Numeron 2/2005 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto


Vapaa Ajattelija 2/2005

jumalaton kulttuurilehti




Pentti Niskanen



Usko puhdistuksessa


Poliittisesti epäkorrektia raamatunselitystä Ruotsissa

1960-luvulla raastuvanoikeudessa Suomessa langetettiin kirjailija Hannu Salamalle vankeutta erään hänen romaanihenkilönsä jumalanpilkkaa sisältävistä puheista. Viime syksynä tuomittiin puolittain pakanoituneessa Ruotsissa vankilaan pappi, joka oli saarnannut kirkossa puhdasta Jumalan sanaa.

Amerikassa asti huomiota herättänyt oikeusjuttu sai alkunsa siitä, että kotikaupungissaan gayparaatia katsellut helluntaiseurakunnan pastori Åke Green piti eräänä sunnuntaina seurakunnalleen raamatunlauseisiin lujasti tukeutuvan saarnan homoseksuaalisuuden syntiä vastaan.

Pastori Greenin saarnastaan saama vankilatuomio ei kuitenkaan kuvasta, niin kuin voisi luulla, valistuksen lopullista voittoa pimeistä uskon ajoista, vaan uutta hengellisyyden heräämistä ruotsalaisen kulttuurieliitin keskuudessa. Viime vuosina on nimittäin myös maallistunut ja tämänpuoleisessa elämässä viihtyvä väki alkanut etsiä stimulanssia tuonpuoleisesta. On huomattu uudestaan, että uskonnosta oikealla asenteella saa paljon iloa muutoin arkiselta tuntuvaan olemassaoloon. Tarkoitukseen ei tietenkään sovi tavallinen Tiina-vainaan yhtä ja toista tuomitseva luterilaisuus, vaan moderni ja ajastettu kristillinen oppi, Jumalan Sana, joka ottaa huomioon niin humanistit kuin feministitkin, vegaanit ja vihreät, homot ja heterot, Yhdistyneet Kansakunnat ja Amnesty Internationalin. Ruotsin tämän hetken Jumala ei ole turhan nuuka, mitä synteihin tulee, vaan laulun ja soiton lisäksi myös lihan iloja sekä muita nautintoja ymmärtävä huumorintajuinen herra, jolla on rakastettavan kansanomainen maku. Siis suunnilleen kuin pastori Greenin pahin pilkkaaja, julkisesti homoksi ja Jeesuksen kaveriksi julistautunut kirjailija-estraditaiteilija Jonas Gardell, vain lupsakampi luonteeltaan.

Kulttuurieliitille uskonto on hyvinvoinnin kodikas ja miellyttävä lisä, josta ei haluta luopua. Voimme kuvitella sen suuttumuksen ja äkkinäisen hälyn, kun tulee tämä borgholmilainen pastori ja lyö Raamatun pöytään kuin joku Vanhan Testamentin profeetta, joka on noussut syyttämään kansaansa filistealaisilta lainatuista tavoista.

Tapaus on yllättävä ja herättää pahoja aavistuksia, sillä Raamattu on se kirja, jota ei ole Ruotsissa avattu viiteenkymmeneen vuoteen. Vain vanhat, joiden muisti ulottuu hieman pitemmälle kuin sosiaalidemokraattinen historiankirjoitus, ovat säilyttäneet siitä mielessään joitakin lauseita. Pastori Greenin Sodoma ja Gomorra-saarna borgholmilaisessa kirkossa lyö kulttuurikansan aluksi ällikällä. Mutta vain aluksi. Maassa on muitakin Sanan selittäjiä, arkkipiispa ensimmäisenä, ja koska juuri se synti, jota vastaan saarna on suunnattu, on onneksi ehditty lailla suojata, Borgholmin käräjäoikeudessa päätetään panna pastori Green lukonpäitä lukemaan.

Loukkaavia lausuntoja koskevaa lakia (hets mot folkgrupp) oli täydennetty vuonna 2003. Ominaisuuksiin, joiden arvellaan tarvitsevan lain suojelua, oli rodun, uskonnon ja ihonvärin lisäksi katsottu kuuluvan myös seksuaaliset taipumukset.

Täydennetyn lain ensimmäistä lyöntiä läheltä ja kaukaa seuraamaan tulleet televisiokamerat tuottivat varmasti jonkinlaisen tyrmistyksen erikoisesti amerikkalaisille katsojille. Vanhassa Euroopassa, josta monien esivanhemmat olivat lähteneet uskonnollista vainoa pakoon, uskonnonvapaus painoi tällä kertaa oikeuden vaa'assa vähemmän kuin sodomiaan syyllistyneiden suojelu sanallisilta loukkauksilta, ja Jumalan mies tuomittiin uskonsa takia kuukaudeksi kiven sisään. Pastori itse sovittautui (pastoreille harvinaiseen) osaansa sananvapauden sankarina.

Jutun jälkipuinti jatkuu ruotsalaisittain oppineella keskustelulla à la Laputa. Pitkästä aikaa myös jumaluusoppineet, muutkin kuin islamologit Jan Hjärpen johdolla, ovat saaneet nähdä taitojaan tarvittavan.

Viisisataa vuotta on Ruotsissa julistettu Jumalan Sanaa Kustaa Vaasan käskemällä tavalla. Mutta vanha on vanhaa. Lähilukutekniikalla on saatu selville, että se kirja, jonka päälle on toden pantiksi pantu kaksi sormea, ei kaikilta kohdiltaan ole todesta otettava. Kulttuurieliitti, eräänlainen hujan hajan kokoontuva totuuskomitea, keskustelee nyt, mitä Pyhästä Kirjasta voitaisiin poistaa, mitä pelastaa. Enemmistö taipuu ajattelemaan, että Jumalan Sanaa on saatava keventää ja että Vanha Testamentti voitaisiin huoletta panna paperinkeräykseen. (Lähimmäistä ei toki ole lupa polttaa roviolla jokaisesta pikku rikkeestä, huoria kivittää kuoliaaksi, lapsia piiskata ja naista pitää pienempiarvoisena.) Uudessakin puolessa, jopa Jeesuksen puheissa tuntuu jo pieni pilaantuneen haju, mutta koska usko on jo de facto uudestaan puhdistettu, vaikkakin vähin äänin ja ilman näkyvästi naulattuja teesejä kirkon, tai edes sakastin, ovissa, parasta on ehkä aluksi vain virallistaa nykyinen käytäntö.

Uskonasiat, on myös huomautettu, ovat niin tärkeitä, että niistä olisi kysyttävä kansan mielipidettä esimerkiksi kirkollisvaalien yhteydessä. Tähän asti ovat vain kirkolliskokoukset ja ylimmät piispat saaneet päättää, ketkä pääsevät Taivaaseen. Demokratiassa pitäisi toki sielun autuudesta saada äänestää.

Kiireellisintä nykytilanteessa olisi saada Jumalan Sana ja maallinen lainsäädäntö sopusointuun erilaisten poikkeavien ryhmien kohdalla. Jos Uusi Testamentti aiotaan jotenkuten pelastaa, on ehkä lähdettävä periaatteesta, että kaikki mitä siinä ei erikseen kielletä on myönnettävä. Kaiken mitä Jeesus ja Paavali eivät ottaneet puheeksi voi jokainen tulkita tuntonsa mukaan. Kätevää käytännön teologiaa olisi ehkä samanlainen asennoituminen kuin sillä piippua polttelevalla rovastilla, joka hänen pahettaan moittineen Singerin ompelukoneasiamiehen huomautukseen, ettei Jeesus polttanut, vastasi hetken mietittyään, ettei Jeesus myynyt Singerin ompelukoneitakaan.

Tämän tulkintamallin vaikeus on siinä, että myös kaiken mitä Jeesus ja Paavali eivät aikansa tavoissa katsoneet asiakseen arvostella, voidaan olettaa heidän hiljaisesti hyväksyneen. Paljon jää arvailun varaan. Tupakoitsijat ja kodinkoneidenmyyjät voivat olla rauhallisia, mutta huorilla on ehkä syytä huoleen. Puhtaasti teoriassa voidaan Jeesuksesta tehdä feministi, mutta ei Paavalista, joka piti aina selvän raon miesten ja naisten välillä ja oli sitä paitsi miesten välistä haureutta vastaan. Jonas Gardellia ei vanhassa Jerusalemissa olisi kivitetty, koska hän ei ole nainen, mutta Jeesuksen aikalaiset olisivat varmasti nimitelleet häntä vähintään yhtä pahoilla nimillä kuin pastori Green.

Tapauksen juridisessa jatkokäsittelyssä hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion. Valtakunnallinen syyttäjä (riksåklagare) puolestaan on valittanut hovioikeuden päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen.




Numeron 2/2005 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto