirkon alasajoa.

Jäsenhakemuksia on tullut ennätysmäärä: vuonna 2006 jäsenhakemuksen jätti yli 300 uutta jäsentä. Pian selviää, mikä osuus heistä on maksanut jäsenmaksunsa ja paljonko jäsenmäärä on kasvanut.

Kesäpäivät pidettiin Pohjois-Kymen yhdistyksen toimesta, ja erityisesti Heljä Pekkalin oli mukana järjestämässä onnistunutta tapahtumaa. Hyvä Heljä ja hyvä me!

Talous on päätynyt tasapainoon. Liitolla on tasainen tulovirta, ja käteisvarantoa niin paljon, ettei kassakriisi ole uhkaamassa. Kiitokset Paula Vasamalle, joka hoitaa talouttamme.

Liiton ilmapiiri on parantunut. Liiton sähköpostilistan kinasteluun tartuttiin alkuvuodesta ja pahimmat pukarit poistettiin koko listalta. Liittohallitus ja -valtuusto ovat entistä sopuisampia. Tämä on näkynyt muun muassa äänestyspäätösten vähenemisenä, entistä useammin kompromissi löytyy keskustellen.

Uskonnonvapaus.fi -sivuston vaalikone ei vielä presidentinvaaleissa 2006 ollut kovin suosittu, mutta tulevia eduskuntavaaleja varten tehty vaalikone kerää paremmin kävijöitä. Äänestäjän päätöksen helpottamisen lisäksi kone toivottavasti nostaa uskonnonvapauden ongelmia yleisemminkin sekä ehdokkaiden että äänestäjien tietoon.

Politiikan puolelta on vielä muistettava Vihreän liiton kesän puoluekokouksessaan tekemä päätös kirkon ja valtion eron ottamisesta puolueohjelmaan. Samanlainen kanta on Vasemmistoliiton uuden ohjelman luonnoksessa. Kiitokset niille, jotka puolueiden sisällä ovat asiaamme ajaneet.

Kansainvälisellä saralla varapuheenjohtajamme Eino Huotari kävi Norjan humanistien 50-vuotisjuhlissa ja Itämeren maiden konferenssissa Ruotsissa. Liitto puolestaan isännöi islam-kriitikko Marvin F. Zayedin vierailua.

Lehdissä, radiossa ja televisiossakin näymme entistä enemmän. Erikoisuutena mainittakoon neloskanavan yöchatti -ohjelma - vapaa-ajattelijoiden sanoma leviää myös puoliyön jälkeen.

Nuorisobarometri osoitti, miten valtio tukee edelleen kirkkoa. Opetusministeriön rahoilla analysoitiin nuorison asenteita ja pohdittiin, miten nuoret saataisiin sitoutumaan kirkkoon. Kuitenkin 16 prosenttia nuorista ei usko minkäänlaiseen henkeen, jumalaan tai elämänvoimaan. Katsomuksemme kannatus on kasvussa. Esa Ylikoski on vetänyt kansalaisopistossa kursseja uskonnottomien oikeuksista. Kiitos Esa! Anneli Aurejärvi-Karjalaisen luotsaama Pro- Seremoniat on edelleen laajentanut toimintaansa, ja entistä useampi juhlapuhe hoituu ilman pappeja. Hyvä Anneli!

Lausuntoja liitto jätti asevelvollisuuslain ja väestötietolain uudistukseen, ja teki aloitteen todistajan valan ja vakuutuksen korvaamiseksi kaikille yhteisellä vakuutuksella. Viimeksi mainitulla ei ollut tuloksia, kahdesta edellisestä kuulemme myöhemmin.

Siviilipalveluslaista liitolta on pyydetty lausunto. Liittomme nähdään ainakin niin merkittäväksi vaikuttajaksi, että kantaamme kannattaa kysyä. Hyvä merkki tämäkin.

Mitäpä vielä? Väinö Voipio -palkinto luovutettiin Esko Valtaojalle, ja Valtaoja piti samassa yhteydessä yleisöluennon. Tämän järjestelyistä kiitokseni Tauno Lehtoselle ja muillekin turkulaisille. Rauhanpuolustajien Solidaarisuuskalenterista saimme sivun liiton esittelyä varten.

Jori Mäntysalo