|
Selvitin Helsingin kaupungin päiväkotien ja koulujen menettelytapaa kodin
katsomusperinteen huomioon ottamisessa. Helsinkiläisistähän on jo yli 30 prosenttia
evankelisluterilaisen kirkon ulkopuolella, ja heistä ylivoimaisesti suurin ryhmä on
uskontokuntiin kuulumattomat. Valtaosa uskontokuntiin kuulumattomista on tosiasiassa
uskonnottomia.
Ilmeni, että päiväkodit voivat yhä käytännössä jo alkuvaiheessa ohjata tai vihjata
uskonnottomia perheitä antamaan lapsensa evankelisluterilaisen kirkon päiväkodissa
pitämiin hartaushetkiin ja kirkon seremonioihin. Perheille ei nimittäin aina selvästi
ilmoiteta, että seurakunnan tapahtumien vaihtoehtona on kaikille tarjolla normaalia, kivaa
uskonnotonta ohjelmaa.
Koulupuolella tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille lähetetään kouluun
ilmoittautumiseen liittyen jo tammikuussa tiedote koteihin, ja ilmoittautuminen on yleensä
helmikuun alussa. Ilmeni, että näissä tiedotteissa on usein hyvin vähän tai ei ollenkaan
informoitu elämänkatsomustiedosta, vaikka eka luokalle tultaessa ei vielä ole juuri paljon
muita valintoja tehtävänä kuin juuri tuo katsomusaineen valinta kirkkoon
kuulumattomilla.
Tilastojen mukaanhan elämänkatsomustieto on vielä vajaakäytössä, koska melko monet
kirkkoon kuulumattomat laittavat lapsensa koulun evankelisluterilaiseen oman uskonnon
opetukseen. Tämä taas johtuu usein siitä, että elämänkatsomustiedosta ei ole annettu
koulun taholta riittävää tietoa.
Katsomusta ei tarkisteta
Päivähoidossa kodin katsomusperinteen kunnioittamisen lähtökohtana tulisi olla perheen
objektiivinen tilanne, eikä pelkästään suullinen keskustelu huoltajan ja
päivähoitohenkilöstön edustajan kanssa. Näin ei nyt ole, sillä nykytilanne on omalaatuinen
yhdistelmä häveliäisyyttä ja sumeilemattomuutta.
Päivähoitoon haettaessa perheen tai lapsen uskonnollista asemaa ei kysytä
hakulomakkeessa ollenkaan. Voi toki ajatella, että näin estetään uskonnollisin perustein
tapahtuva syrjintää päivähoitopaikan myöntämisessä. Syrjintä on kuitenkin erikseen lailla
kielletty. Kouluissa tätä tietoa kysytään. Perheen tai lapsen uskonnollista asemaa ei
kysytä myöskään päivähoidon perustietolomakkeessa (7/05), joka Helsingissä täytetään
lapsen ja vanhemman käydessä ennakolta tutustumassa päivähoitopaikkaan. Muitakaan lapsen
uskontokasvatukseen liittyviä kysymyksiä ei tässä vaiheessa lomakkeen mukaan tehdä.
Tätä voi pitää melko omituisena, sillä näin päiväkoti ei tiedä perheen ja lapsen
uskonnollisesta tilanteesta päivähoidon alkaessa mitään. Silti päiväkodissa saatetaan jo
toteuttaa uskontokasvatuksellisia toimia. Lapsen uskonnollista kasvatusta koskeva kysymys
nousee Helsingissä esille vasta lapsen hoito- ja kasvatussuunnitelmaa koskevassa
keskustelussa, joka toteutetaan usein muutama viikko päivähoidon aloittamisen jälkeen.
Keskusteluun valmistautumisen avuksi koteihin yleensä jaettavan lomakkeen lopussa
kysytään: "Mitä haluat kertoa perheenne elämänkatsomuksesta? Miten toivot lapsellesi
vastattavan uskonnollisiin kysymyksiin? Osallistuuko lapsesi päivähoidossa kirkollisiin
tapahtumiin (joulu-, kevätkirkot jne.)".
Onhan tuo parempi kuin ei mitään. Mutta miksi päivähoidossa ei haluta selvittää,
kuuluuko lapsi vai onko hän kuulumatta johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan tai kirkkoon?
Se, mitä kukakin haluaa milloinkin kertoa elämänkatsomuksestaan, voi riippua paljon myös
siitä, millainen vuorovaikutustilanne keskustelussa on. Menettely vaikuttaa tältä osin
liian subjektiiviselta. Helsingissä ohjeita kasvatussuunnitelman laadintaan ollaankin
kehittämässä.
Kirkollisia tapahtumia koskevassa kysymyksessä pitäisi selkeästi tuoda esille, että
vaihtoehtona on aina normaalia, kivaa uskonnotonta ohjelmaa. Silloin kaikilta perheiltä
voisi kysyä, osallistuuko lapsenne yksinomaan normaaliin, uskonnottomaan ohjelmaan, vai
haluavatko huoltajat yhdessä, että lapsi lisäksi viedään evankelisluterilaisen kirkon
uskonnollisiin seremonioihin ja että hän osallistuu evankelisluterilaiseen
uskontokasvatukseen.
Kirkollisiin tapahtumiin osallistumista ei pidä päiväkodin henkilöstön toimesta esittää
jotenkin erityisen suositeltavana vaihtoehtona, koska silloin siitä poikkeaminen voi
perheistä tuntua kiusalliselta ja päivähoitohenkilöstölle kenties ylimääräistä vaivaa
aiheuttavana. Uskonnottomuus ja elämä ilman uskonnollisia seremonioita on luonnollinen
valinta, jota julkisissa palveluissa tulee kunnioittaa.
ET-opetuksesta tiedotettava
Kouluissahan elämänkatsomustieto on nyt uuden lain mukaan uskontokuntaan
kuulumattomille ensisijainen katsomusaine, mutta he voivat halutessaan päästä
evankelisluterilaisen oman uskonnon opetukseen. Päiväkodeissakin perusoletukseksi voisi
ottaa, että kirkkoon kuulumattomat eivät osallistu kirkollisiin seremonioihin, mutta he
voivat ilmoittaa lapsensa niihin.
Tätä ajatusta tukee sekin, että esiopetuksessa uskontokasvatuksen vaihtoehdoksi on
päiväkoteihin nyt tullut elämänkatsomustietokasvatus samaan tapaan kuin kouluissa on
elämänkatsomustieto.
Esiopetuksen elämänkatsomustietokasvatuksen mahdollisuudesta tulisi tiedottaa koteihin
asianmukaisesti. Koska asia on päivähoitohenkilöstöllekin uusi, on oletettavaa, että myös
tässä tiedottamisessa on vielä paljon kehitettävää.
Ihmisten perusoikeuksien toteuttamiseen liittyvät kysymykset ovat kuin ovatkin
tärkeitä, vaikka ne kaikkien mielestä eivät tuntuisikaan niin kovin tärkeiltä monien
muiden ongelmien paineessa. Asianhan voi joka tapauksessa laittaa kuntoon tekemättä siitä
sen suurempaa numeroa.
Esa Ylikoski
Helsingin vapaa-ajattelijain sihteeri
|