|
Erikoista tässä maailman vaiheessa on se, että kehittyneet yrittävät ignoreerata koko
ilmiön, lakaista sen maton alle. Ylellisyydessä elävä onnellinen länsimaalainen haluaa
nähdä vain onnea ympärillään ja kieltää kiihkeästi pahan maailman ja pahan sodan
olemassaolon. Uskomista siihen mitä toivotaan, vanhan luterilaisen reseptin mukaan.
Konsensus, integraatio, multikulttuuri ovat taikasanoja, joilla paha pidetään poissa,
loitsuja niin kuin savolaisen piian "hyi Baabelin lohikäärme" suomalaisessa
huvinäytelmässä, vaikka kiltimpiä.
Ranskalaisesta lehdestä luin kuvauksen kivityksestä Iranissa, entisessä Persiassa,
jossa tapahtuma on yleistä kansanhuvia. Tottelematon nainen haudataan maahan vyötäisiään
myöten, minkä jälkeen kansanjoukko aloittaa kivityksen. Laissa on täsmälliset määräykset
kivien koosta. Ne eivät saa olla niin suuria, että niiden iskuista kuritettava kuolee
ennen aikojaan.
Ranskalainen lehtimies pitää matkoja itään bungy-hyppyinä vieraaseen kulttuuriin ja
suosittelee niitä äärimmäisiä elämyksiä etsiville turisteille.
Äskettäin näytettiin televisiossa elokuva, jossa amerikkalainen liikemies joutuu
arabimaassa todistamaan torilla tapahtuvaa varkaan rankaisemista ja perinteistä käden
katkaisua. Ruotsalaisissa lehdissä elokuva leimattiin karkean rasistiseksi.
Uuspakanoina tunnetuista ruotsalaisista on tullut omantunnonarkoja; vieraskoreuttaan
maahan muuttaneille muslimeille. Vain omaa ammoista uskontoaan kohtaan ruotsalaiset eivät
tunne, tottumuksen voimasta, mitään kunnioitusta.
Kun Lundin ylioppilaat järjestivät karnevaaliyönä hupailun, jossa yleisölle esitettiin
erittäin kevyessä muodossa "Jeesus-hierontaa", itse hiippakunnan piispa tuli esitystä
katsomaan, ja piti sitä hyvänä pilana. On itsestään selvää, että jos Jeesuksen sijasta
olisi tehty pilaa Muhammedista, poliisi olisi pamputtanut pilailijat ja vielä
piispankin.
Kunnia kuolemaksi
Eräästä toisesta ranskalaisesta lehdestä luen raportin, jossa Lähi-idän korrespondentti
tekee selkoa pienen kylän pienestä, aivan arkipäiväisestä tapahtumasta: Kyllästyneenä
kylän pilkkaan perheen ainoa elossaoleva miespuolinen jäsen, keskenkasvuinen poika, oli
vetänyt leipäveitsellä auki äitinsä kurkun pelastaakseen sukunsa kunnian. Äiti oli
kulkenut huivitta kylällä, tukka paljaana kaikkien miesten katseltavana. Riisuttuaan
äitinsä ruumiin nuorukainen oli polttanut vainajan veriset vaatteet talonsa katolla
merkiksi naapureille, että perhe oli noudattanut yhteisön kunniakäsitteitä.
Kunniamurha on tavallinen Euroopasta itään ja etelään sijaitsevissa maissa.
Viime aikoina Ruotsissa ovat saaneet kuuluisuutta monet maahanmuuttajien tekemät
kunniamurhat, joissa murhattuina, länsimaisittain uhreina, on ollut aivan nuoria tyttöjä.
Murhaajilta ei ole puuttunut ruotsalaisia puolustajia. Koska uppiniskaisten naisten murha
on perinne maahanmuuttajien perheissä, vaaditaan perinteen jatkajille ymmärtämystä myös
uudessa kotimaassa.
Länsimaisten arvioiden mukaan maailmassa tapetaan kunniasyistä, kivitetään, poltetaan
roviolla tai murhataan myötäjäisten tähden vuosittain noin 5000 (viisi tuhatta) naista tai
tyttöä. Yksin niin pienessä maassa kuin Jemenissä nelisen sataa.
Päänkivistystä länsimaisille ajattelijoille tuottaa se, että kunniamurhat on kytketty
kulttuuriin.
Siirtomaa-ajalta Intiasta on kotoisin kasku brahmaanista, joka kertoo vasta maahan
saapuneelle englantilaiselle hallintovirkamiehelle:
- Täällä Intiassa meillä on vanha hieno tapa, joka on syvästi juurtunut kulttuuriimme:
me poltamme leskeksi jääneet vaimot miehensä ruumisroviolla.
- Hyvin mielenkiintoista, sanoo englantilainen virkamies, meillä englantilaisilla on
vanha hieno tapa, joka on syvästi juurtunut meidän kulttuuriimme: me hirtämme kaikki
leskien polttajat.
Virkamies ei ollut luultavasti kuullutkaan kulttuurirelativismista, jonka mukaan kaikki
kulttuurit ovat yhtä hyviä. Tänään tätä poliittisesti korrektia käsitystä ei kukaan
virkamies uskaltaisi vastustaa.
Vessapaperia jokamiehelle
Näennäisesti pelkkää spontaanisuuttaan Italian konservatiivinen pääministeri Silvio
Berlusconi tuli tokaisseeksi, että länsimainen kulttuuri ja sen edustamat arvot
(demokratia, ihmisoikeudet, uskonnollinen ym. suvaitsevaisuus…) ovat ylempiä ja
ylivoimaisia kaikkiin muihin verrattuna, muhamettilaiset mukaan lukien.
Tämä ällistyttävä suorasukaisuus herätti pahennusta ja suuttumusta väriin katsomatta
kaikissa poliittisissa piireissä. Entisen siirtomaavallan Belgian Guy Verhofstadt
säikähti ehkä eniten, ja Italian ajattelematon pääministeri tuomittiin kerettiläisenä
kollegoiden toimesta Brysselissä.
Poliitikko Berlusconi joutui pyytelemään anteeksi ja kumartamaan ainakin kolmeen
ilmansuuntaan. Silti oli kaikille selvää, ettei katumus ollut aitoa.
Kauppamiehenä Berlusconi tietää, mikä puhe on myyvää. Abstrakti idealismi ei ole hänen
alaansa. Jos hän antaa itsestään kuvan toisinajattelijana, hän laskee mielessään, että
nimenomaan tässä hänen esittämässään asiassa toisinajattelijoita on enemmistö.
Eikö maailman alusta lähtien kansojen ja kansanryhmien, myös kulttuurilla rajattujen,
ominaisuuksien arvostelu ole ollut heti seksin jälkeen suosituin puheenaihe? Ympäristön,
lajitoverien, yksilöiden ja ryhmien analysointi kuuluu ihmisen elinehtoihin. Sallittua tai
ei, joka päivä puhutaan yhä työpaikoilla, kodeissa ja kaduilla, miten saksalaiset ovat
sitä, ranskalaiset tätä, japanilaiset tuota. Monet käyttävät sanaa kulttuuri vain
ruotiessaan siihen kuuluvien ominaisuuksia.
Suomessa vielä sotien aikana käytettiin kansallisuuksista ronskia kieltä, jota kukaan
ei paheksunut eikä pahemmin pitänyt rasistisenakaan. Suosittua oli kertoa henkevässä
seurassa, että maailman paras armeija on se, jossa sotilaat ovat suomalaisia, aseet
saksalaisia, huolto amerikkalainen ja vastustajina - italialaiset.
Sana ei kuitenkaan ollut vapaampi ennen, vain eri asiat olivat kiellettyjä.
1950-luvulla viimeksi alkoivat arvot vaihtua. Sampo Sovijärvi sai potkut Suomen
Yleisradiosta puhuttuaan mielestään sukkelasti "Italian kansallisurheilun edustajista":
taskuvarkaista.
Että kulttuureissa on tuntuvia, enemmän tai vähemmän mitattavia eroja, sai Skandinavian
ylikansallinen osuusliike Coop Norden kokea yrittäessään sovittaa samaa vessapaperin
leveyttä kolmeen monikulttuuriseksi pyrkivään pohjoismaahan. Jouduttiin kokemaan, että
tanskalaisille kelpaa vain 9,9 sentin levyinen rulla. Ruotsalaiset ja norjalaiset
suostuvat vain pahimmassa hädässä hoitamaan hygieniaansa muulla kuin 10,6 sentin
paperilla. Ero ei ole enempää kuin 7 millimetriä, mutta se on railona aukeava raja
kulttuurien välillä.
Köyhyyden romantiikkaa
Eräs tunnetuimpia kerettiläisiä, poliittisesti poikkeavia, tällä hetkellä on Gabriel
Stein, Lontoossa sijaitsevan Lombard Street Research -instituutin tutkija.
Viriilin islamin ja länsimaiden väsähtäneen uskonnon luomille arvoille perustuvan
kulttuurin välille uudelleen puhjenneen sodan syttymiseen tarjoavat läntiseen
rationalistiseen ajatteluun tottuneet analysoijat yleisesti rationaalisia syitä, kuten
Yhdysvaltain ulkopolitiikka, Lähi-idässä erityisesti Israelin tukeminen ja vihamielisyys
joitakin islamistisia valtioita kohtaan.
Gabriel Steinin ajattelua seuraten: rationalisteja tai ei, länsimaalaiset enemmän tai
vähemmän romantisoivat köyhyyttä, ja käsityksiin vaikuttavat ylellisyydessä elävän
hentomieliset asenteet. Toynbeelaisittain ylikypsän kulttuurin kasvatti, masokismiin
taipuvainen länsimainen intellektuelli asettuu halukkaasti köyhän puolelle rikasta
vastaan, toisin sanoen primitiivisen, heikon ja pienen puolelle kehittynyttä ja vahvaa
itseään vastaan - ja syyllistyy oman kulttuurilla rajatun ryhmänsä kritiikkiin, "hets mot
folkgrupp"-rikokseen.
Tämäntyyppinen ajattelu etsii aina malkaa omasta silmästään. Yleislääkkeenä
loukkauksiin on toisen posken kääntämispolitiikka.
Gabriel Steinin mukaan huomattavasti paremman selityksen kuin Yhdysvaltain tai muun
vahvan valtion virheet ja ulkopolitiikka antaa nykyiselle terrorismille perehtyminen
fundamentalistisen muslimin ajatusmaailmaan.
Vaarallista toisinajattelua
Oikeauskoiselle muslimille Yhdysvaltain politiikka on yhdentekevää. Luonnollisesti
olisi hyvä, jos Yhdysvallat tukisi esimerkiksi Saddam Husseinia Israelin asemesta,
mutta pohjaltaan sillä ei olisi suurta merkitystä. Länsimaiden tuki Israelille on sopiva
selitys länsimaille, kun halutaan vaikuttaa niiden mielipiteisiin taktisista syistä.
Muslimit tietävät, miten lännessä ajatellaan. Ei olisi viisasta mennä kertomaan Lontoon
tai Wall Streetin liberaaleille, että Israelissa on inhottavinta juuri sen
länsimaalaisuus, sen lännen dekadenssia edustava elämänmuoto, tai esimerkiksi että Persian
shaahin kukistuminen ei johtunut hänen diktatuurisesta ja oppositiota suvaitsemattomasta
hallitustavastaan, vaan hänen vapaamielisyydestään ja liiallisesta
demokraattisuudestaan.
Muhamettilaisen tehtävä on tehdä maailmasta muhamettilainen. Demokratia on
oikeauskoiselle muslimille sitä, mitä se oli oikeauskoiselle kristitylle ei vielä
kovinkaan kauan sitten, jotain minkä kissa on löytänyt kiven alta.
Gabriel Steinin analyysi ei ole saanut paljon kaikua eikä levitystä länsimaissa, koska
on vaarallista ajatella, että kulttuureilla ja uskonnoilla olisi fundamentaalisia eroja.
Historiasta on opittu, että liian selvä erottelu voi johtaa konflikteihin - sotaan. Toisen
maailmansodan jälkeen on läntisissä demokratioissa eletty viisaasti itsesensuurin ja
selektiivisen sananvapauden aikaa. Yhä useammin toivotaan toisinajattelijoiden tyytyvän,
sananvapauden asemesta, pelkästään ajatuksen vapauteen.
|