|
Ruotsalaiset ovat viimeksi kuluneina kuukausina katselleet maailmaa ympärillään hieman
hämmentyneinä. Juuri kun 2006 oli juhlallisesti julistettu monikulttuurivuodeksi,
osoittivat muslimit kaikkialla maailmassa, erikoisesti ruotsalaisten mielisuosiossa
olleet arabit Lähi-idässä, mitä mieltä he ovat länsimaiden lepsuudesta ja mitä paikkoja
pohjoismaalaiset saavat pyyhkiä monikulttuurisuudellaan.
Oltiin jo uskottu kulttuurirelativismiin, kulttuuristen ja uskonnollisten arvojen
yhdenvertaisuuteen. Dalai-lama oli rauhaisasti haastellen vastikään vieraillut
Ruotsissa sileäpäisine (ja seksikkäine) munkkeineen, jotka olivat ihastuttaneet isäntiään
ja miellyttäneet molempia sukupuolia.
Kaikkea vastahankaanoloa välttelevien ja onnellisen yhteiselon utopialla uinutettujen
ruotsalaisten konseptit menivät kokonaan sekaisin, kun miljoonat maailman muslimit
nousivat kuin yhtenä miehenä syyttämään jumalattomia länsimaita jumalanpilkasta, ja
Ruotsin rajojen sisälläkin alkoivat Allahiin uskovat julkisesti näyttää maan pieneen
alkuperäiskansaan alas katsovia asenteitaan.
Puoli miljoonaa muslimia
Ruotsissa on noin puoli miljoonaa pakolaisen nimellä (ja usein passinsa polttaneena)
maahan tullutta muslimia. Se näkyy kaupunkien katukuvassa. Suurin muslimitiheys on
Malmössä, Ruotsin etnisesti kirjavimmassa kaupungissa, jossa asukkaiden yleisin etunimi
on Muhammed, viisitoista moskeijaa ja puhuttuja kieliä pitkästi toista sataa.
Muslimien suhteellinen osuus väestöstä koko maassa kasvaa nopeasti sekä maahanmuuton että
luonnollisen lisääntymisen tietä.
Etelä-Ruotsin suurin sanomalehti Sydsvenska Dagbladet julkaisi helmikuun alussa
sarjan muslimien ja näiden saarnamiesten, imaamien, haastatteluja. Lehden lukijoille,
luultavasti vastoin haastattelijoiden tarkoitusta, alkoi tuntuvalla tavalla käydä
selville, että monikulttuurisuuteen oli vielä matkaa.
Paljastui sekin, että viimeaikaisten uskonmellakoiden varsinaisia puuhamiehiä olivat
Kööpenhaminan moskeijoiden energiset sananjulistajat, jotka kassi täynnä tanskalaisia
pilakuvia olivat uupumatta kiertäneet koko syksyn Lähi-idän puhdasuskoisimmissa maissa.
Erilaisilla avustuksilla elävät imaamit ja seurakuntien viisimiehiset valtuuskunnat
olivat tehneet Tanskaa tunnetuksi tavallaan Tanskan valtion omalla kustannuksella
Egyptin, Syyrian, Libanonin ja Turkin suurmuftien ja hallitusten edustajain
keskuudessa.
Monikulttuurivuoden keskusteluihin ovat mellakat ja muslimien puhemiesten haastattelut
tuoneet monenlaista selvikettä. Muun muassa sen, että maailmassa on runsas miljardi
muslimia, joille saarnataan joka perjantai kaikkea muuta kuin multikulttuuria.
Puoli miljoonaa Ruotsin kansalaista on saanut varhaisvuosistaan alkaen kuulla, että
mies ei saa tervehtiessään koskettaa naisen kättä, ja että on syntiä uskoa ihmisten
väliseen samanarvoisuuteen yleensä ja miesten ja naisten väliseen erikoisesti, ja että on
syntiä seurustella vääräuskoisten kanssa, jotka eivät rakasta sharia-lakia eivätkä peitä
naistensa kaikkia karvaa kasvavia paikkoja, vaan antavat tyttäriensä ja siskojensa
osallistua koulussa uinnin opetukseen, ottavat opintolainoja, uskovat evoluutioon,
kuuntelevat jumalatonta musiikkia ja kärventyvät kuoleman jälkeen helvetissä.
Mistä voi vaieta, siitä on parasta olla puhumatta, sanotaan Ruotsissa, ja sana on
vapaa vain jos sitä halutaan kuulla. Musliminaisten alistetusta asemasta ruotsalaiset
humanistit ovat hiljaa, eikä ole odotettavissa että viimeksi homoja menestyksellä
puolustaneet feministit myöskään avaisivat tästä vähemmän suositusta aiheesta
suutaan.
Naisten sorto Koraanista
Kuolemantuomiota ja murhauhkauksia Tukholman tienoille paennut bangladeshilainen
kirjailija, muslimi ja nainen Taslima Nasrin sai Ruotsin julkisuudessa vain
niukasti tilaa, mutta kertoi ranskalaiselle L’Express-lehdelle huhtikuussa 2003
antamassaan haastattelussa kokemuksistaan entisessä kotimaassaan.
Hän halusi ilmiantaa islamin ja vahvistaa kaikki ne ennakkoluulot, joita
länsimaalaiset salaa ja nurkan takana uskaltavat siitä ajatella. Hän syntyi
muslimiperheeseen ja eli yhteisössä, jossa naista kohdeltiin kuin kotieläintä, usein vain
huonommin, mutta ei osannut yhdistää tätä kohtelua ja miesten mielivaltaa islamiin.
Miehet hänen yhteisössään vain sattuivat olemaan sikamaisia eivätkä eläneet islamin
mukaan, hän ajatteli. Myös hänen, niin naissukupuolta kuin olikin, piti lukea Koraania ja
oppia sen säkeitä ulkoa, mutta arabiankielellä, jota hän ei ymmärtänyt. Kerran
14-vuotiaana hän sai käsiinsä Koraanin bengalinkielisen käännöksen, ja se oli hänelle
järkytys.
Myöhemmin hän luki ja vertasi toisiinsa ainakin kymmenen erilaista Koraanin käännöstä
ja huomasi surukseen, että juuri Allah eikä kukaan muu julisti naiset vähäarvoisiksi
olennoiksi, joita miehet saivat kohdella mielivaltaisesti, piestä ja pitää orjanaan ja
pakottaa kantamaan burkhaa. Juuri islam, ei fundamentalistien tulkinnat siitä
(niin kuin modernit musulmaanit väittävät), vaan oikea islam, aito islam ja Allahin laki,
eli laki jonka Muhammed oli laatinut Allahin nimeen, vaatii naisten orjuutusta sekä
uskottomien, erikoisesti uskonluopioiden, tappamista kaikkialla maailmassa.
Ruotsissa tällainen teksti antaisi turvallisuuspoliisille työtä ja saisi
sisäministerin liikkeelle.
Ruotsalaiset laput silmillä
Ruotsin linja muslimimellakoihin on ollut se, että muslimiuskovaisista vain pieni osa
uskoo oppiinsa ja että tästäkin osasta vain vähäinen määrä on varsinaisia fanaatikkoja.
Miljardista muslimista muutama sata, muutama tuhat siellä täällä.
Todisteeksi on esitetty, että television kuvissakin vain muutamilla mielenosoittajilla
on suu ammollaan ja kekäleitä käsissä. Väenpaljous, joka liikkuu kaduilla, on tullut vain
tulipaloja katsomaan. Parhain päin selittäjillä on sama asenne kuin sillä naimattomalla
naisella, joka vähätteli "huoripentuaan" siihen aikaan kun sellaisen synnyttäminen oli
vielä syntiä: "Se on niin pieni".
Päinvastoin kuin Suomi, jolle Ruotsi on aina esikuva lainsäädäntöä ja viimeisintä
pintamuotia myöten, pitävät muut pohjoismaat Tanska ja Norja paljon vähemmän arvossa
"laitostuneiden" ruotsalaisten poliittisesti korrektia polvillaan oloa ja kumartelua
kaikkiin ilmansuuntiin.
Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen sanoo saksalaisen Der
Spiegel-lehden haastattelussa: "Tunnen itseni aina rohkaistuneeksi kun saan
ruotsalaisilta moitteita. Silloin tiedän, että olen pysynyt oikeassa suunnassa".
|