jumalaton kulttuurilehti

(Free Inquiry 4/2004)
Käännös: Paula Vasama & Erkki Hartikainen

Robert M. Price

Da Vinci -huijaus

Kirjat, jotka väittävät "vetävänsä pohjan pois kristinuskolta" uusien löydösten avulla, todellisten tai kuviteltujen, saavat ahnaan yleisön. Monia niistä lukijoista voidaan kutsua harrastelijamaisiksi epäilijöiksi: opittuaan epäilemään perimäänsä kristinuskoa, he ovat arvostelukyvyttömiä muita, usein yhtä hurjia, väitteitä ja olettamuksia kohtaan. Erinomaisesta uteliaisuudestaan huolimatta nämä etsijät eivät tiedä kuinka erottaa tosiasiat tarusta. Heidän mielikuvitustaan on hivellyt Dan Brownin parhaiten myynyt romaani, Da Vinci -koodi. Se on kuvitteellinen kertomus, mutta kirjailija väittää sen perustuvan tosiasioihin. Mutta sekin on vain osa kirjan tarinaa.

Uusi idea

Da Vinci -koodia lukee todella ahmien. Tarina koostuu napakasta kerronnasta, odottamattomista käänteistä, näppäristä lausekäänteistä, helmeilevistä kielikuvista ja huomioista. Mutta kirjassa on vakavia puutteita.

Ensiksi, siinä ei ole todellista sankaria. Näennäinen päähenkilö on Harvardin yliopiston professori; ei mikään Indiana Jones, miehemme on vain passiivinen tarinan kertoja joka ruumiillistuu lukijassa, joka pohtii tilapäisiä pulmia yksinkertaisesti siksi, että tarina vaatii lukijan ongelmanratkaisua ennen kuin toiminta voi jatkua. Liian usein ratkaisut tulevat tekstissä esiin kursiivina, johdattaen lukijan vihjailevan tilannekomiikan tavoin hämmästyneenä nauruun tuntien samalla (harhauttavasti) löytämisen iloa.

Toiseksi, juonen selvitys koostuu sarjasta mielivaltaisia, mekaanisia ja mullistavia muutoksia, tämän tai tuon henkilön odottamattomasta paljastuksesta hyvästä tai pahasta ulottuvuudesta tai tähän asti tuntemattomasta yhteydestä toisiin henkilöihin. Lukija temmataan mukaan kaikkivoivan kirjailijan toimesta.

Kolmanneksi, Brown astuu harhaan luomalla uskottavaa taustatietoa suurta salaisuutta varten, joka muodostaa palkinnon jota kaikki kirjan hahmot etsivät: epätodellinen arvelu siitä, että Jeesus Kristus ja Maria Magdalena menivät naimisiin ja aloittivat ranskalaisen merovingien kuningassuvun, jolla on nykyään perillisiä. Varmasti koko kirjan perustana on oletettu tieto joka on tarkoin vahdittu salaisuus, tosiasiassa keskiaikainen salaisuus. Kuitenkin kuten tulemme näkemään, tämä "salaisuus" on hyvin tunnettu oppineiden keskuudessa – vaikkakin huijauksena. Ilmeisesti se on vain Jerusalemin Temppelin raunioista ensimmäisen vuosisadan asiakirjoista pelastettu varma todiste, joka odottaa paljastumistaan. Mikä tarkalleen ottaen on se salaisuus? Totuus vai todiste? Brown näyttää heiluvan puolelta toiselle ja taas takaisin.

Vääriä tosiasioita

Huolimatta puutteista Da Vinci -koodi on hämmästyttävän suosittu. Voimme toivoa, että tämä osoittaa kasvavaa yleistä aavistusta siitä, että on olemassa syvempi totuus kristinuskon alkulähteistä kuin mitä kirkot meille opettavat. Jos lukija kaipaa sisäpiirin tietoa, he eivät sitä saa Da Vinci -koodi -kirjasta. Mutta Brown vakuuttaa heille päinvastoin. Heti kättelyssä hän lupaa: "Siionin veljeskunta – Euroopan salainen järjestö joka perustettiin vuonna 1099 – on todellinen järjestö. Vuonna 1975 Pariisin kansalliskirjasto löysi Les Dossiers Secrets – nimellä tunnetut pergamentit, joista löytyi useiden Siionin veljeskuntaan kuuluvien nimiä mm. Sir Isaac Newton, Botticelli, Victor Hugo, Leonardo da Vinci" (s.1). Mikään tästä tiedosta ei pidä paikkaansa.

Tässä tulevat epämiellyttävät tosiasiat: On todella ollut olemassa keskiaikainen veljeskunta jonka nimi oli Siionin veljeskunta. Nimen ottivat käyttöön jesuiitat vuonna 1617. Nimi herätettiin jälleen henkiin vuonna 1956, jolloin sen otti käyttöön äärioikeistolainen ranskalainen poliittinen ryhmä, jota johti Pierre Plantard, juutalaisvihaaja ja Vichyn kannattaja, joka piti itseään oikeana merovingien kruununperillisenä Ranskassa. Plantardin ryhmä julistaa olevansa yhteydessä alkuperäiseen veljeskuntaan samoin perustein kuin vapaamuurarit väittävät (valheellisesti) olevansa temppeliherrain seuraajia (temppeliherroja on kyllä oikeasti olemassa, myös Suomessa, suom. huom.) . Tämä on kuin Ralph Cramdenin Pesukarhun loosi julistaisi Salomonin salaisuuksia (Pesukarhun looseja toimii eri puolilla Yhdysvaltoja, suom. huom.). Mitä salaisiin asiakirjoihin tulee, AKA Veljeskunnan asiakirjat, ne ovat alttiita nykyajan väärennöksille, joita on tehnyt sama poliittinen lahko, joka keksi kunnianarvoisan sukupuun . Kun nämä tosiasiat ovat tiedossa, koko Brownin korttitalo sortuu.

Siionin veljeskunnan huijaus (jonka uhri Dan Brown näyttää olevan, ei siis rikostoveri) tuli suosituksi 20 vuotta sitten tylsän valedokumenttikirjan kautta, jonka nimi oli Holy Blood, Holy Grail (Pyhä Veri, Pyhä Graal). Sen takana olivat Michael Baigent, Richard Leigh ja Henry Lincoln . (Brownin oppinut hahmo, Lee Teabing, on kompuroiva versio Baigentin ja Leighin nimistä). Nämä herrat väittivät, että äärimmäisen salainen Siion veljesjärjestö oli lähettänyt temppeliherrat suorittamaan huippusalaista tehtävää eli jäljittämään legendaarista Salomonin Temppelin aarretta. He onnistuivat yli villeimpienkin odotusten löytäen myös edellä mainitun asiakirjakätkön, joka kertoo Graalin maljan todellisen tarinan, joka ei ollutkaan malja vaan oikeammin salaisuus Jeesuksen kuninkaallisesta suvusta. Tämän arkaluontoisen salaisuuden Jeesuksesta ja kuningatar Maria Magdalenasta ja rikkauksien vahvistamana temppeliherrat ja Siionin veljeskunta lahjoivat ja kiristivät itsensä huomattavaan asemaan vuosisadoiksi samalla kun he vastustivat Jeesuksen ja Maria Magdalenan jälkeläisiä merovingien kuningassuvun keskuudessa. Vastaavasti merovingien jälkeläiset, eritoten ristiretkeilijä Godfrey de Bouillon huolehti messiaanisesta kohtalostaan joka sisältyy heidän DNA:hansa ja yritti saada takaisin menetettyä loistoaan luoden lopulta lyhytikäiseksi jääneen Jerusalemin ristiretkeläisten kuningaskunnan (1099 - 1291).

Baigent, Leigh ja Lincoln eivät paljoa piitanneet tosiasioihin perustuvasta historian menetelmästä. Samaan tapaan kuin heidän oppilaansa Dan Brown teki vuosikymmeniä myöhemmin, he muotoilivat oletuksensa romaanityylillä yhdistäen irrallisia keskiaikaisten kertomusten paloja pohdiskelulla toisensa perään: "Mitä jos A olisi todella B?"; "Mitä jos B olisi todella C?"; "Ei ole mahdotonta että ..." "Jos asia olisi niin, tämä varmasti selittäisi tuon." Eittämättä, jos temppeliherrat olisivat löytäneet todisteet sille, että Jeesus ja Magdalena olivat mies ja vaimo, tämä saattaisi selittää heidän melkoista vaikutusvaltaansa. Mutta mikä on tämän selityksen todennäköisyys?

Ritarit, jotka sanovat...

Keitä olivat temppeliherrat? He olivat luostariveljeskunta, Salomonin temppelin köyhät ritarit, joka perustettiin vuosien 1110 ja 1120 välisenä aikana. He vannoivat suojelevansa Jerusalemiin matkalla olevia pyhiinvaeltajia. Vuosien mittaan he hankkivat huomattavasti omaisuutta ja vaikutusvaltaa. He loivat perustaa nykyaikaisille pankeille, kun he käyttivät valtavia varojaan maksaessaan lunnaita Euroopan kuninkaista. Lopulta vuonna 1308 Ranskan kuningas Filip Kaunis kohdisti temppeliherroihin armottoman hyökkäyksen ryöstäen heidän rahansa, hänen kiihkeästi haluamansa kohteen. Mitkä olivat tekosyyt vainolle? Sitä on vaikea kertoa, koska meidän on vaikea tietää sitä tilaa, jossa kidutetut raukat, jotka allekirjoittivat heidän eteensä laitettuja mielettömiä tunnustuksia, olivat. Ahdistetut temppeliherrat tunnustivat syyllistyneensä jumalanpilkkaan, mukaan lukien pukkipäisen (sarvipäisen) Bafomet-paholaisen palvonta, paholaisen peräaukon suutelu, rituaalinen homoseksuaalisuus, ristin maahan polkeminen ja ennustusten tekeminen yhä elävistä irti hakatuista päistä. Tosiasiassa Bafomet, toisin kuin Baigent ja kumppanit väittävät, on melko varmasti vanha ranskankielen ääntämistapa Mahometista tai Muhammadista . Tämä merkitsee, että temppeliherroja vastaan nostetut syytteet eivät heijasta gnostilaisuutta (vääräoppiseksi tuomittu kristillinen, mahdollisesti alun perin kristinuskoa vanhempi lahko, suom. huom.) tai paholaisenpalvontaa vaan ranskalaisten vääriä käsityksiä islamista.

Joka tapauksessa temppeliherroista tehtiin myöhemmässä kansanperinteessä sankareita, tietäjiä, jotka suojelivat kerettiläisiä salaisia oppeja, jotka he olivat keksineet, ehkä heidän Jerusalemissa viettämänä aikana löydettyjen käsikirjojen muodossa. Baigent, Leigh ja Lincoln muotoilivat mielikuvituksellisia yhteyksiä temppeliherrain ja muiden nykyajan salatieteilijäin suosimien salaseurojen välille, sellaisten kuin Ranskan kataarit (tai albigenssit), jotka tuhottiin albigenssisodissa 1209. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Brown seuraa heidän salaisia jälkiään.

Hienot unelmat ja lentävät koneet palasina maassa

Mitä ihmettä tunnetulla nimellä Leonardo da Vinci on temppeliherrain, Maria Magdalenan jne. kanssa? Ei paljoa. Kaikkialla kirjassaan Holy Blood, Holy Grail (Pyhä veri, Pyhä Graal) Baigent ja kumppanit selostavat yrityksiään vahvistaa meidän ajaltamme peräisin olevaa yksityisesti painettua asiakirjapinkkaa, the Secret Dossier eli Priory Documents. Olemme nähneet, että nämä ovat Pierre Plantardin perustaman lahkon huijauksia. da Vinci esiintyy yhtenä salaisen lahkon suurista mestareista vain tässä valheellisessa lähdelistassa. Tästä syystä ei ole olemassa mitään yhteyttä Leonardo da Vinciin.

Mitä on sanottava Brownin väitteestä, että Maria Magdalena esiintyy Jeesuksen vieressä da Vincin maalauksessa Viimeinen ehtoollinen. Siinä ei ole mitään sellaista. Hahmon on varmasti haluttu esittävän Johannesta, Sepeteuksen poikaa. Kirkon perinteissä, jotka kuvittelivat evankeliumiaan kirjoittavan Johanneksen vanhaksi mieheksi vuosisadan lopulla, oli tapana kuvata Johannes vihreänä nuorena Jeesuksen opetuslasten joukossa. Renessanssiajan maalauksissa tämä merkitsee sitä, että hän päätyy näyttämään naismaiselta, jollaiselta Jeesus saattaisi näyttää ilman partaa.

Kielteinen johtopäätös

Olemme useita kertoja edenneet mainitsemalla houkuttelevan ajatuksen, että Jeesus Kristus ja Maria Magdalena olisivat olleet naimisissa ja että heidän liitostaan olisi saanut alkunsa Ranskan äärioikeiston rakastama Merovingien hallitsijasuku. Miten Teabing päätyy oletukseen (jos käytämme tätä nimitystä, käyttäen Brownin oppineen hahmon nimeä esittämässä Brownin oppaiden suorittamaa mielikuvituksellisen valeoppineisuuden kierrätystä) tästä yhteydestä? Tässä on suoritettava useita tarkasteluja.

Ensiksi, onko mahdollista, että Maria ja Jeesus olisivat olleet naimisissa tai että heillä olisivat olleet ainakin rakastuneita? Tietysti sellainen on mahdollista. Kuten kaikki keskustelut tästä kysymyksestä korostavat, Raamatun ulkopuolelle jätetty Filipin evankeliumi sanoo mm.: "Nyt Maria oli Vapahtajamme suosikki, ja hän (Vapahtaja) suuteli usein häntä huulille." Todellakin, jos evankeliumien muotokuvassa Jeesuksesta matkustelemassa naimattomien naisten kanssa on historiallisesti mitään perää (Markus 15:40–41, Luukas 8:1–3), meidän on jopa harkittava olisiko Jeesus käyttänyt naisjoukkoa haareminaan, koska Apokryfisten tekojen (Raamatun ulkopuolelle jätetty kirja, suom. huom.) mukaan vaimoistaan vieraantuneet miehet jättivät nämä seuraamaan kristittyjä apostoleja. Ja tehtäessä vertailuja vastaaviin tapauksiin koko mysteeriuskontojen historiassa ja utopistikommuuneissa, emme voi sulkea tätä mahdollisuutta pois.

Tästä huolimatta mahdollisuus ei ole todennäköisyys, vaikka Teabingin oletusten kannattajat näyttävät ajattelevan näin. Vanhoillisilla uskon puolustajilla ja New Age -taskukirjojen kirjoittajilla on samanlainen onneton tapa hypätä mahdollisuudesta perustelemattomaan uskoon. "Jos on mahdollista, että on olemassa avaruusolioita, heitä on olemassa." "Jos perinteistä näkemystä evankeliumien auktoriteetista ei voida ehdottoman varmasti kumota, meidän on jatkettava olettaen, että ne ovat tosia." Ei, et voi. Ja vaikka Jeesuksella on saattanut olla seksiä yhden tai useamman naisen tai miehen kanssa, pelkkä mahdollisuus ei meitä auta. Hän on saattanut olla myös avaruusolio. Jotkut ajattelevat niin. Mutta historioitsijat eivät ajattele niin.

Toiseksi, olisiko skandaali, jos voitaisiin osoittaa, että Jeesus oli sekaantunut naisiin? Teabing olettaa niin. Eräs Da Vinci -koodin karkea historiallinen virhe on väite, että valtakunnallisen propagandan vuoksi Konstantinus ja hänen liivintaskupiispansa yhtäkkiä korvasivat niihin aikoihin asti säilyneen ymmärryksen Jeesuksesta yksinkertaisena kuolevaisena myyttisellä näkemyksellä Jeesuksesta jumalana, joka vain näennäisesti oli ihminen. Kuten kuka tahansa seminaarialokas tietää, Konstantinuksen/Nikean oikeaoppisuus määräsi, että Sana teki lihasta (Johannes 1:14) samalla tavalla luonteeltaan jumalallisen kuin Isä, ei, että sitä olisi edelleen pidetty inhimillisenä. Joka tapauksessa ei ole mitenkään selvää, että jos Jeesuksella olisi ollut seksiä tai että jos hän olisi saanut lapsia, tämä olisi ollut ristiriidassa joko hänen synnittömyytensä tai jumalallisen luonteensa kanssa.

Kolmanneksi mitä tällä kaikella olisi ollut tekemistä todellisen 5-8 vuosisatojen merovingikuningassuku Klodvigin ja hänen väitettyjen perillistensä kanssa? Kirjoittajamme vetoavat neljännen vuosisadan ranskalaiseen legendaan jonka mukaan Maria Magdalena todellisuudessa saapui veneellä Gallian rannikolle. Myöhemmissä versioissa hän saapuu Pyhä Graal mukanaan. Yleisesti ajatellaan, että Graal on malja, jota käytettiin Jeesuksen viimeisellä illallisella. Keskiaikaisen tarun mukaan Josef Arimatialainen tuo maljan Britanniaan. Tästä on syntynyt Englannissa hahmo kuningas Arthurin legendaan. Mutta tosiasiassa Graalista on erilaisia kuvauksia. Wolfram von Eschenbach kuvasi sitä kaiverrettuna safiiritauluna kuten salaisissa asiakirjoissa mainitut. Niissä tällaiset esineet ovat salaisten ilmestysten välineitä (itse asiassa nämä heijastuvat Joseph Smithin kultaisissa tauluissa ja myös vapaamuurarien toiminnassa) . Teabingin oletukset toistavat Baigentia ja kumppaneita olettaen, että Pyhä Graal (Pyhä Suuri) on todellisuudessa pyhä verenperintö, Messiaan kuningassuku, johon merovingit kuuluivat.

Mistä tulee legenda Maria Magdalenan saapumisesta Etelä-Ranskaan? On mahdollista, että sillä on juurensa karpokraattien lähetyssaarnaajista alueella (Ireneus mainitsee heidät noin v. 180: Kerettiläisiä vastaan 1:25:1-3). He väittivät saaneensa ilmoituksensa Maria Magdalenalta kuten monet varhaiset gnostikot. Mutta vaikka he olisivat saaneet ilmoituksensa Maria Magdalenalta, tämä ei tarkoita, että Maria Magdalena olisi ollut siellä henkilökohtaisesti. Toinen kiinnostava mahdollisuus on tohtori Robert Eisenmanin käsitys, että legenda Maria Magdalenasta Galliaan paenneena kuningassuvun jäsenenä olisi saanut alkunsa sotkeutuneesta muistosta, että häpeällisen Herodiaan perilliset Herodes Antipas, Herodias ja Salome olisi karkotettu samalle alueelle . Nämä ovat Uuteen testamenttiin liittyviä kuninkaallisia, ja on helppo nähdä, miten sekaannus olisi voinut syntyä.

Huijausta vai historiaa? Sinä ratkaiset

Jos työ temppeliherrat/Magdalena -huijauksen lähteiden ja petkutusten kanssa opettaa meille jotain, se saattaa olla, että nykyajan evankeliumit, jotka ovat syntyneet pelkästä mielikuvituksesta, eivät ole periaatteessa kovin erilaisia kuin ne syvästi kunnioitetut neljä jotka olemme tunteneet jo kauan. Lopulta, menetelmät joita olemme käyttäneet tässä yhteen tekstiin, toimivat jokseenkin samalla tavalla tutkittaessa muita. Jos "evankeliumi" innostaa meitä, se on tehnyt tehtävänsä. Mutta toiset ovat parempia kuin toiset. Eräs professori Teabingin ilmoituksista Dan Brownin lukijoille oli, että varhaisessa kirkossa oli noin kahdeksankymmentä evankeliumia joista valita. Tässä ei venytetä paljoa; J. K. Elliottin Apokryfinen uusi testamentti sisältää kuusikymmentäviisi tekstiä, joita voidaan kohtuudella nimittää evankeliumeiksi. Mutta kaikki evankeliumit eivät ole samantasoisia. Tarvitsee vain lukea ne ja huomata tekevänsä omaa kanonista listaansa. Da Vinci -koodi ei ole – se täytyy myöntää - minun listallani.

Viitteet: