|
Tilanne käy ilmi Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan, dosentti Kati Niemelän
käynnissä olevasta tutkimuksesta, joka perustuu tuhannen eri puolilla pääkaupunkiseutua
asuvan 18-39-vuotiaan nuoren aikuisen haastatteluun.
Niemelän tutkimus liittyy Helsingin seurakuntayhtymän Nuori aikuinen
-projektiin. Projektin taustalla on havainto siitä, että nuoret aikuiset ovat liian
"hyvin" edustettuina kirkosta eroajien joukossa. Helsingin seurakuntien jäsenmäärä laski
viime vuoden lopussa ensimmäisen kerran alle 70 prosentin, ja eronneiden suurin ryhmä, 70
prosenttia, kuuluu nuorten aikuisten ikäryhmään.
Vuosi sitten aloitetun kolmivuotisen projektin lähtökohtana on Case Kallio
–tutkimus. Hankkeella pyritään lisäämään seurakuntien työntekijöiden ymmärrystä siitä,
millaisessa maailmassa kalliolaiset nuoret aikuiset elävät. Tavoitteena on, että
tutkimuksen johtopäätökset saisivat kirkon työntekijät arvioimaan uudelleen, millä
tavalla kirkko voisi tavoittaa nuoret jäsenensä ja ehkäistä näiden joukkoeroamisen.
Kirkon työntekijät eroavat kokonaisuudessaan merkittävästi keskivertosuomalaisen
asennemaailmasta ja vielä enemmän tämän päivän nuorisosta ja nuorista aikuisista.
Kansainvälisen RISC-asennekartaston pohjalta tarkasteltuina nämä kaksi ryhmää ovat
monessa mielessä hyvin kaukana toisistaan. Nuoret aikuiset ovat muutos- ja
nautintohakuisia. Kirkon työntekijät sen sijaan edustavat juuri päinvastaista
asennemaailmaa: pysyvyyttä, perinteellisyyttä ja yhteisöllistä vastuullisuutta.
Uskonnollisuus yksityistyy
Niemelän tutkimuksen mukaan pääkaupunkiseudulla asuvat nuoret ja nuoret aikuiset
pitävät itseään useammin henkisinä (69 %) kuin perinteisessä mielessä uskonnollisina (45
%). Muualla Suomessa luvut ovat hyvin samansuuntaiset. Nuoret aikuiset mieltävät
uskonnollisuuden jonkin uskonnollisen instituution sanelemaksi ja ei-toivottavaksi.
Nuoret ja nuoret aikuiset kaikkialla Suomessa luokittelevat itsensä mielellään
kristityiksi, mutteivät niinkään luterilaisiksi. 15-24-vuotiaista vain 44 % pitää itseään
luterilaisena, mutta jopa 75 % pitää itseään kristittynä. Vanhemmissa ikäryhmissä näkemys
on päinvastainen: eläkeläisistä kristittynä itseään pitää 81 % ja luterilaisena 86 %.
Luterilaisuus näyttäytyy selkeästi suomalaiskansalliseen identiteettiin kuuluvana
ominaisuutena ennemmin kuin uskonnollisena vakaumuksena.
Lähes puolet (45 %) pääkaupunkiseudulla asuvista nuorista aikuisista on mielestään
saanut lapsena uskonnollisen kasvatuksen. Joka toinen nuori aikuinen kertoo saaneensa
uskontokasvatusta äidiltään ja isoäidiltään. Vain joka neljäs nimeää isänsä, ja vain joka
viides kummin. Lainsäätäjän oletus, että lapsi seuraa ristiriitatilanteessa äitiään,
palvelee tiedetysti luterilaisen kirkon valtaa lasten uskontoelämään äidin auktoriteetin
välityksellä.
Tutkimus osoittaa, että lapsuuden uskonnollinen kasvatus jättää vahvimmat jäljet
nuoren aikuisen ajatusmaailmaan. Kodin vaikutus osoittautuu ylivertaiseksi verrattuna
koulun ja kirkon eri toimintamuotojen kautta tulevaan indoktrinaatioon. Erityisen suuri
vaikutus on silloin, kun sekä isä että äiti ovat uskontokasvatuksessa aktiivisia.
Toinen hiljattain valmistunut tutkimus Moderni kirkkokansa tarkastelee
uskonnollisuuden yksityistymistä, joka on tehnyt "kansankirkon" aseman vaikeammaksi.
Tutkimuksen takana ovat Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja, TT Kimmo Kääriäinen,
sekä tutkijat TT Kati Niemelä ja FT Kimmo Ketola Kirkon
tutkimuskeskuksesta. Tutkimus perustuu laajaan empiiriseen tutkimusaineistoon
suomalaisten ja eurooppalaisten uskonnollisuudesta ja arvoista. Tärkeimmän aineiston
muodostaa laaja eurooppalaisten arvomaailmaa kartoittanut World Values 2000
-kyselyaineisto.
Suomalaiset rukoilevat tänään yhtä aktiivisesti ja uskovat jonkinlaisen jumalan
olemassaoloon yhtä paljon kuin vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Samaan aikaan usko
kirkon opettamaan jumalaan on laskenut 15 prosenttiyksikköä, jumalanpalveluksiin
osallistuu 14 prosenttiyksikköä vähemmän ja kirkkoon kuuluvia on kuusi prosenttiyksikköä
vähemmän.
Suomalaisten julkinen uskonnollinen osallistuminen on vähäistä, mutta yksityinen
uskonnonharjoitus eurooppalaista keskitasoa aktiivisempaa. Kun eurooppalaisista joka
kolmas ilmoittaa, ettei rukoile koskaan, suomalaisista vain joka viides ei rukoile
koskaan.
Keskeisten kristillisten uskomusten kannatus on laskenut vuodesta 1999 vuoteen 2003.
Jeesuksen jumalallisuuteen uskovien määrä laski 77 prosentista 68 prosenttiin. Kun
Jeesuksen ylösnousemusta piti vähintään todennäköisenä 69 prosenttia suomalaisista vuonna
1999, vuonna 2003 siihen uskoi 61 prosenttia. Vuonna 2003 suomalaisista 59 prosenttia
uskoi jumalan luoneen maailman, kun vuonna 1999 niin uskoi vielä 68 prosenttia. Viimeistä
tuomiota piti vuonna 1999 vähintään todennäköisenä 60 prosenttia suomalaisista ja 50
prosenttia vuonna 2003. Vakaasti näihin oppeihin uskoo keskimäärin kolmannes
suomalaisista.
Seremoniat myyntivalttina
Uskonnollisten tilaisuuksien kysyntä on Suomessa keskimääräistä alhaisempi, mutta ne
ovat silti ainoa tuote mitä kirkolla on tarjota jäsentensä passiiviselle enemmistölle.
Kirkko teki omien valtatavoitteittensa kannalta viisaasti lobbatessaan itselleen
hautaustoimilain kautta pysyvästi määräävän markkina-aseman. Vuonna 2003 mahdollisuus
kirkolliseen hautaan siunaamiseen, kasteeseen ja avioliittoon vihkimiseen olivat
suomalaisille kolme tärkeintä syytä kuulua kirkkoon.
Kirkollisten toimitusten suosio ei kuitenkaan sido suomalaisten moraalikäsityksiä.
Seksuaalieettiset kysymykset sekä aborttiin ja eutanasiaan liittyvät kysymykset ovat
niitä, joissa suomalaisten käsitykset ovat kaikkein voimakkaimmin muuttuneet
vapaamielisemmiksi viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Uskonnollisesti aktiivisten
ihmisten joukossa henkilökohtaisiin vapauksiin kuitenkin suhtaudutaan muita
kielteisemmin.
Individualismi ja kirkolliset arvot vastakkain
Erityisesti nuoriin, alle 35-vuotiaisiin, kaupunkilaisiin miehiin perinteinen
uskonnollisuus ei näytä vetoavan. Miehet ovat kaikilla uskonnollisuuden mittareilla
vähemmän uskonnollisia kuin naiset. Individualismi ja perinteinen uskonnollisuus eivät
tutkimuksen mukaan näytä sopivan yhteen, ja naisten suurempi alttius uskonnolle selittyy
ilmeisesti siten, että naisten sosiaalistumisessa individualistiset arvot ovat yhä
keskimäärin vieraampia.
Ketolan mukaan "Siellä missä yhteisölliset arvot ovat voimakkaampia, kuten
vanhemmissa ikäluokissa, maaseudulla sekä yleisesti ottaen naisten keskuudessa, myös
perinteinen kristillisyys on vahvempaa. Pääkaupunkiseudulla joka toinen ilmoittaa
kannattavansa mieluummin monien uskontojen opetusten opiskelua kuin yhdessä uskossa
pysymistä, kun taas maaseudulla sitä mieltä on joka neljäs."
Kirkko näyttäisi siis olevan vaikean dilemman edessä. Yhtäältä kirkon pitäisi
onnistua lähestymään mahdollisimman myyvällä tavalla keskimääräistä eroajaa - nuorta
aikuista, joka on omaksunut kaupunkikulttuurin individualistiset perusarvot. Toisaalta
kuitenkin yhteisöllisyyden ja perinteellisyyden imago on se, mikä pitää uskollisia
lampaita kiinni seurakunnallisessa aitauksessa ja liekaköydessä. Tulevaisuuden
vaihtoehtoina kirkolle näyttäytyvät ennen pitkää joko jäsenkato tai hajoaminen - ja
parhaassa mahdollisessa tapauksessa molemmat.
|