Tarvitsemmeko vielä yhden kirjan lisää Äiti Teresasta? Jotta voisimme vastata
myöntävästi, tarvitsemme jonkin mielenkiintoisen uuden näkökulman, joka laajentaa
käsityksiä aidosti. Onneksi Aroup Chatterjeen kirja Mother Theresa, The Final
Verdict (Äiti Teresa, Lopullinen tuomio) antaa juuri sellaisen uuden näkökulman.
Chatterjeella on kaksi tärkeää suositusta, jotka tekevät hänen työstään merkittävän lisän
keskusteluun. Ensiksi, hän on henkilökohtaisesti perehtynyt siihen osaan Kolkataa (entinen
Kalkutta), jossa lähetysasema (Missionaries of Charity) sijaitsee. Hän on kasvanut
siellä ja työskennellyt järjestössä vapaaehtoisena. Toiseksi Chatterjee on lääkäri ja
ymmärtää Kolkatan köyhien auttamiseen liittyviä lääketieteellisiä kysymyksiä. Kun
Chatterjee’n kirjoituksia ja tutkimustaitoja verrataan muiden Äiti Teresasta
kirjoittaneiden vastaaviin, kukaan ei voi kiistää Chatterjee’n ainutlaatuista
perehtyneisyyttä siihen kaupunkiin, jossa taru Äiti Teresasta on syntynyt.
Propaganda ja totuus
Eräs päävaikutelmista tämän kirjan suhteen on se, kuinka suuri ero on propagandalla ja
totuudella. Lännen kuva kertoo epäitsekkäästä nunnaluostarista jota johtaa pieni
sankaritar Balkanilta. Hän kulkee ympäri Kolkataa etsien kuolevia ja köyhiä ihmisiä. Hän
vie heidät moniin sairaaloihin, orpokoteihin, kouluihin ja muihin
hyväntekeväisyyslaitoksiin. Tosiasiassa järjestöllä ei ole Kolkatassa sairaalaa. Sen
nunnat eivät kierrä kaduilla etsimässä köyhiä ihmisiä autettaviksi. Kaupungin pahimmassa
slummissa ei ole edes järjestön soppakeittiötä. Järjestön pääasiallinen toiminta
Kolkatassa tapahtuu kuolevien saattokodissa, jonka nimi on Nirmal Hriday. Siellä ei
ole lääkäriä, kertakäyttöruiskuja tai jäähdytettyä ruumishuonetta. Siellä ovat voimassa
paholaismaiset säännöt. Sinne mahtuu noin sata ihmistä, mutta se on harvoin täynnä. Nirmal
Hriday’hin lähetetyiltä miehiltä ja naisilta on ajettu päät paljaiksi ja he nukkuvat
ensimmäisen maailmansodan aikaisissa kenttäsängyissä. Heidät on numeroitu ja heitä
kohdellaan usein huonosti. Kun ke kuolevat, heidät kastetaan, heidän luvallaan tai ilman
sitä.
Näin tapahtuu huolimatta rahavirrasta ja kaikenlaisesta avusta, jonka avulla voitaisiin
muuttaa oloja, ei vain Nirmal Hriday’ssa, vaan paljon laajemmalla alueella. Melkoinen osa
järjestölle lahjoitetuista laitteista myydään tai niitä käytetään epäasianmukaisesti.
Sairasautoja, jotka on saatu ulkomailta tarunomaiselle köyhien auttajalle, käytetään
nunnien kuljettamiseen kaupungilla. Huomattava osa Äiti Teresan vetovoiman tuottamista
suurista summista käytetään pappien kouluttamiseen tai muuhun uskonnolliseen työhön
pikemminkin kuin köyhien auttamiseen.
Mitä tulee koulutukseen kuilu tarun ja todellisuuden välillä on suuri. Malcom
Muggeridgen (mainosti Teresaa) haastattelemana Teresa väitti, että järjestö kouluttaa
tuhansia köyhiä lapsia Kolkatassa. Todellisuudessa parillasadalla lapsella on koulutusta
pari tuntia päivässä. Se on pääasiassa katolisen katekismuksen opettelua. Siunattu apu
heille kaikille, arvelen.
Miksi ihmiset uskovat tähän taruun?
Chatterjeen mukaan tähän kuiluun tarun ja todellisuuden välillä on kaksi merkittävää
syytä. Toisaalta on olemassa lännen tiedotusvälineiden tarukoneisto, joka rakastaa hyviä
tarinoita - katolisen kirkon tukema tarukoneisto. Toinen syy kuilulle on, suureksi osaksi
tiedostusvälineiden tarukoneiston vuoksi, ihmisten haluttomuus ymmärtää Äiti Teresan
todellisia päämääriä. Kuten Äiti Teresa itse avoimesti myönsi, hänen ja hänen järjestönsä
tehtävä ei ole ruumiiden parantaminen vaan sielujen pelastaminen. Teresa sanoi: "Me emme
ole sairaanhoitajia, me emme ole lääkäreitä, me emme ole opettajia, me emme ole
sosiaalityöntekijöitä. Me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia."
Siis ruumiiden kurjuus ei ole yhtä tärkeää kuin rukousponnistelut sielujen puolesta. Tämä
arvojärjestys mielessä on ymmärrettävää, että nunnat käyttävät enemmän aikaa rukouksiin
hyvin sopivissa puhtaissa kappeleissa kuin niiden suhteellisen harvojen ihmisten
hoivaamiseen, joista järjestö itse asiassa huolehtii.
Pari kertaa Chatterjee näyttää joutuvan sivuraiteille. Hän esimerkiksi tarkastelee
pitkään sitä korruptiota, jota liittyy moniin Nobelin palkintopäätöksiin. Tavallisesti hän
perustelee nämä syrjähypyt. Pohdiskelu Nobelin palkinnoista liittyy Teresan vuonna 1979
saamaan Nobelin palkintoon. Pitkä ja hyvin kiinnostava luku käsittelee Kolkatan kaupunkia,
ja moni ihmettelee, mitä tekemistä tällä on Äiti Teresaa käsittelevässä kirjassa. Itse
asiassa tämä luku merkitsee tässä asiassa paljon. Chatterjee kertoo kaupungin historiaa
ajalta, jolloin se tunnettiin aikalaisten silmissä Kalkutan mustana aukkona ja joka on yhä
pelottava helvetinkolo, jossa ihmisiä kuolee kaduille.
Itsensä toteuttavat kuvaukset
Kukaan muu ei ole luonut vankempaa kuvaa Kolkatasta tungokseen asti täytenä slummina
kuin Äiti Teresa ja hänen mainostajansa, mutta harvat ovat kiinnittäneet huomiota näiden
synkkien kuvausten itseään toteuttavaan luonteeseen. Chatterjee laskee, että kielteinen
käsitys Kolkatasta on maksanut 4,5 miljardia dollaria menetettyinä turistituloina ja
investointeina. Kuinka monta miljoonaa avun tarpeessa olevaa olisi tullut autettua, jos
edes osa tästä rahasta olisi tullut kaupunkiin? Toisaalla Chatterjee arvostelee Äiti
Teresaa siitä, että hänen saamansa tuki on kaventanut muiden, paljon tehokkaampien
avustusjärjestöjen saamaa tukea. Kun otetaan huomioon Teresan järjestön toiminnan
alkeellinen taso ja huono laatu, toiminta Kolkatassa olisi parasta lopettaa kokonaan ja
sallia paremmin järjestettyjen ja oikeampien avustusjärjestöjen saada osakseen jotain
huomiota.
Katolisen kirkon esittämä arvostelu
Ei ole yllättävää, että Chatterjee’n oli vaikea löytää kustantajaa tällaiselle
räjäyttävälle kirjalle. Kopion, jonka minä luin, oli kustantanut intialainen
kustannusyhtiö Meteor, joka sijaitsee Kolkatassa. Ei ole liioin yllätys, että Vatikaanin
johto on ollut vähemmän kuin vakuuttunut. Isä C. M. Paul, joka kuuluu Äiti Teresan
pyhimykseksi julistamista tutkivaan ryhmään, ei pitänyt Chatterjee’n tarkoitusperiä
kunniallisina. Kuten oli ennustettavissa, Paul syytti Chatterjee’tä väitteiden
irrottamisesta asiayhteydestä vihamielisessä tarkoituksessa ja kyvyttömyydestä tehdä hyviä
töitä kuten Äiti Teresa teki.
Tällainen kritiikki on epäonnistunutta, koska se olettaa, ettei Äiti Teresaa voida
arvostella rehellisesti ja että sopimattomat tosiasiat ovat aina asiayhteydestään
irrotettuja. On toivottavaa, ettei tällainen jälkikritiikki vähennä kiinnostusta tähän
tärkeään kirjaan. Äiti Teresa, Lopullinen tuomio elää otsikkonsa periaatteen mukaan.
|