|
Kristinuskon väitteet omasta ainutlaatuisuudestaan ovat tyypillisiä
yleismaailmalliseksi julistautuvan pelastusopin väitteitä. Oppi määrittelee sisäisesti
lopullisen pelastumisen (pääsy iankaikkisesti tietyn nimeltä mainitun jumalan yhteyteen)
ja toteaa sen jälkeen, että mikään muu oppi ei edes puhu tällaisesta pelastuksesta saati
että voisi johtaa siihen. Joistakin muista uskonnoista voi tietenkin löytyä joitakin
samankaltaisia piirteitä, kuten esimerkiksi "kultaisen säännön" tuleminen elämänohjeeksi.
Kristitty voi toki myöntää tämän, mutta väittää kuitenkin, että vain kristinuskossa nämä
piirteet ovat todella heidän jumalansa inspiroimia eivätkä pelkkää "jumalan luonnollisen
ilmoituksen" jäljittelyä.
On totta, että mikään muu uskonto (kuten esimerkiksi juutalaisuus tai islam) ei puhu
Jahve-jumalasta kolmiyhteisenä jumalana eikä väitä Jeesus-nimistä
historialliseksi oletettua henkilöä ainoaksi lihaksi tulleeksi jumalan sanaksi.
Tällaisilla erityispiirteillä tuskin on merkitystä muille kuin uskontotutkijoille ja
niille, jotka jo uskovat nimenomaan Jeesuksen jumalallisuuteen. Kysymys
ainutlaatuisuudesta pitäisikin voida asettaa siten, esiintyykö missään muussa uskonnossa
oppia lihaksi tulleesta jumalasta, ylösnousemuksesta, armopelastuksesta jne. Onko olemassa
sellaisia henkisinä pidettyjä ominaisuuksia, jotka juuri kristinuskossa ja ainoastaan
siinä tulevat jollakin poikkeuksellisella ja ainutlaatuisella tavalla esille?
Useimmat kristittyjen väitteet koskevat neljää ainutlaatuiseksi väitettyä kristinuskon
erityispiirrettä: (1) kristinuskon väitetään olevan jumalan itsensä perustama uskonto,
jonka Jeesus lihaksi tulleena jumalana pani alulle; (2) kristinuskon väitetään olevan
ainutlaatuinen siinä, että se lupaa pelastusta kenelle tahansa jumalan suorittaman
armotyön kautta, johon uskovan puolelta riittää kyky hyväksyä se uskonkappaleena; (3)
kristinuskon todisteiksi on esitetty jumalallisia ihmeitä, kuten henkiparannukset ja
ylösnousemus; (4) kristinuskossa väitetään kristillisen lähimmäisenrakkauden ja omatunnon
ilmenevän aidoimmin.
Ihmeet eivät todista mitään
Ihmeiden osalta ainutlaatuista on korkeintaan niiden käyttö todisteena ilmoituksen
pätevyydestä. Riippumatta todistusaineiston luotettavuudesta ainakin neitseellistä
syntymää, henkiparannuksia ja jopa kuolleiden henkiin heräämisiä koskevia kertomuksia
sisältyy lähes kaikkiin kirjauskontojen perinteisiin. On kokonaan eri kysymys, missä
määrin ihmeitä pidetään "todisteina" siitä, että juuri tämä uskonto olisi oikea.
Intialaisissa uskonnoissa ihmeitä (siddhi) kuten selvänäköä, levitaatiota ja
esineiden taikomista tyhjästä pidetään lähes maallisina ilmiöinä, joita myös väärän gurun
oppien seuraaminen voi saada aikaan. "Kielillä puhuminen" transsitilassa (jota kristityt
pitävät todisteena pyhän hengen ainutlaatuisesta työstä) on nähty triviaalina ilmiönä,
jonka on selitetty johtuvan aikaisemmista elämistä tulevista muistikuvista, jolloin
henkilön oletetaan eläneen eri maassa ja puhuneen jotakin vierasta kieltä.
Kristillinen vastaväite on, että jumalan ja hänen enkeleidensä lisäksi on myös
saatanallisia henkivaltoja, joilla on yliluonnollisia voimia. Jos näin on, silloin ihmeet
eivät riitä todisteeksi yhdenkään uskonnollisen ilmoituksen pätevyydestä, vaikka niistä
olisi varmaa näyttöä. On aina mahdollista sanoa, että kiusanhenki oli asialla - kuten
esimerkiksi buddhalaiset voisivat väittää raamatun ilmoituksesta, mikäli evankeliumin
ihmeet näytettäisiin toteen (tästä myöhemmin).
Aitoa kristillistä rakkautta ei määritelmän mukaan ole ilman Jeesuksen työtä. Oikeaa
skottilaista mallasviskiä ei tehdä muualla kuin Skotlannissa eivätkä mitkään
blended-viskit ole sitä. Vain Jeesus™:n sisältö on aidosti kristillinen; tällainen
looginen totuus ei kuitenkaan ole mikään perustelu kristinuskon arvolle. Jos
lähimmäisenrakkauden ja omatunnon periaatteita pidetään arvoina, joilla on merkitystä
Jeesus™:n arvosta riippumatta, silloin joudutaan määrittelemään nämä arvot eettisesti
uskomuksista riippumatta ja arvioimaan, millä tavoin tällaiset arvot esiintyvät eri
maailmankatsomuksissa.
Kristinuskon väitetään olevan altruistinen pelastususkonto, jossa rakastava
jumala on lunastanut lapsilleen pelastumisen armosta pelkän uskon kautta. Kristityt
väittävät mielellään pelastumisen tulevan "ilmaiseksi" ja asettavat oppinsa vastakkain
erityisesti idän uskontojen kanssa, joissa heidän mukaansa pelastuminen joudutaan
"ostamaan" omilla suorituksilla.
Virheellinen vastakkainasettelu on vaikea ymmärtää muuna kuin projektiona. Jeesuksen
pelastuspakettia ei ehkä hinnoitella euroissa ja dollareissa, mutta se on kaikkea muuta
kuin ilmainen. Kyse on kaupanteosta jumalan ja uskovan välillä, jossa jumala lupaa
uskovalle taivasosakkeen sitä vastaan, että uskova omistaa koko elämänsä hänen
taivasosakeoptioittensa mainostamiseen - tietämättä edes, mikä on niiden kaupan olevien
osakkeiden kate, joitten mainostamiseen lähimmäisiä houkutellaan.
Koska vedonlyöntiä "usko sinä, minä pelastan" pidetään kristinuskossa altruistisen
lähimmäisenrakkauden välttämättömänä opillisena perustana, on aihetta tarkastella uskolla
pelastumista niissä opeissa, joita kristityt mielellään arvostelevat pelastuspaketin
ostamisesta. Saattaa olla, ettei mikään muu uskonto (kenties islamia lukuun ottamatta) ole
julistanut jumalan armon olevan ainoa mahdollinen tie pelastukseen. Mahdollisuus
pelastua uskon kautta löytyy silti muistakin uskonnoista - usein yhtenä mahdollisuutena
muiden joukossa. Tämä mahdollisuus myös rakentuu kertomuksellisesti tavoilla, jotka usein
ovat huomattavan samankaltaisia Kristus-myytin kanssa.
Armopelastus idän uskonnoissa
Oppi lihaksi tulleista jumalista löytyy ainakin jo muinaisesta Intiasta.
Mahabharata-eepoksessa kerrotaan Vishnun inkarnaationa syntyneestä
Krishna-jumalasta, jonka elämän vaiheissa on niin monia yhtymäkohtia Jeesuksen
vastaaviin, että Kristus-myytin on arvioitu kehittyneen tästä vanhemmasta lähteestä.
Krishnan ei tosin väitetty olleen ainoa jumalan inkarnaatio. Oppi jumalan syntymisestä
ihmishahmossa liittyy jo hindulaiseen sielunvaellukseen, joka mahdollistaa
henkilöllisyyden jatkumisen jossakin muodossa myös taivaan, maan ja eläin- ja
henkimaailmojen välillä.
Laajemmassa mielessä myös tiibetiläiset "elävät buddhat" (valaistumisen saavuttaneiden
pyhien lamojen myöhemmät tülku-emanaatiot, mm. Dalai lama) ilmentävät
oletusta, että jokin tuonpuoleinen sanoma voi tulla maailmaan ihmisen kehossa. Tarkasti
ottaen ei ole kyse jumalan inkarnoitumisesta, vaan kirjaimellisesti opin (dharma)
tulemisesta kehoksi (kaya) - jota kuitenkin voi verrata kristinuskon ajatukseen
sanan tulemisesta lihaksi Kristuksen hahmossa.
Krishna-kultti on "jumalan perustama uskonto" vähintäänkin siinä määrin kuin Kristuksen
palvonta voi olla sitä. Krishna itse antaa pyhissä kirjoituksissa ohjeita palvojilleen ja
hänen uskotaan olevan suoraan läsnä temppeleissään. Palvojiensa mukaan Krishna voi myös
lyhentää hänelle omistautuvien uskovien karmaa kiitoksena huomion osoituksesta ja pelastaa
heitä huonoilta jälleensyntymiltä, joihin heidän omat huonot tekonsa johtaisivat.
Palvonnan tie (bhakti yoga) on hindulaisuudessa yksi kolmesta pelastustiestä,
joilla vältetään huonot jälleensyntymät. Tekojen puhdistaminen ja taivaallisten autuuden
tilojen saavuttaminen ei välttämättä edellytä uskoa, vaan rituaalista harjoittamista
(yoga) jonka yksi muoto on palvonnallinen uskon harjoittaminen (bhakti).
Lamalaisuudessa ja eräissä hindujoogaopeissa käsite guru yoga tarkoittaa
oppilaiden maagista samastumista guruun (lama) jonkin hindujumalan tai buddhan opetusten
ruumiillistumana. Olipa kyseessä hindujumalan tai jumalattoman buddhalaisen opin
ruumiillistuma, kyseessä on kuitenkin sanan tuleminen lihaksi tavalla, joka
muodostaa maagisen suhteen gurun ja hänen oppilaidensa välille. Suhteen maagisuus
tarkoittaa, että vaikka guru olisi elossa, kyseessä ei ole ensi sijassa henkilökohtainen
käskysuhde, vaan jo läsnäolollaan guru on oppilailleen elävänä porttina tuonpuoleiseen.
Toisaalta se tarkoittaa, että suhde ei lakkaa gurun poistuessa tästä maailmasta.
Jeesuksen suhde uskoviinsa voidaan nähdä tyypillisenä guru yoga -suhteena, jossa
ihmishahmoisen Mestarin keho, puhe ja mieli ja jopa hänestä kuolleena nähdyt unet ja näyt
mielletään viimeistä piirtoa myöten tuonpuoleisena ilmoituksena oppilaille.
Lamalaisuudessa suhde laman ja oppilaiden välillä vahvistetaan
ganapuja-rituaalissa, joka monilla tavoin muistuttaa ehtoollisen periaatteita.
Jeesuksen veren ja ruumiin pyhyyttä vastaavat polttohaudattujen lamojen tuhkasta tehdyt
pillerit, joita Suomessakin uutta hautaustoimilakia uhmaten syödään rituaalisesti
gurusuhteen vahvistamiseksi laman kuoleman jälkeen.
On mahdollista sanoa, ettei lamalaisuudessa ole jumalaa guru yogan takana. Tämä
ei kuitenkaan ole se kysymys, mikä tulisi esittää arvioitaessa, missä määrin pelastumista
luvataan uskon kautta. Kyseessä on maaginen suhde, joka on myyttiseltä rakenteeltaan
verrattavissa kristilliseen lihaksi tulemisen ja armopelastuksen oppiin.
Hindulaisen tai buddhalaisen guru yogan ei silti yksinään luvata vievän pois
syntymien kierrosta, vaan se on keino luoda maaginen yhteys valaistumiseen, joka lopulta
vie pois syntymien kierrosta. Sitä voitaisiin verrata katoliseen mystiikkaan, jonka mukaan
yhteys korkeamman johdatukseen muodostuu armon kautta, mutta henkinen kilvoittelu ja
anekauppa ovat keinoja lyhentää sitä velkaosuutta, jonka itsekukin joutuu viettämään
kiirastulessa.
Buddha kosmisena pelastajana
Kiinassa ja Japanissa kehittynyttä Amida-buddhalaisuutta (Japanin
shin-koulukunta) voidaan verrata protestanttiseen käsitykseen, että usko Kristuksen
armotyöhön voi yksinään johtaa pelastukseen. Amidalaisuus muistuttaa kaikista
buddhalaisuuden muodoista eniten teististä pelastususkontoa. Buddha ei tosin ole
maailmankaikkeuden luoja eikä kaikkivaltias, vaan pelkkä myötätuntoinen kosminen
pelastaja, jonka loputon pelastustyö laajenee vääjäämättä huolimatta pelastettavien
äärettömästä määrästä.
Ajatus uskovaisen tulemisesta kaikkien olentojen vapahtajaksi (bodhisattva) on
yhteinen kaikille mahayana-buddhalaisuuden muodoille. Tämän katsotaan olevan mahdollista
joko omin voimin (kuten zenbuddhalaisuudessa, joka ei edellytä mitään edeltäviä
uskomuksia) tai luottamalla siihen, että jo aikaisemmin valaistuneiden olentojen
myötätuntoinen valaistumishalu vetää uskovan osaksi puhdasta buddhakenttää (vrt. guru
yoga maagisena pelastussuhteena).
Buddhatilaa ei sinällään käsitetä tietyn henkilön ominaisuutena, vaan sellaisen
universaalin valaistumishalun (bodhicitta) täydellistymisenä, joka ilmenee paitsi
kaikissa lukemattomissa buddhissa, myös kaikissa buddhalaisuuden harjoittajissa.
Amidalaisuudessa bodhicitta kuitenkin henkilöidään Amida-(sanskr.
Amitabha-)nimisen buddhan valaan, joka tehtiin laskemattomia aikoja ennen
Gautama buddhan aikaa.
Amitabhan kerrotaan tehneen bodhisattvana (buddhaksi aikovana henkilönä) valan, jonka
mukaan hänen nimensä mainitseminen kymmenen kertaa peräkkäin riittää pelastamaan kenet
tahansa, joka hänen nimeään lausuessaan "selkein ajatuksin" uskoo valaistumisen halun
universaaliin pelastuksellisuuteen ja valan pitävyyteen. Pelastuksella tarkoitetaan, että
ne jotka eivät välittömästi vapaudu syntymien kierrosta tulevat vedetyiksi Amitabhan
valaistumishalun tuottamaan "puhtaaseen kenttään", jossa buddhaksi tuleminen on
mahdollista kaikille jo yhden elämän aikana.
Amitabhan "puhtaan kentän" sijainnista on erilaisia tulkintoja. Zenbuddhalaisuudessa
"puhtaan kentän" katsotaan muodostuvan sinne, missä on Amitabhan valaan luottavia
buddhalaisuuden harjoittajia. Amidalaisuudessa "puhdas kenttä" käsitetään Amida buddhan
hallitsemana taivasmaailmana, "lännen paratiisina" johon synnytään suvuttomasti
lootuskukasta ja jossa eletään niin kauan, kunnes kaikki karma on puhdistunut ja
pelastettu olento on itse valmis tulemaan buddhaksi. Kuten mormoniteologian Jeesus, myös
Amida buddha oli aikaisemmin ihminen, mutta ryhtyi kauan sitten luomakunnan vapahtajaksi
ja kutsuu nyt kaikkia muita tulemaan kaltaisikseen.
Kristillistä teodikean ongelmaa ei esiinny, koska buddhat eivät ole luoneet sitä
maailmaa ja syntymien kiertoa, josta heidän valaistumishalunsa pyrkii vetämään eläviä
olentoja pois. Vertailukohteeksi sopisi sen sijaan gnostilais-kataarilainen teologia,
jonka mukaan maailma on paholaisen luoma ja hallitsema ja Kristus on maailman ulkopuolelta
tuleva pelastuksen enkeli.
Pelastuskäsitykset eivät silti ole samoja. Gnostilaisuudessa sielu pelastuu ikuiseen
elämään aineettomassa jumalayhteydessä; lännen paratiisi taas on amidalaisille vain
väliasema matkalla kohti elämänjanon sammumista (nirvana). Buddhan opin mukaan
elämän jatkumisen toive on kaikkein perustavanlaatuisin hengellinen houkutus, johon
Devaputra-(sanskr. "jumalan poika")-niminen kiusanhenki pyrkii viettelemään
uskovaisia tekeytymällä koko maailmankaikkeuden hallitsijaksi joka voi luvata sieluille
autuuden, mikäli ne lakkaavat tavoittelemasta vapautumista syntymien kierrosta.
> (takaisin artikkeliin
Onko buddhalaisilla jumalaa?)
Eettistä arviointia
Kristittyjen esittämä arvostelu kilpailevia pelastusoppeja vastaan (että niissä
pelastuminen ei ole ilmaista ja sulkee heikkoja sieluja ulkopuolelleen) kääntyy lopulta
kristinuskon pelastusoppia vastaan. Kristillinen pelastus on uskovaista itseään varten,
hänen oman iankaikkisuutensa varjelemiseksi kadotukselta. Tämä pelastuminen ostetaan
kuuliaisuudella jumalalle, joka esiintyy kaikkivoipana, mutta tuomitsee omiksi
luomuksikseen väittämiään olentoja ikuiseen kadotukseen. Kauppaan sisältyy vaatimus
ylistää tällaista jumalaa hyvänä ja rakastavana kristillisen lähimmäisenrakkauden ja
omatunnon esikuvana. Mahayana-buddhalaista pelastuskäsitystä voitaisiin pitää
johdonmukaisemmin altruistisena ainakin siltä osin, että sen mukaan kukaan ei voi
millään keinolla lunastaa omaa pelastumistaan, jollei samalla lunasta pelastumista myös
kaikille kadotukseen joutuneille.
Jos eri pelastususkontoihin liittyviä "pelastuksellisen kaupanteon" piirteitä
(anekauppaa, karmavelan tasapainottamista, katteeltaan epävarman taivasosakkeen
mainostamista tai tällaisen markkinointityön suoranaista kustantamista rahassa, gurun
cadillacien bensakulujen kattamista opetuslasten kolehdilla jne.) halutaan arvioida
eettisesti, on aihetta muistaa teodikeaongelman oleellinen eettinen merkitys. Ehtojen (so.
kauppahinnan) vaatiminen pelastumiselle on eettisesti ymmärrettävissä, mikäli jumalan
väitetään olevan muuta kuin kaikkivoipa. Jos Kristus olisi pelkkä gnostilainen
pelastajahenki, joka ei hallitse maailmaa mutta kutsuu sieluja pelastumaan sen vallasta,
silloin olisi ymmärrettävää, ettei hän voi pelastaa kadotettuja sieluja. Jollei jumala
kykene pelastamaan muita kuin aneen ostajia, silloin anekauppaa ei voida
moittia.
Lääkäri, joka hoitaa potilaitaan maksua vastaan, tekee vain voitavansa eikä sen
enempää. Häntä ei voi moittia siitä, ettei hänen hoitonsa ole ilmaista ja ettei hän
mitenkään pysty hoitamaan kaikkia hoidon tarpeessa olevia potilaita maksutta. Sen sijaan
lääkäriä voidaan moittia siitä, että hän on mahdollisesti huijari joka tarjoaa lumehoitoja
tai suorastaan tehtailee omasta päästään olemattomia "sairauksia" saadakseen luulosairaita
ja maksukykyisiä potilaita.
Vastaavasti gurukultteja voidaan eettisesti moittia lähinnä siitä, että todennäköisesti
gurut tarjoavat ainakin merkittävässä määrin tietoisesti lumetta. Jolleivät gurut esiinny
kaikkivoivina, heitä ei kuitenkaan eettisesti voida moittia siitä, mistä kristityt
mieluimmin heitä moittivat, että heidän tarjoamansa pelastuspaketti ei ole ilmainen eikä
vailla ehtoja. Kristinusko sen sijaan on altis juuri tällaiselle eettiselle kritiikille
siksi, että sen mukaan jumala on kaikkivoipa, mutta kuitenkin vaatii tarjoamastaan
pelastuksesta äärimmäisen kovaa hintaa - luopumista omasta arvostelukyvystä jonkin
vahvistamattoman taivasosakkeen hyväksi - ja uhkaa heittää ikuisesti kidutettaviksi kaikki
ne, jotka eivät suostu tämän sokean kasinopelin ehtoihin.
> Onko buddhalaisilla jumalaa? -
Janne Vainio
|