|
SUVAITSEVAISUUDESTA on alettu puhua hyveenä, vaikka ei ole täyttä selvyyttä
siitä, onko se hyve. Jos se on hyve, niin kenen tai keiden hyveestä on kysymys? Tämä on
perustavaa laatua oleva kysymys.
Muhammed-pilakuvakriisin aikana olin huomaavinani, että suomalaisilta on alettu vaatia
suvaitsevaisuutta muslimeja kohtaan tai ainakin joitakin muslimeja kohtaan. Kysymykseen
tulevat ainakin ne muslimit, jotka ymmärtävät sananvapauden niin laajasti, että siihen
kuuluu vapaus polttaa länsimaiden lähetystöjä.
Onko kysymys ollenkaan sananvapaudesta, kysyvät varmaan monet. Vastakysymykseksi
voidaan esittää, ovatko usein erotellut vapaudet tosiasiallisesti eri vapauksia. Itse
asiassa sananvapaus on yksilönvapauden yksi sovellutus, samoin kuin muutkin eri
vapauksista. Tämä on tietenkin länsimainen käsitys eikä sen tule varmaankaan nauttia
mitään erityissuojaa.
Paljon puhutaan suvaitsevaisuudesta, ja sen puutteeksi katsotaan sekin, että
muslimeista puhutaan heitä loukkaavasti. Taustalla on ainakin usko pilakuvien olevan
jossakin mielessä muslimeja loukkaavia. Niitä pidetään lisäksi suvaitsemattomuutena.
KUN VAADITAAN SUVAITSEVAISUUTTA, minkä vaatimisesta on lopultakin
kysymys? Suvaitsevaisuuspuhe on merkityksellistä, vain jos kysymys on tapauksista, joissa
meillä on mielestämme vastaansanomattomat perusteet joidenkin käytänteiden
paheksumiseen.
Uskonnollisesti suvaitsevainen henkilö on kysymyksessä silloin, kun hän katsoo
tuomitsevansa teon hyvin perustein. Suvaitsevainen siis pidättyy ilmaisemasta
paheksumistaan asioissa, joissa pidättymiseen ei ole asiaperusteita. Olemme suvaitsevaisia
muslimeja kohtaan, kun emme moiti heitä tilanteissa, joissa moitteisiin on täysi aihe ja
täysi oikeus.
Suvaitsevaisuuden hyveluonne on sitä, ettemme käytä oikeuttamme emmekä toimi tavalla,
johon on täydet perusteet. Suvaitsevaisuus on siis välittämistä eikä välinpitämättömyyttä.
Siksi suvaitsevaisuustapaukset täytyy erottaa välinpitämättömyystapauksista. Voidaksemme
olla suvaitsevaisia esimerkiksi kunniamurhaajaa kohtaan, meidän täytyy aktiivisesti
kieltäytyä hyväksymästä kunniamurhaa. Vaikka emme hyväksy kunniamurhaa tai lähetystön
polttamista, meidän täytyy suvaitsevaisina pidättyä teon ja tekijän moittimisesta.
ERITTELYN POHJALTA VOIDAAN päätellä, että eurooppalaisiin kohdistettu
suvaitsevaisuusvaatimus on sietovelvollisuus. Sietovelvollisuus on sitä, että on
velvollisuus pidättyä estämään ryhtymisestä sellaisten tekojen suhteen, joita paheksumme
syvästi. Oikeutena sananvapaus on vapaus eli oikeusasema toiseen henkilöön nähden, jolla
on puolestaan sietovelvollisuus sananvapauden sisältämiin sanomiin nähden.
Sananvapautta puoltaneet henkilöt ovat vaatineet suvaitsevaisuutta niiltä, jotka ovat
vaatineet suvaitsevaisuutta lähetystönpolttajia kohtaan ja kristittyjen murhaajia kohtaan.
Monet ovat katsoneet suvaitsevaisuuden hyveeksi, joka sisältää tuhopolttojen ja murhien
sietämisen. Kyseiset humanistit eivät ole hyväksyneet murhia ja tuhopolttoja, mutta he
ovat vaatineet pidättymään niiden tuomitsemisessa. He ovat vaatineet meitä sietämään sitä,
että muslimit ovat harjoittaneet väkivaltaa.
Kun siis on oltu suvaitsevaisia tai vaadittu suvaitsevaisuutta, on oltu
suvaitsemattomia Muhammed-pilakuvien esittäjiä kohtaan. Loukkaantumista pilakuvista on
pidetty oikeutettuna motiivina esimerkiksi kristittyjen murhiin. Surmatöitä suuremmiksi
rikoksiksi on epäilty pilakuvina muslimeihin kohdistettua kritiikkiä.
YLEENSÄ TEHDÄÄN SE VIRHE, että suvaitsevaisuusvaatimus on eettisesti
neutraali. 1900-luvun monet filosofit ovat ajatelleet aivan toisin. Meillä on hyviä
perusteita ilmaista paheksuntamme kristittyjen murhia, lähetystön polttamisia ja veritöitä
kohtaan, vaikka niiden motiiveiksi ilmoitetaankin suuttumus Muhammed-pilakuvista.
Moraaliset perusteemme moitteisiin muslimien käytöksen parantamiseksi voivat siis olla
täysin vastakkaisia äärimuslimeihin kohdistetulle suvaitsevaisuuden vaatimukselle.
Sananvapaus ja suvaitsevaisuus liittyvät toisiinsa siten, että vapautta vastaava
sietovelvollisuus on eettisesti hyväksyttävää suvaitsevaisuutta. Murhien ja väkivallan
sietämiseen silloin, kun äärimuslimit ovat asialla, ei ole mitään moraalista perustetta.
Siksi äärimuslimien suvaitseminen on epäeettistä. Eettiseksi äärimuslimien suvaitsemista
ei tee sekään, että äärimuslimien taistelu Yhdysvaltoja vastaan katsotaan oikeutetuksi
riippumatta käytetyistä taistelukeinoista.
MUHAMMED-PILAKUVAKIISTA on tuonut esiin suvaitsevaisuutta koskevan
moraalisen ongelman. Voidaan kohdata monia tapauksia, joissa toisia kulttuureja edustavien
ihmisten suvaitseminen ei sovi yhteen etiikan kanssa. Suvaitsevaisuutta tulee arvioida eri
eettisten näkökohtien valossa eikä pitää sitä tilanteesta riippumattomasti aina
oikeana.
Maahanmuuttajayhteisöt (erityisesti muslimit) ovat tunteneet suvaitsevaisuuden
periaatteen. Esinuorturkkilaisessa Turkissa kreikkalais- ja armenialaiskristityillä sekä
juutalaisilla oli millet-yhteisönsä. Dominoiva muslimiyhteisö hyväksyi vähemmistöjen
ryhmäoikeudet. Autonomisissa uskonyhteisöissä oleville turvattiin esteetön
uskonnonharjoitus, mutta yhteisöjen jäsenille ei suotu vapautta muuttaa käsityksiään ja
tunnustaa yhteisön enemmistön katsomuksista poikkeavia näkemyksiä.
Ideaalisella tasolla voidaan ajatella ryhmäoikeuksien toteutumisen olevan sitä, että
autonomisen vähemmistöyhteisön kollektiiviset arvot taattiin muslimivaltiossa, mutta
yhteisön jäsenten yksilönvapautta ei turvattu. Muslimit voivat yrittää tarjota länsimaissa
jotain kollektiivioikeuksien mallia.
Virhetulkintojen välttämiseksi selvennän, ettei uuden ajan alussa Turkissa tunnustettu
suvaitsevaisuusperiaate sovi yhteen länsimaissa vakiintuneen individualistisen, yksilöä
tähdentävän uskonnon- ja omantunnonvapauden (laajemmin vakaumuksenvapauden) periaatteen
kanssa. Kollektiivioikeudet ovat nykyään oikeuksien uusi ryhmä, jota koskevat ajatukset
eivät millään muotoa sovi yhteen perinteisen länsimaisen käsityksen kanssa.
MISTÄ SUVAITSEVAISUUSVAATIMUS on saanut alkunsa? Käsityksemme mukaan
sivistyneisyys edellyttää meitä ensin tuomitsemaan toisen kulttuurin edustajat, heidän
ajatuksensa ja tekonsa, sitten pitämään paheksuntamme omana tietonamme.
Suvaitsevaisuudesta ei ole kysymys niissä tapauksissa, joissa hyväksymme eri kulttuurista
tulevan teot tai joissa olemme niitä kohtaan välinpitämättömiä.
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa on sellaisiakin, jotka imperialismin
vastustajina hyväksyvät Yhdysvaltojen ja heidän kanssaan liitossa olevien länsimaiden
(esimerkiksi juuri Tanskan) vastaiset väkivallanteot oikeutettuna vapautustaisteluna. Sen
sijaan, että äärimuslimien terrorismi tuomittaisiin, se pitää heidän mielestään nähdä
oikeutettuna taisteluna Yhdysvaltojen imperialismia vastaan. Siksi meillä on velvollisuus
sietää eli suvaita äärimuslimien tekoja.
Yhdysvaltojen vastustajien joukossa on niitäkin, jotka arvostavat sananvapautta
riippumatta halustaan tukea Yhdysvaltojen vihollisina kunnostautuneita äärimuslimeja. He
tinkivät suvaitsevaisuudesta sananvapauden hyväksi.
Suhtautuminen sananvapauteen on valinnanvaraista. Yhdysvaltojen suhteen mielestäni
kukin saa ole mitä mieltä haluaa. Painottaisin vain, ettei kyseisellä kannanotolla ole
yhteyttä siihen kysymykseen, joka koskee muslimien väkivaltaan suhtautumista ja sanan- ja
kritiikinvapauden asemaa.
SUVAITSEVAISUUSPERIAATE voidaan myös perustaa puhtaasti relativistisiin
filosofioihin, joissa kiistetään kulttuurien yhteismitallisuus mennen niin pitkälle, että
toisen kulttuurin kritiikki kielletään kokonaan. Suvaitsevaisuus liittyy hyveenä
erityistilanteisiin, joissa joudutaan sietämään joitakin tekoja. Siksi suvaitsevaisuuden
puolesta ei voida todistella yleisesti.
Samoin kuin suvaitsevaisuus liittyy velvollisuutena henkilöön, johon toisella yksilöllä
on vapauden sisältävä oikeusasema, muissakin tapauksissa suvaitsevaisuuden eettinen arvo
tulee muista periaatteista.
Suvaitsevaisuuden sisältyminen liberalismiin on ehdollista. Suvaitsemista voidaan
puolustaa vain tilanteissa, joissa on painavat syyt pidättyä moitetta ansaitsevan
moittimisesta. Siksi suvaitsevaisuudella voi olla vain välillistä ja tilapäistä
merkitystä.
Timo Andersson
|