|
Erinomainen filosofi Benedictus de Spinoza totesi eräässä aksioomassaan: "Jos
jokin voidaan mieltää ei-olemassaolevaksi, niin sen olemukseen ei sisälly olemassaoloa."
Tuosta tulee mieleeni uskovaisten jumala. Jotain on kuitenkin aina ollut ja tulee aina
olemaan; nimittäin ainetta ja energiaa. Vaikka ns. big bang pitäisi paikkansa oman
planeettamme kohdalla, ei sekään tyhjästä ole muodostunut. Kun aine + energia ovat
häviämättömiä, voidaan niitä perustellusti pitää luomattomina. Niiden tuotteilla, esim.
ihmisellä ja muulla elollisella, on nähtävästi alkunsa, kasvunsa ja loppunsa.
Yliluonnollisia selityksiä ei kuitenkaan olemassaoloon tarvita - evoluutioteoria selittää
jo paljon.
"Ei voi olla niin, että jokin samanaikaisesti on ja ei ole" kirjoitti puolestaan
Kantin seuraaja C. Wolff. Minä päädyn sellaiseen ratkaisuun, että kaikki
uskonnolliset hypoteesit ovat osoittautuneet mielikuvituksen villeiksi leikeiksi.
Käytännössä todistamattomat dogmit jäävät jäljelle. Niiden pohjalle ei mielestäni taivaita
kannata rakentaa. Jumala on jäänyt pelkäksi sanaksi jonka takana ei ole vastaavuutta.
Todellista uskonnonvapautta kuitenkin Suomeen kaipaisin. Mitä uskonnonvapautta
sellainen on, että syntymän kautta omaan itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä lapsia
liitetään seurakunnan jäseniksi? Se on nurinkurista uskonnonvapautta. Valtiokirkon
kannalta katsoen ymmärrettävää mutta ei todellakaan hyväksyttävää. Todellista
uskonnonvapautta on, kun ihminen täysi-ikäisenä ja järjissään päättää haluaako liittyä
johonkin uskonnolliseen seurakuntaan vai katsooko tulevansa toimeen ilman uskontoa.
Vapaa-ajattelijoiden vanhat yhteiskunnalliset tavoitteet - kirkko eroon valtiosta ja
uskonnonopetus pois kouluista odottavat vielä toteutumistaan. Mielestäni koulussa voisi
uskonto (Freudin mukaan ihmiskunnan kollektiivinen pakkoneuroosi) olla aineena
vertailevan uskontotieteen nimellä. Jokaiselle oppilaalle tulisi selväksi esim. se että
Jeesus-myytti on vain muunnelma vanhemmasta Krishna-tarusta (ks.
yhtäläisyyksistä Erkki Hartikaisen teoksesta Tieteellinen maailmankatsomus), jota
on ryyditetty useilla stoalaisilla plagiaateilla, essealaisuudella, ja ties mistä kaikista
peräisin olevista lähteistä evankeliumit on koottu.
Lapsen tajuntaan ehdollistetut uskonnolliset ennakkoluulot aiheuttavat tietenkin sen,
että niistä on välillä vaikea päästä eroon. Vaikka käytännössä kulkisi maallistuneesti,
saattaa tulla elämäntilanne, jossa pyydetään uskonnolta helpotusta ja jumalalta apua. Tämä
osoittautui ns. Frankfurtin koulukunnan "kriittisen teorian" erään alullepanijan, Max
Horkheimerin, osaksi. Kun omat yhteiskunnalliset unelmat eivät toteutuneet, Horkheimer
vaati "transsendentaalista" oikeudenmukaisuutta.
"Horkheimerin Der Spiegel -lehdelle antama haastattelulausunto vaikutti
tyrmistyttävästi hänen kannattajiinsa. Ne opiskelijat, jotka pitivät Horkheimeria
marxilaisena, olivat selvästi pettyneet. Porvarilliset kommentaattorit alkoivat puhua
radikaalista käänteestä Frankfurtin koulun perustajien katsomuksista. Vanhan johtajan
aatetoverit pitivät tässä arkaluonteisessa tilanteessa parempana vaieta. He ovat
nähtävästi samaa mieltä kommentaattorien kanssa. Eräät niistä yliopiston opettajista,
jotka ovat olleet Frankfurtin koulun vaikutuksen alaisia, sanoutuivat irti Horkheimerin
teologisesta filosofiasta. He taipuvat pitämään sitä vanhuuden heikkoutena, joka vääristää
kriittisen teorian todellista sisältöä." (T. I. Oizerman: Marxismin
heijastuminen pikkuporvarillisessa tietoisuudessa, teoksessa Frankfurtin koulun
sosiaalifilosofia. Kriittisiä esseitä. Moskova 1981)
Suomessa tällainen osallistuva keskustelija on viime vuosina voimakkaasti uskontoon
hassahtanut sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola. Hänen kotonaan
uskonnollisuus on ollut kuvioissa mukana. Puolustuskyvyttömään lapseen iskostetut
uskonnolliset ennakkoluulot jättävät jälkensä, joista kaikki eivät voi koskaan kokonaan
vapautua. Vanhuudessa, kuoleman vääjäämättä lähestyessä, ne otetaan uudestaan esille
tuomaan lohtua, ja sitä vapautta ja oikeudenmukaisuutta, jota nykyinen yhteiskunta ei
kykene kaikille jäsenilleen tarjoamaan. Henkisen itsepetoksen eräinä muotoina uskonnot on
todellisuudessa käsitettävä illusorisiksi kuvitelmiksi ja politiikka ideologiana vääräksi
tietoisuudeksi. Koska tilanne tulee muuttumaan, jää nähtäväksi. Kaikenlainen, eikä vähiten
yhteiskunnallinen, kehitys on joskus tuskastuttavan hidasta.
JK. Kävelimme vaimoni kanssa kotiimme. Vastaan tuli hymynaamainen mies joka kohdallamme
sanoi: "Jeesus rakastaa teitä". Ajattelin että jaa jaa - Jeesus-tarulla rahastetaan
sinuakin ja miljoonia muita. Jotain tarttis tehrä!
|