Numeron 5/2006 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto


Vapaa Ajattelija 5 - 2006

62. vuosikerta






Ateismi ja islamin kaksi tietä



Miksi ateismi on islamilaisessa kulttuurissa lähes tuntematon käsite? Suomessa kesällä vieraillut tohtori Marvin F. Zayed pohtii oheisessa artikkelissaan islamilaisen kulttuurin ja uskonnon suhdetta ateismiin.

Filosofian sanakirjojen mukaan termi ateismi tulee kreikan sanasta A-Theos, joka tarkoittaa "ilman jumalaa". Toisaalta termiä saatetaan käyttää kuvaamaan henkilöitä, jotka eivät usko tiettyyn jumalaan tai jumaliin. Sokratesia syytettiin ateismista, koska hän "ei uskonut Ateenan virallisiin jumaliin".

Yksijumalaisen uskonnon pyhässä kolmiossa - juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa - sana ateismi kantaa synneistä suurimman leimaa.

Arthur Schopenhauer on yksi aikamme selväjärkisimpiä ateistifilosofeja. Hän väittää kirjassaan The Fourfold Root of the Principle of Sufficient Reason (1974), että kristinusko ja islam eivät ole mitään muuta kuin juutalaisuuden lahkoja tai versoja. Kaikki kolme uskontoa perustuvat ilmestykseen: Mooses sai ilmestyksen kautta kymmenen käskyään, Jeesus oli jumalan elävä inkarnaatio ja Muhammed koki ilmestyksen kirjoittaessaan Koraania.

Keskeistä Schopenhauerin väitteessä oli, että teismi ja juutalaisuus ovat identtisiä; mistä seuraa että teismi on identtinen myös kristinuskon ja islamin kanssa. Hän hylkäsi sanan ateismi todistusvoiman, koska "ateismi sisältää salavihkaisen oletuksen, jossa oletetaan ennakkoon, että teismi on itsestään selvä käsite". Schopenhauerin mukaan olisi rehellisempää puhua ateismin sijaan esimerkiksi ei-juutalaisuudesta ja ei-juutalaisista.

Schopenhauer kehitteli ajatustaan pitkän ajan kuluessa vertaillessaan yksijumalaisten uskontojen käsitteellisiä järjestelmiä kiinalaisiin ja intialaisiin uskontoihin, joissa kaikkivaltiuden käsitettä - Jumalaa, Jehovaa tai Allahia - ei esiinny. Näissä uskonnoissa ei myöskään esiinny käsitettä luojasta, joka olisi tehnyt maailman tyhjästä, ei ilmestyksiä eikä pyhiä kirjoituksia, ei varsinkaan sellaisia kuin Koraani, jonka väitetään olevan Allahin itsensä sanelema.

Kaikella kunnioituksella Schopenhauerin filosofiaa kohtaan, mutta todellisuudessa ateismista eikä ei-teismistä on tullut jokaisen ei-uskonnollisen ajattelijan älyllinen identiteetti läntisissä ja ei-läntisissä kulttuuripiireissä viimeisen sadan vuoden aikana. Ystäväni tohtori Fritz Erik Hoevels totesi artikkelissaan Why an Atheist Association (Journal of Brave Minds, 2004), että "ateismi ei ole filosofia. Se vain sulkee pois joitain erityisen irrationaalisia filosofioita. Se vain sulkee yhden tietyn väärän idean ilman että välttämättä lisäisi siihen mitään myönteistä ideaa tai tarkoitusta". Hän selvästi alleviivaa ateistien ja uskovien välistä eksistentiaalista ristiriitaa, kun hän toteaa, että "niin kauan kun on olemassa uskovaisia, kaikki ateistit ovat vaarassa. Koska ateistien olemassaolo on sellaisenaan potentiaalinen vaara uskoville, uskovat vaarantavat myös heidän olemassaolonsa - ei niinkään olemassaolollaan vaan ennen kaikkia väistämättömillä aggressioillaan".

Ateismi ja islam

Arabialaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa vastaava termi ateismille on yleisessä mielessä ilhad, ja ateistille mulhed tai monikossa mulhedun. Näillä termeillä on kuitenkin täysin erilainen historia, kuin mitä niiden läntisillä vastineillaan.

Sallikaa minun tehdä muutamia hermeneuttisia huomiota arabian kielen termistä ilhad vertaamalla sitä termiin ateismi. Käsitykseni ilhadista ovat muotoutuneet monien vuosien islamin opiskelun, pohdinnan, lukemisen ja kirjoittamisen kautta.

Islam kehittyi kahta polkua. Olen uskaltautunut kutsua noita polkuja kahdeksi erilaiseksi islamiksi; suufilaisuuteen perustuvaksi subjektiiviseksi islamiksi ja sharian periaatteille rakentuvaksi tavoitehakuiseksi islamiksi. Islamia ei voi enää pitää yhtenä uskontona vaan kahtena erilaisena uskontona. (Zayed käyttää termiä "objective Islam", joka tässä on käännetty "tavoitehakuiseksi islamiksi", suom. huom.)

Suufilaisen subjektiivisen islamin alullepanijana pidetään Rabia’a al Adawiya -nimistä naista ja hänen subjektiivisia vallankumouksellisia käsityksiään rakkaudesta. Tämän rakkauden periaatteen kehitti huippuunsa suufilaisuuden teoreetikko Ibn Arabi.

Subjektiivisesta islamista on muotoutunut täysin erilainen islamilaisuuden muoto tai toinen islam, jolla on toinen Koraani, toinen Muhammed, toinen Mekka, toisenlainen tapa lukea pyhiä tekstejä perustuen erilaisiin ideoihin, mielikuviin, periaatteisiin, termeihin, merkityksiin, kirjallisuuteen, maailman ymmärtämisen järjestelmään ja käsityksiin olemisesta maailmassa ja yhteisössä kuin tavoitehakuinen poliittinen ja virallinen islam sellaisena kuin se ilmenee sunni- ja shiateologioissa.

Analogisesti subjektiivinen islam on verrattavissa Jeesus Kristukseen, eikä virallisen islamin Muhammediin. En usko, että suufilaiset muslimit käyttivät sattumalta kristillisiä symboleja kiehtovassa runo- ja proosakirjallisuudessaan. Koraanista tuli heille hengellisen tiedon lähde eikä hallitsemiseen tarkoitettu institutionaalinen sharia-lakikokoelma. Allahista, joka tavoitehakuisessa islamissa oli ikiaikaisen auktoriteetin lähde, tuli suufilaisuudessa individualismin ja universaalin rakkauden perusta.

Tavoitehakuisesta islamista on toisaalta muotoutunut täysin sisäistetyn vallan ja dogmin keskus, jolla se kontrolloi ulkoista maailmaa. Historiallisesta Muhammedista, sotilaasta, voittajasta, valtion perustajasta ja vastustajiensa tappajasta on tehty pyhitetty ja abstrakti ikoni. Historiallinen Koraani, joka on kirjoitettu ihmiskielellä arabiaksi, on puolestaan kohotettu ylimaalliseksi Muhammedin ihmeeksi. Koraanista tuli sisäisistä ristiriitaisuuksistaan huolimatta näkyvä ihme näkymättömälle merkitykselle, joka asettaa ylimaallisen instituution historian yläpuolelle ja inhimillisen järjen ulottumattomiin. Edelleenkin me törmäämme järjettömiin koulukuntiin jopa tieteessä, jotka yrittävät todistaa, että Koraani selittää suurissaan kaikki menneet, nykyiset ja tulevat tieteet ja tieteelliset löydöt.

Huolimatta siitä, että olen itse eksistentiaalinen humanisti ja ateisti, pidän tätä hölynpölyä Koraania itseään halventavana. Muslimiajattelijat eivät näe Koraanin kiistatonta ristiriitaisuutta siinä, että sitä pidetään yli-inhimillisenä tekstinä, Allahin omana kielenä, joka on ilmaistu ihmiskielen ilmaisun kautta.

Monia muslimiyhteisöjä, ryhmiä ja lahkoja on syytetty ateismista, kidutettu, vangittu ja tapettu sen vuoksi, että he ovat uskaltautuneet kyseenalaistaa islamin absolutismin. Suufeja tapettiin raa’asti, koska heidän katsottiin edustavan äärimmäistä sisäistä vaaraa tavoitehakuisen islamin hankkeille.

On ironista, että useimmat länsimaiset islamtutkijat katsovat islamia subjektiivisen islamin sisältämien pehmeiden mielikuvien kautta, ja vieroittaneet siten ymmärryksestään tavoitehakuisen islamin rationaalisen kritiikin. Kunnioittamani saksalainen tutkija ja hyvä ystäväni Günter Luling oli yksi harvoja poikkeuksia. Hänen tohtorinväitöskirjansa ja merkkiteoksensa Der Koran maksoi hänelle kuitenkin hänen akateemisen uransa.

Tarinaa siitä, miten älyllinen kritiikki vieraantui tavoitehakuisesta islamista, ei ole vielä kirjoitettu. Suurin osa omasta tutkimustyöstäni on kohdistunut islamin tekstuaalisen ideologian historian kritiikkiin. Se on toinen kertomaton, huonosti kerrottu tai tarkoituksella vältetty tavoitehakuisen islamin historia.

Valittu kansa ja kieli

Miksi arabeista tai muslimeista tulee äärimmäisen harvoin mulhedeja (ateisteja), jopa heistä, jotka elävät lännessä? Miksi ateismi ilmiönä ei esiinny tai on esiintynyt äärimmäisen harvoin arabialaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa?

Avain näihin kysymyksiin on ymmärtää tavoitehakuisen islamin kulmakivien ytimen sellaisena kuin profeetta Muhammed ne sinetöi. Löydämme vastaukset, kun ymmärrämme, miten tavoitehakuisessa islamissa nähdään tiedostamisen vapaus, ilmaisun vapaus, toisten oikeuksien vapaus ja kaikkien ei-muslimien yksilöllisiä ja kollektiivisia vapauksia koskevat kysymykset, mukaan lukien kysymys naisten vapauksista ja oikeuksista.

Esi-islamilainen arabia oli hyvin kaunopuheista. Runoutta arvostettiin ja runojen kirjoittamista kunnioitettiin järjestämällä runokilpailuja ja festivaaleja. Historiankirjojen mukaan parhaimmat runot kirjoitettiin kultakirjaimin ja ne kiinnitettiin Kabban muureille. Egyptiläinen ajattelija Taha Husian väittää teoksessaan On Jahiliyya Poetry (1926), että esi-islamilaisessa runoudessa elänyt humanismi elää yhä arabialaisessa psyykessä islamilaisen inkvisition vanhasta ja uudesta Fatwasta huolimatta.

Muhammed määritteli oman tuhoisan näkemyksensä runouteen Koraanin suurassa "Al-Shua’ara" (Runous) ja katkaisi runofestivaalien pitkän perinteen kieltämällä ne sen jälkeen kun hän oli vallannut Mekan ja julistanut Koraanin kaikkien kirjoitusten kirjoitukseksi, Allahin ikuisesti eläväksi sanaksi kaikille ihmisille ja kaikille kielille.

Koska Allah oli valinnut arabialaisen profeetan ja arabian kielen ilmoitukselleen, arabit pitivät loogisesti ja teologisesti itseään "Uutena valittuna kansana" kaikkien ihmisolentojen ja kansojen keskuudessa, asema joka oli aiemmin varattu juutalaisille. Kieltäytyessään tunnustamasta Muhammedia profeetaksi juutalaiset alenivat eläimen asemaan Koraanissa ja luokiteltiin iankaikkisesti vihattaviksi kaikkien ihmislajien joukossa.

Irakissa äskettäin kaatuneen Baa’th-puolueen kannattajat, jotka yhä hallitsevat Syyriaa, uskovat, että arabit ovat valittu kansa, "ikuisen viestin kantajia maailmalle". Tämän uskonnollisen iskulauseen voi löytää muun muassa julkisista tiloista arabimaissa.

Vapaa ajattelu vararikkoon

Arabian kielen ateismia tarkoittava sana ilhad on johdettu sanasta hadd, jonka perusmerkitys on tehdä ero kahden asian välillä, estää niitä mitenkään sekoittumasta tai käymästä vuoropuhelua, on se sitten tarkoituksellista tai tarkoittamatonta. Muhammedin mukaan Koranissa "on olemassa hadd jokaiselle sen kirjaimelle".

Sana hududd on hadd-sanan monikko. Teologisesti hududd ovat risteytymättömiä, koskemattomia ja muuttumattomia Allahin koodeja. "Nuo ovat Allahin asettamat rajat" on fraasi, joka Koraanissa esiintyy 14 kertaa. Hududd merkitsevät ikuista jakoa sen välillä, mikä on kielletty ja mikä on sallittu ja ne määrittävät rankaisemisen muodon ketä tahansa kapinallista vastaan, joka uskaltaa ylittää ne.

Hududd määrittelevät myös perustan islamilaiselle laille, sharialle. Niistä tulevat muun muassa määräykset avionrikkojien kivittämisestä, varkaiden oikean käden ja murhaajien pään katkaisemisesta, mutta myös rangaistukset sharian hylkäämisestä järjellisin perustein, muun kuin islamin uskonnon omaksumisesta ja oman uskonnon kieltämisestä.

Jos me luemme 1000-luvun alussa eläneen imaami Abu Hamel al-Ghazalin teosta Uskonnollisen tieteen elpyminen, jonka hän kirjoitti uskoessaan vielä itse tavoitehakuiseen islamiin, tulemme johtopäätökseen, että kyseinen islamin muoto on aatehistoriassa ideologisesti ajattelun kaikkein suljetuin ruumis. Imaami oli yksi aikansa älykkäin sunnilaisuuden teoreetikko ja jos hän olisi valinnut elämänurakseen filosofian eikä sen älyllisen vastustamisen, hänestä olisi tullut arabian kielen Hegel, jonka asemaa arabifilosofiassa ei olisi keskiajalla kukaan horjuttanut.

Filosofina al-Ghazali ei olisi itse voinut sietää tavoitehakuisen islamin sisäistä sulkeutuneisuutta ja hän kääntyikin myöhemmällä iällään suufilaisuuteen sen jälkeen kun hän oli kokenut itse-etsinnän ja epäilyn aiheuttaman traumaattisen henkisen myrskyn. Se sai hänet vetoamaan Allahiin, jotta tämä "heittäisi valoja hänen sydämeensä", ja hän pystyisi uskomaan ilman järkeilyä.

Valitettavasti vain al-Ghazali oli jo ehtinyt sinetöidä tavoitehakuisen islamin teesit ja luoda järjestelmän, jota nykyisin kutsutaan poliittiseksi islamiksi, ja joka yhä elää sunnimuslimien tietoisuudessa ja alitajunnassa.

Tavoitehakuinen islam on jakanut maailmaa ja sillä on kiistaton ideologinen halu kontrolloida sitä. Ideologisesti islam sellaisena kuin se nykyisin näyttäytyy, on suljettu järjestelmä, joka estää kaikki mahdolliset subjektiiviset sekaantumiset ja uudistukset. Leibniz (Monadology, 1898) puhuu monadista - läpinäkymättömästä ikkunasta - joka käy yksinpuhelua itsensä kanssa.

Länsi voi käydä vuoropuhelua ateismin ja ateistien kanssa, mutta islam ei ole sitä koskaan tehnyt, eikä tee. Missään historian vaiheessa ei ole myöskään käyty vuoropuhelua subjektiivisen ja tavoitehakuisen islamin välillä.

Islamin 1400-vuotisen historian aikana kahden islamin suhteet eivät koskaan rakenteellisesti ole kohdanneet. Päinvastoin tavoitehakuisen islamin kielteinen ja nihilistinen asenne subjektiivista islamia kohtaan oli ja on yhä käypä metodi sisäisiä uudistumispyrkimyksiä vastaan. Uskon todella, että tämän pyhitetyn väkivallan juuret löytyvät tavoitehakuisen islamin tekstuaalisesta teologiasta ja sen pyhistä, ihmistä koskevista malleista. Aikamme traagiset tapahtumat ovat tuore todiste tästä nihilimistä.

Kolmas tie?

Jotta välttyisimme putoamasta islamilaisen nihilismin mustaan aukkoon, meidän ehkä pitäisi kysyä, onko olemassa mahdollisuutta kolmannelle islamin muodolle. Se voisi olla sellainen, joka rajaa islamin uudelleen ihmisten yksityiseksi uskoksi tavoitehakuisen islamin uudistumisen kautta ilman että siitä tulisi subjektiivista suufilaisuutta. Aatehistoria on opettanut meille, että se on mahdollista. Ja se voisi toteutua maailmanlaajuisesti, JOS tavoitehakuinen islam julistaisi ja toteuttaisi eron moskeijan ja valtion välillä, luopuisi ajatuksesta, että se on yksi ja ainoa universaali vaihtoehto koko ihmiskunnalle. Näiden utopististen vaatimusten kääntäminen eläviksi todellisuuksiksi olisi kuitenkin hyvin pitkä prosessi, jona aikana monet syyttömät muslimit ja loppumaailma saattaisivat kohdata traagisia seurauksia, eikä vähiten ateistit ja vapaa-ajattelijat islamilaisissa maissa.

Viime vuosisadalla tavoitehakuinen islam lähes tuhosi kriittiset ajattelijat ja kirjailijat arabimaista, heidän joukossaan sheikki Ali Abd El-Razeq ja Taha Hussain sekä salamurhatut Farag Foda ja Hussain Mrewah, vain muutamia mainitakseni. Kaikki he olivat kriittisiä ajattelijoita, mutta yksikään heistä ei ollut ateisti tai halunnut olla sellainen.

Olla ateisti/mulhed islamilaisessa kulttuurissa on samaa kuin olla yhteisön vihatuin, halveksituin ja sosiaalisesti väheksytyin jäsen, jota pidetään moraalittomana ja absoluuttisena pahana, joka tulisi eliminoida. Tavoitehakuisen islamin pyhien tekstien mukaan sellainen ihminen pitäisi tappaa, on hän sitten syntynyt muslimivanhemmista tai on kääntynyt islamista tai ei ole koskaan muslimi ollutkaan.

Tietämäni mukaan ateistisesta kirjallisuudesta arabian kielessä on olemassa vain yksi teos, egyptiläisen ajattelijan Ismail Adhamin kirja Miksi olen Mulhed (1937). Toinen aihetta sivuava teos on Agd el-Rahman Badawin artikkelikokoelma ateistisista mieltymyksistä islamissa Pages From Ilhad History in Islam (1945). Keskiajan tunnetuin ateisti oli Omer Ibn al-Riwandi "al-Mulhed", jonka nimeen sana "mulhed" on yhdistetty kaikissa islamin kirjallisuuden klassisissa teoksissa.

Islam ja kylmä sota

Kapitalismin ja kommunismin välisenä kylmän sodan aikana tavoitehakuinen islam ei ollut ideologisessa tyhjiössä vaan selvästi havaittava vastavoima sekulaareille ajatuksille ja tiedostamisen vapaudelle. Yli 50 islamilaista maata muodosti kapitalismin ja kommunismin välille puskurivyöhykkeen, joka Neuvostoliiton romahduksen jälkeen muuttui räjähdysalttiiksi vyöhykkeeksi länttä vastaan.

Punainen kommunismi kesytti ateismin kahdeksaksi vuosikymmeneksi. Sen paremmin kapitalismi kuin kommunismikaan ei pystynyt näkemään omien poliittisten iskulauseiden ja ideologioittensa takaa, mitä tapahtui näkymättömälle yksilönkehitykselle itseensä koteloituneessa tavoitehakuisessa islamissa.

Sitä paitsi länsi tuki islamia useita vuosikymmeniä, koska vihasi sokeasti sekulaaria kommunismia tajuamatta koskaan, että tavoitehakuisen islamin nukkuva kiihkouskonnollisuus voisi herättää sen itsemurhapommeilla, jotka murskaavat verellä yhtä lailla lännen kuin idänkin ovia.

Nykyajan islamin ideologeista ehkä tärkein on egyptiläinen Sayyad Qutb, joka poleemisessa teoksessaan The Ignorance of the Twentieth Century hylkäsi sekä kapitalismin että sosialismin ja harkitsi teologisena velvollisuutenaan pyhän sodan, jihadin, julistamista molempia vastaan. Hänen mielestään islam on ihmiskunnan menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yksi ja ainoa kiistaton, tosi ideologien vaihtoehto.

Sayyad Qutbin teos oli tiettävästi perustana järkälemäiselle teossarjalle Under the Shadings of the Koran, joka julkaistiin vuosina 1980 - 1982. Qutb oli kaikkien sunni-islamististen liikkeiden pääideologi ja inspiraation lähde. Hänet teloitettiin Egyptissä 1966 yhteyksistään muslimiveljeskuntaan.

Se, mitä haluan korostaa, on, että tavoitehakuiset muslimit ovat hyvin yhtenäisiä ja selväsanaisia havainnoidessaan maailmaa, länttä ja muuta ihmiskuntaa. Näin ei ole laita läntisten ajattelijoiden - humanistien, oppineiden, ateistien ja liberaalien - kohdalla ja siksi heiltä on jäänyt näkemättä islamin ideologiset päämäärät. Minulla on kokemuksia Kanadasta, jossa kritisoin sitä, että muslimiryhmät yrittivät ujuttaa islamilaisen sharian piirteitä Kanadan oikeusjärjestelmään.

Moskeijalaitoksen ja valtion erottaminen toisistaan on universaali periaate, joka pitäisi tuoda esiin kaikissa yhteiskuntaa ja sekulaaria ajattelua koskevissa julkaisuissa. Tämä on ensimmäinen järkeen perustuvan islamkritiikin kirjain. Miksi me olemme hämmästyneitä siitä, että ateismia ei ilmiönä esiinny arabialaisessa ja islamilaisessa aatehistoriassa ja että arabi tai muslimi ei voi julistautua ateistiksi? Jopa ateistiksi julistautunut Sallaheddin Muhssain yrittää välttää sanaa ateismi, vaikka hän jatkaa maanpaossa vapaana ja sekulaarina kirjoittajana.

Avoin johtopäätös

Uskonkiihko lymyää yksilön suljetussa tietoisuudessa, ja islamin säännön mukaan se saavutetaan ensimmäisenä. Tämä suljettu mikrokosmos kytketään sisäisesti pyhän ideologiaan rukoilemalla viisi kertaa päivässä, ja valmennetaan pysyväksi mekanismiksi, jotta voidaan muodostaa suljettu kuviteltu mikrokosmos samaan tapaan kuin Umman pyhässä universaalin ideassa tai ideassa globaalista islamilaisesta hallituksesta.

Ateismi siinä mielessä, että sen olemassaolo maailmassa on avoin, ei ole vain negaatio uskonnon totaaliselle sulkeutuneisuudelle objektiivisessa todellisuudessa ja subjektiivisessa tiedostamisessa. Ateismi on myös vahvistus ja vakuus sille, mitä ihminen on, miksi, miten ja mitä varten maailmassa. Ateismi ei ole sitä varten, että se tekee ihmisistä epäinhimillisiä, meta-ihmisiä, vie ihmiseltä ihmisyyden ja sulkee hänet maailman olemuksen ulkopuolelle. Uskonto uhraa ihmisyyden epäihmisyyden olemukselle samalla kun se pyhästi väittää tällä tavoin pelastavansa sen.

Rationaalisen kritiikin on vietävä Koraani, profeetta ja islamin opinkappaleet järjen oikeuden eteen. Muutoin islamilainen maailma ja muslimit - nekin jotka elävät lännessä - ovat jatkossakin "suljettuina" Koraanin ja sharian 1400 vuotta jatkuneeseen väkivaltaan, joka on tuhonnut heitä sisäisesti ja ulkoisesti.

Saksalainen filosofi ja hermeutiikko Hans Gadamar opetti meille päätyössään Totuus ja metodi (1994), että vaikka "kielemme vaikuttaa ajatteluumme ... me ajattelemme sanoilla ... kieli on avoin muutokselle, koska se on ideologia siinä mielessä että se sosiaalistuttaa". Siksi olen yrittänyt tutkia arabialaisia ja ei-arabialaisia perusmerkityksiä ja sanoja, joiden kautta tavoitehakuinen islamilainen teologia ja ideologia voidaan jäljittää.

Subjektiivisten muslimien intohimoiset sydämet ovat vapauttaneet heidät sotaisasta tavoitehakuisesta islamista ja näyttäneet meille islamilaisen uskon humanistiset kasvot. Rohkeat mielet ja islamin ideologien objektiivinen ja tekstuaalinen perusta on polku islamilaiseen muutokseen pimeydestä valaistumiseen.

Jos oppineet verhoavat kritiikkinsä hiljaisuudella, heistä tulee teknokraattisia opettajia. Ja kun älymystö kadottaa intohimonsa vapaaseen ajatteluun, heistä tulee kulttuurisia mesenaatteja. "Kuka tahansa, joka voi ostaa sinut, voi laittaa sinut jälleen myyntiin" kuten vanha viisaus on opettanut meitä.



Marvin F. Zayed


Zayed johtaa kanadalaista islam-kritiikkiin erikoistunutta "DiaHumanism Institute for Studies in Freethought" -järjestöä. Artikkeli perustuu hänen kesäkuun alussa Filosofian ja itämaisen tutkimuksen instituutissa Moskovassa pitämäänsä alustukseen. Tekstin on kääntänyt ja lyhentäen toimittanut Marketta Ollikainen.



Numeron 5/2006 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto