|
Viime aikoina insinööreistä on kertynyt monta jännää kokemusta. Ja vielä näin
perjantain 13. jälkeen ja ennen presidentin vaaleja kirjoittaessani voi vain todeta, että
välillä on hyvä tietää ettei tiedä tulevaa. Siis sitä kenestä tulee kirkollisen
yhteisvastuukeräyksen suojelija. Menneestä tiedän, että eilinen tapaturmien kansallinen
ehkäisemispäivä meni hyvin. Liukasta oli maailman teillä, muttei luut kolisseet.
Kolmannentoista perjantain historiasta on monta tarua. Kuuluisin saattaa olla viittaus
erään kuuluisaksi tulleen timpurin viimeiseen ruokailuun. Pöytäseurueessa oli 13. juudas,
joka petti rahasta kaverinsa halvalla ja viskeli verirahansa sitten peltoon.
Tätä taikauskoa on levitetty niin paljon, että monista pilvenpiirtäjistä kuulemma
puuttuu kokonaan 13. kerros. Lienee jotain insinöörihuumoria. Henkilökohtaisesti en ole
asiaa ihmeemmin tarkastellut, kun niin korkealle ei usein ole ollut asiaa. Joskus kyllä
täytyy mennä kauas, jotta näkee lähelle ja korkealle, että tietää mistä on noussut.
Taikausko -termin käyttö on hankalaa, kun heti tulee mieleen, että on sitten oikea
usko. Kun uskoa on perusteltua ja perustelematonta niin "oikea usko" ja taikausko
saattavat mennä perustelemattomien laariin saman tien. Perusteltua uskoa voisi vaikka
sanoa tieteelliseksikin "uskoksi" eli tiedoksi. Tieto on aina valtaa ja insinööreillä
perinteisesti on paljon tietoa.
Historiasta
Sata vuotta sitten Ranskassa valtio ja kirkko erotettiin toisistaan. Siitä on tullut
jo kirjoiteltua niin paljon, ettei tarvitse siihen heti palata. Paitsi tietenkin sen
verran, että kirkkoa ei saa irti valtiosta, sillä leipäpuunsa pitävät palkolliset eivät
siihen hevin suostu.
Valtion voi kyllä saada eroon kirkosta, jos niin sanottua poliittista tahtoa on
riittämiin. Mutta se saattaa mennä politiikaksi ja pois se meistä uskonnottomista, ettei
tule sisäisiä kiistoja. Ollaan vaan lipilaareja kaikkiin suuntiin, niin hyvin menee.
Vitsaillaan jos vitsaillaan, mutta varovasti, ettei vain loukata kenenkään tunteita ja
sitten taas ollaan "suvaitsemattomia ateisti-uskovaisia" ja kunnia menee maineen
kasvaessa.
Samaiset sata vuotta sitten venäläinen Boris Rosing sai aikaan karkeita
tv-kuvia katodisädeputkella ja Nipkowin levyllä. Tämä oli neljäs askel tv-kehityksessä
kertoo Logistiikan kronikka 0-2000 -opus (IBSN 951-98050-3-6). Kirjanen on mukava,
kun siinä on vain vuosilukuja ja tapahtumia. Saa treenattua muistia, ettei dementia
yllätä. Aivoja kun on käytettävä joskus, jos ei satu olemaan sopivaa piip-piip -konetta
hollilla.
Nykymenossa moni kone ohjailee niin, ettei muistin merkitystä aina tiedetä. Voisi
muistaa senkin, että mitä et itse tiedä niin sitä et tiedä. Mitäköhän sekin oikein
tarkoittaa?
Jos ei ole sadassa vuodessa valtion ja kirkon ero oikein edistynyt, niin ei ole kaikki
muukaan. Esimerkiksi 1906 määrättiin Helsingissä henkilöautojen tuntinopeuskatoksi 15 km
tunnissa ja kuorma-autoille 6 km/t.
Alimmat nopeusrajoitukset ovat vasta nyt 2006 asutusalueilla 30 km/t. Toki
ruuhka-aikoina voidaan päästä jopa jo alle viidentoista kilometrin tuntinopeuden. Tietty
ennätyksiä nopeuden laskiessa on saatu, kun insinööri on saanut ketjukolarin
liisinkiautollaan absijarrujen toimiessa miten vain.
Vielä on insinööritieteillä tekemistä, että päästäisiin edes sadan vuoden takaiselle
kehitystasolle "keskimäärin keskipitkällä tähtäimellä optimaalisesti", kuten eräs
inssikaveri tapasi pikkupierussa todeta.
Alan Turingin tietojenkäsittelyn matemaattisesta teoriasta on jo kulunut 70
vuotta, tietokonekovalevyn keksimisestä 50 vuotta, Digital Equipmentin PDP-8:sta eli
ensimmäisestä minitietokoneesta 40 vuotta, Applen mikrosta 30 vuotta.
Loppuaika nykypäivään onkin sitten vain mennyt kuin suhina uusien vempeleiden
syntyessä ja kehitys vain kehittyy. Dataa pystytään käsittelemään sellaista vauhtia,
vähällä energialla ja pienissä tiloissa, että bitit vain suhisevat korvissa radioaaltojen
ja kaiken karvaisten säteilyjen kanssa.
Insinööreistä
Jos dataa on riittävästi ja sitten vielä osataan erottaa informaatio tiedosta, niin
insinöörien keksinnöillä on jättimerkitys maapallon haltuunotossa. Jotkut 20 vuotta
sitten tapahtuneet tsernobyli-challengerien poksaukset ovat vain mittatappioita ihmisen
maailman valloituksessa. Epäonnistumisistahan moternit konsultit vain kehottavat
oppimaan. Suomeen saadaan pian viides ydinvoimala ja varmaan se seitsemäskin, koska
kuudes itsevaltiaat-ohjelman tietojen mukaan jätetään rakentamatta kansan vastustuksen
takia.
Insinöörejä on muuten aikalailla tieteiskirjailijoiden joukossa. Tosin kyynistyneitä
ja kaiken maailman uhkakuvien ja isoveljien maalareita. Tai sitten ovat ihan turhautuneet
ja luoneet uususkonnollisia tarinoita. Tai sitten ovat muuten vain tehneet haluamaansa
luovaa työtä ihan ufoina lennettyään nokioista pihalle työttömyyden luovaan
vapauteen.
Tamperelainen scifi-lehti Portti (4/05) muuten kertoi, etteivät
tieteiskirjaillisuuden harrastajat ole kovin uskonnollisia. WorldConin uskontopaneelin
mukaan enemmistö scifi-harrastajista määritteli itsensä ateisteiksi.
Onko käynyt niin, että tulevaisuuden unelmointi ja eteenpäin katsominen vapaasti ilman
ajatuksellisia kahleita johtaa ateismiin? Siinäpä taas ilmainen vinkki kirkkouskovaisille
insinööreille, että keksikää nyt nopeasti joku helvetin kone, ettei ateisteja sikiä
lisää.
Edellinen vinkki on kyllä valmiiksi vähän jälkijättöinen, sillä noita koneita on jo
riittämiin. Kaikkien masiinoiden manuaalien lukemisessa menee jo ihmisikä, joten ei
uskonnollisten kaste-rippi-hää- ja hautajais-seremonioiden lisäksi elämiseen muuta aikaa
jääkään.
Tapasin yhden inssin, joka oli ihan poikki. Vuosi sitten hän valitteli kiireitään, oli
levoton, ärtynyt, eristäytyi kaljallakin kulmapöytäänsä. Hänellä oli hyvät
salaliittoteoriajutut. Kyyniseksikin oli tullut, muttei enää neuvonut minua kuten vuosi
sitten. Oli kuulemma käynyt lääkärillä, kun muija oli lähtenyt penskojen kanssa. Lekuri
oli pannut saikulle loppuunpalamisen takia ja työnantaja antoi sitten vielä kenkää.
Oli siinä lyhyt oppimäärä parin tuopin aikana. Ingenjööri, joksi hän itseään aina
kutsui, oli uransa aikana kehitellyt nopeita ja tehokkaita sekä joustavia että
liiketaloudellisesti kannattavia it-tuotteita. Olivat menneet hyvin kaupaksi ja
rakkineille oli lopulta saatu jotain sisältöäkin, kun olivat tuotteitaan ulkoistaneet
konsulttikyydillä. En oikeen saanut selvää, että miten tämä korvaamaton mukava seuramies
nyt noin kyyniseksi oli tullut. Ehkä hän joutui vain kiteyttämään historiaansa jollain
viisii.
Tapasin toisen ingenjöörin yksillä insinöörien vuosijuhlapippaloilla marraskuun
puolivälissä. Hän se vasta pihalla oli vaikka nähtiin Pörssiravintelin pääsalissa. Hän
oli jo poissa työelämästä, mutta oli keksimässä laitetta, joka sanoo
montypythonilaisittain piip-piip sopivin väliajoin. Eikä sitä saa pois päältä. Tällöin
käyttäjän olisi pakko aina olla tavoitettavissa ja läsnä. Ei tarvitsisi miettiä
tulevaisuuden visioita eikä maallisia, kunhan vain maksaa ajallaan käyttömaksut.
Hän oli aivan innoissaan tulevasta keksinnöstään, kuten Bell oli 130 vuotta
sitten saatuaan vahvistuksen puhelimen patentistaan. Keksintö vain enää odotti
implementointia ja rahoittajaa. En viitsinyt sanoa, että Suomessa otettiin NMT-puhelimet
käyttöön jo 24 vuotta sitten. Ennen kuin erosimme, hän vielä sanoi opetukseksi minulle,
että kannattaa informaatioyhteiskuntaa ja ehkä tietoyhteiskuntaakin, mutta että vastustaa
ehdottomasti tietämysyhteiskuntaa.
Varmaan perusteltu kanta, hänen mielestään, mutta en taaskaan oikein ymmärtänyt, mitä
hän tarkoitti. Varmaan jotain sellaista että on joko oltava tai ei - kuten on jumalien
laita. Mutta mitä se "ehkä" tarkoitti?
Teuvonneuvo
Asiantuntijaorganisaatiot ovat in. Vallanpitäjissä on monta ingenjööriä ja he tietävät
organisaationsa hyvin ja varmasti alastaan. Siksi koska he ovat kuultavia
asiantuntijoina, konsultteina, parhaiten tietävinä - jotkut päättäjinäkin. Päätöksenteko
vaatii asiantuntemusta, eikä kaikki tieto voi olla enää yhdessä päässä.
Historiantuntemus ja valistuneet arvaukset tulevasta ovat kaikkien pääomaa, ei vain
asiantuntijoiden. Mielipiteet eivät aina ole riittävästi perusteltuja. Me tavikset voimme
muuttaa mielipiteitämme milloin vain, mutta vasta historia tuomitsee asiantuntijoiden
virheet. Asiantuntijan oman alansa ulkopuolisiin mielipiteisiin olisi syytä suhtautua
varauksellisesti.
Yritän selventää vielä ajatuksiani kuvitteellisella esimerkillä. Olisi olemassa
sellainen ammatti kuin kirkkoinsinööri, jonka tehtävä on soveltaa jumalansa opit
käytäntöön. Hänellä olisi verovaroin kustannettu koulutus ja hän oikeasti olisi
akateemisesti koulutettu. Hän olisi siis ehdottomasti paras asiantuntija alallaan.
Häntä kuultaisiin asiantuntijana ja hän saisi päättääkin monista asioista ja olla
konsultti firmansa koulutettaville. Mutta jos hän sanoo vaikka julkisesti mielipiteitä
muista asioista asiantuntija-alansa ulkopuolelta, niin niitä voitaisiin sanoa vain
mielipiteiksi, eikä niillä mielipiteillä olisi sen kummempaa merkitystä kuin
it-insinöörin mielipiteillä jumalasta. Eli tännepäin niin kuin tavallaan yritin edellä
taasen sanoa - tai jotain. Mutta mitens sitten kirkkoinsinöörille kävisi, jos maksajat
loppuisivat tai jos työnantaja ei olisi olemassa? Voisi olla burnoutin paikka.
Jotenkin minulle on vain tullut sellainen tuntu, että hän, joka tietää jostain kaiken,
ei sittenkään tiedä kaikesta kaikkea.
Teuvo
|