|
Harry Pottereiden ollessa vielä uusi juttu kiihkouskovaiset polttivat J.K.
Rowlingin kirjoja roviolla syyttäen niitä yllytyksestä noituuteen. Ja kun poika
hyppäsi luudan kanssa katolta ja joutui sairaalaan, oli vika liian mielikuvituksellisen
kirjan. Eräskin nuori poika tiedusteli, että tekeekö hän syntiä lukiessaan fantasiaa.
Niin sanottua enkelifantasiaa on ollut pitkään, mutta nuorisoa ei olla saatu
innostumaan sellaisista teoksista kuten Brian Jacquesin Lentävä
Hollantilainen -sarja, vaikka hän kirjailijana onkin nimekkäästä päästä.
Vampyyrikirjojen ystäville on varmasti huono uutinen se, että Anne Rice tuli
uskoon, hylkäsi vampyyrit ja siirtyi uskonnollisiin tarinoihin.
Mutta heillä on nyt uudestaan mediakelpoiseksi puunattu Narnia. Ja
Narniaan oltiin niin tyytyväisiä, että sitä on esitetty jopa kirkoissa valtameren
toisella puolella.
Perusluterilainen saattaa ehkä ihmetellä, että mistä ihmeen uskonnollisuudesta on kyse
etenkin jos Narnia on luettu jo lapsena. Hyvä ystävänikin pitää minua outona, kun
pidän Narniaa uskonnollisena teoksena, mutta tarinaa tarkastellessa se ei lopulta
eroa kristillisistä vertauksista.
Narnian Aslan-leijona toimii luojana ja Jeesuksena, joka kuolee uskovien
puolesta herätäkseen jälleen eloon. Valkea noita symbolisoi paholaista, paratiisiin
eksynyttä pahuuden siementä. On Aatamin ja Eevan lapsien tehtävä pelastaa tämä maailma
pahalta.
C.S. Lewis halusi Narniaan kristillisen sanoman, koska hän halusi välittää
moraalisia opetuksia lukijoilleen. Tätä puolta Narniassa ei ole koskaan pyritty
peittelemään, mutta vähän unohduksissa se on ollut.
C.S. Lewisin hyvä ystävä J.R.R. Tolkien taas, vaikka harras katolilainen olikin,
päätti valita vastakkaisen suunnan. Vaikka Tarua Sormusten herrasta voitaisiin
tulkita hyvinkin kristillisesti, on maailma pyritty tekemään ei-kristilliseksi. Tolkienin
ajatus oli luoda maailmastaan eräänlainen historian kuvaus ajalta ennen kristinuskon
syntymää, joten kristinuskon pois jättäminen oli varsin loogista.
Tolkien oli enemmän kiinnostunut haltiakielen kehittämisestä kuin moraalisten viestien
välittämisestä, mikä voi olla yksi syy Tolkienin menestymiseen. Hänen luomansa Keskimaa on
tarkkuutensa puolesta arvostetuin fantasiamaailma vielä nykypäivänäkin.
Uskontokritiikkiä fantasiassa
Jos Lewis edustaa kristillistä fantasiaa ja Tolkien neutraalia, niin fantasiagenrestä
löytyy myös varsin uskontokriittisiä kirjoja. Tietysti uskonnot jumalineen ovat hyvin
käytettyjä elementtejä fantasiakirjallisuudessa, joten voi olla, että hyvin uskonnollinen
ihminen tuntee kaikki muusta jumalasta/jumalista kertovat kirjat loukkauksiksi.
Philip Pullmanin Universumien tomusta löytyy kyllä enkeleitä, mutta nämä
enkelit eivät palvele, vaan kyseenalaistavat jumalallisen tahdon ja käyvät sitä vastaan.
Ursula LeGuinin Maameriltä ei löydy jumalia eikä uskontoja, vaikka mitään
jumalien puuttumista ei julisteta eikä todisteta. Yliluonnollinen taikuuden lähde on ja
kaikelle tosinimet, mutta jumalallisia olentoja ei tarvita. Jopa lohikäärmeiden ja
ihmisten huhutaan olevan sukua.
Yleisesti ottaen fantasiakirjat on helppo jakaa kahteen luokkaan sen mukaan kuinka
jumalia käsitellään. Ensimmäisessä luokassa jumala/jumalat ovat hyvin tärkeässä osassa ja
lähes aina itse seikkailunkin takana. Jumalien konfliktit aiheuttavat konflikteja
kuolevaisten maailmaan (johon kategoriaan käy myös kristillinen jumala ja Saatana).
Tällaisissa maailmoissa sankareille on suurta kysyntää. Esimerkeiksi käyvät Narnia,
Taru sormusten herrasta, Dragonlance, Forgotten Realms ja David Eddings’n
fantasiakirjat.
Toinen kategoria on ei-jumalalliset tarinat kuten Robin Hobbin kolme trilogiaa,
osa Neil Gaimanin tuotannosta, J.K. Rowling ja Ursula K. LeGuin. Fantasiassa, jossa
jumaluudet voidaan määritellä vapaasti, on melkeinpä liian helppo perustaa jumaluuksien
konfliktien varaan. Henkilökohtaisesti nostan hattua niille kirjailijoille, jotka
rakentavat tarinansa muunkin kuin hyvä vs. paha asettelulle.
Edellä esitellyt kirjailijat ovat hyvä esimerkki siitä, että maailman ei tarvitse
toimia jumalten pohjalta. Ja vaikka jumalia palvottaisiinkin, ne voivat olla taikauskon
kanssa samassa asemassa.
Mitään emme kuitenkaan voi sille, että länsimainen fantasia vilisee allegoriota
kristinuskosta. Mutta tähän käy sama sääntö kuin kliseisiin. Ei se, että käytetäänkö
allegorioita, vaan kuinka hyvin niitä osataan käyttää. Fantasiassa sentään kuolleista
nouseminen on niin yleistä, että ei sen perusteella voi uskonlahkoja perustaa. Jumalien
lapsetkin ovat lähinnä vain ongelmatapauksia ja vetten päällä kävelee parhaimmillaan koko
kylä.
Sanna Pudas
Kirjoittaja on oululainen vapaa-ajattelija ja opiskelija
|