|
Erkki Hartikainen
Totuus
Eino Sakari Kaila (1890-1958) toimi Turun yliopiston
ensimmäisenä filosofian professorina 1921-1930, Helsingin yliopiston
teoreettisen filosofian professorina 1930-1948 ja Suomen Akatemian
ensimmäisenä filosofijäsenenä 1948-58. Eino Kaila kuului
pappisukuun, ja hänen isänsä Erkki Kaila oli Turun arkkipiispa.
Nimitys "looginen empirismi" on Eino Kailan (saksan kielellä)
keksimä. Tämä henkilökehu oli tarkoitettu autoritaarisille
lukijoillemme (autoritaarisuuden määritelmä löytyy mm. teoksesta
http://www.dlc.fi/~etkirja/et8.htm).
Eino Kaila käytti usein eri sanoja kuin
esimerkiksi nykyiset viralliset elämänkatsomustiedon
opetussuunnitelmat. Seuraavassa pohdittu sitä, miksi hän teki niin,
ja sitä, miksi olisi edelleen syytä jatkaa käsitteiden täsmentämistä
Eino Kailan tapaan.
Oikeastaan sanat "looginen empirismi" eivät tarkoita filosofiaa
(vaikka Eino Kaila itse käytti virkansa puolesta käsitettä
"filosofia") vaan menetelmää todellisuuskäsityksen
muodostamiseksi. Loogisen empirismin mukaan todellisuuskäsityksen
pitää (tämä on siis normi) nojautua kokemukseen (empiria), olla
ristiriidaton (käyttää logiikkaa eli johdonmukaista ajattelua) ja
mahdollisimman yksinkertainen.
Vuonna 1929 ilmestyi (Otavan kustantamana) Eino Kailan teos
"Nykyinen maailmankäsitys". Kirjan nimi ei ole "Nykyinen
maailmankatsomus" vaan "Nykyinen maailmankäsitys".
"Käsitys" on selkeämpi kuin "katsomus", koska "käsitys" viittaa
suoraan inhimilliseen käsityskykyyn ja ihmisen muodostamiin
käsityksiin. Olen vähitellen poistamassa toimittamistani
"elämänkatsomustiedon" aineistoista sanan "katsomus" ja korvaamassa
sen sanalla "käsitys". Myös "elämänkatsomus" häviää, ja sen tilalle
tulee "elämänkäsitys". Sanaa "tieto" aion käyttää alla tarkemmin
esitettävistä syistä huomattavan valikoidusti.
Eino Kailan sanassa "maailmankäsitys" heijastuu vanha
kristillinen maakeskeisyys, ja olen muuttamassa oppimateriaalien
sanan "maailmankatsomus" sanaksi "todellisuuskäsitys". Koska
todellisuuskäsitys sisältää elämänkäsityksen, käsitteiden alat
muuttuvat aikaisemmista päinvastaisiksi. Aikaisemmin on ajateltu,
että elämänkatsomus olisi laajempi kuin maailmankatsomus, joka
puolestaan olisi laajempi kuin maailmankuva. Uudesta luokittelusta
käsite "maailmankuva" putoaa tarpeettomana pois. "Maailma" viittaa
maakeskeisyyteen ja "kuva näköaistikeskeisyyteen.
Eino Kailan ehkä kuuluisin teos "Inhimillinen tieto" ilmestyi
vuonna 1939. Pertti Lindfors ehdotti 1960-luvulla, että Eino
Kailan "Inhimillinen tieto" pitäisi kirjoittaa uudelleen. Heikki
Partanen teki sen teoksellaan "Kokonaisesitys filosofiasta",
omakustanne 1997. Uudelleenkirjoitus on tehty hyvin, mutta nimi on
pilattu. Nimen "Inhimillinen tieto" osa inhimillinen korostaa oikein
sitä, että tieto, mitä se sitten onkin, on inhimillisiä
käsityksiä.
Pythagoras (569-475 eaa.) ei sanonut itseään
viisaaksi vaan viisauden ystäväksi eli filosofiksi. Pythagoras uskoi
jumaliin, ja Pythagoraan mielestä vain jumalat ovat viisaita. Ihmiset
voivat siis Pythagoraan mielestä parhaimmillaan olla vain viisauden
ystäviä eli filosofeja. Oikeasti viisaita olivat tietysti sofistit,
mutta sofistista tehtiin haukkumasana.
Looginen empirismi kannatti filosofiaksi kutsutun "tieteen"
lopettamista ja siinä olevien mahdollisesti järjellisten osa-alueiden
sulauttamista muihin "tieteisiin".
Muinaiskreikkalaiset pitivät sanaa "filosofia" niin hienona, ettei
se edes käänny barbaarien kielille. Hyvänä todisteena suomalaisten
barbaarisuudesta voidaankin pitää sitä, ettei sanaa "filosofia" ei
ole pystytty suomentamaan.
Tarkasti ottaen filosofia siis tarkoittaa viisauden ystävyyttä.
Sanan "viisaus" merkityksestä ollaan erimielisiä. Vaikka päästäisiin
yksimielisyyteen sanan "viisaus" merkityksestä, ollaan varmasti eri
mieltä siitä, mikä on viisasta.
Oppikirjallisuudessa "filosofi"-sanaa käytetään usein arvonimenä.
Tämän tittelin arvoa olisi syytä pudottaa niin, ettei seuraavassa
Vapaa-ajattelijain liiton liittokokouksessa väiteltäisi siitä, kuka
on filosofi. Tämän sanan poistaminen oppimateriaaleista on
yksinkertaista. Useimmiten lauseen merkitys ei muutu mitenkään siitä,
että sanan "filosofia" jättää pois. Joissakin paikoissa tämä sana
voidaan korvata täsmällisemmillä sanoilla kuten "ajattelu",
"käsitys", "ajatussuuntaus" jne. Vastustin nuorena V. I.
Leninin (1870-1924) käsitystä, jonka mukaan filosofia on
puhtaasti poliittinen tiede. Olen sittemmin päätynyt samaan tulokseen
kuin Lenin.
Latinan kielen sana "scientia", jonka perusteella muihin
kieliin on tehty sana "tiede", tarkoittaa tietoa tai taitoa. Sanan
"tieto" merkitys on kiistanalainen. Uusimpien tutkimusten mukaan niin
sanotut länsimaiden ihmiset käsittävät sanan "tieto" eri tavalla kuin
itäaasialaiset. Olen pyrkinyt vähentämään sanan "tieto" käyttöä
oppimateriaaleissa.
Koska käsite "tiede" on käsitteen "tieto" johdannainen, käsite
"tiede" on jo tästä syystä ongelmallinen. Mielestäni käsitteestä
"tiede" pitäisi kokonaan luopua. Olen pyrkinyt vähentämään sanan
"tiede" käyttöä oppimateriaaleissa ja korvaamaan tämän käsitteen
muilla sanoilla kuten "kokeellinen tutkimus".
Toinen tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä "tiede" pitäisi
mielestäni luopua, on se, ettei rajan vedossa "tieteen" ja
"valetieteen" eli "näennäistieteen" välillä ei ole edistytty.
Looginen empirismi yritti saada voimaan jonkinlaiset normit tätä
rajanvetoa varten, mutta tieteen papisto kielsi loogisen
empirismin.
Kolmas tärkeä syy siihen, miksi käsitteestä "tiede" pitäisi
mielestäni luopua, ovat monet yliopistojen merkilliset tiedekunnat
kuten jumaluusopillinen tiedekunta. Jumaluusoppi on epäilemättä ns.
tieteistä mielettömin, sillä se tutkii jotain, jota ei ole
olemassa.
Ristiriitojen välttämiseksi voidaan erottaa tieto ja tietäminen.
Niin sanotun heikon tiedon määritelmän mukaan väite on tietoa, jos se
on tosi. Vaikka väite olisi tietoa, ei voida varmuudella sanoa,
tietääkö väitteen esittäjä sen.
Kuten tunnettua William Shakespearen (1556-1616)
kuuluisassa näytelmässä "Pilatus ja Jeesus" ei päästy selvyyteen
siitä, mitä sana "totuus" tarkoittaa.
Myös sanan "totuus" merkityksestä on kiistelty runsaasti, ja
luultavasti niin tehdään myös tulevaisuudessa. Olen pyrkinyt
välttämään tämän sanan käyttöä lukuun ottamatta joitakin sellaisia
tapauksia, joissa sen käyttäminen selventää asioita. Olen Alvin I.
Goldmanin teoksen "Knowledge in a Social World" (Oxford 1999) 11.
luvun kanssa yhtä mieltä siitä, että julkisissa kouluissa pitäisi
opettaa totuus ja vain totuus (eikä siis esimerkiksi uskontoa tai
epätotuuksia sisältävää elämänkatsomustietoa).
Totuuden vastaavuusteorian (korrespondenssiteorian)
mukaan lause "Tämä kirja on sininen" on tosi, jos tämä kirja on
sininen. Eri asia on se, miten voimme todeta tämän kirjan siniseksi.
Voimme todeta kirjan värin siniseksi esimerkiksi katsomalla kirjan
kantta. Esimerkki sinisestä kirjasta on vaikkapa Alvin I. Goldmanin
teos "Knowledge in a Social World".
Lause on tosi, jos se ilmaisee toden asiantilan eli tosiasian.
Alfred Tarski (1902 - 1983) on muotoillut totuuden
vastaavuusteorian seuraavasti:
"p(x) on tosi jos ja vain jos
p",
missä p on tarkasteltavan kielen lause ja x on tämän
lauseen nimi.
Vastaavuusteorian kanssa kilpailee yhteensopivuusteoria
(koherenssiteoria). Sen mukaan totuus merkitsee yhteensopivuutta
muiden lauseiden muodostaman järjestelmän kanssa. Tämän teorian
heikkous on se, että monissa käytännön tilanteissa on olemassa
lukuisia erilaisia ristiriidattomia lausejoukkoja, joiden
totuudellisuudesta tämä teoria ei pysty sanomaan mitään.
Parhaimmillaankin tämä teoria voi toimia suhteellisen epätotuuden
ilmaisijana; jos lausejoukossa esiintyy ristiriitoja, jotkut
lauseista ovat epätosia.
Menestyksellisyysteorian (pragmatismi) mukaan totuus
merkitsee samaa kuin toimivuus tai menestyksellisyys. Totuus on
tämän teorian mukaan eräs hyvyyden laji. Totta on se, mikä on
välineellisesti arvokasta. On sanottu, että menetyksellisyysteoriassa
yksi totuuden ilmaisin korotetaan totuuden määritelmäksi.
Virheellisten uskomusten varassa toimiminen saattaa olla
menestyksekästä (esimerkiksi sosiopaatin määritelmä alkaa
toteamuksella, että sosiopaatti on charmikas ja vakuuttava.
Valehtelevan sosiopaatin väitteet voivat tuottaa menestystä
esimerkiksi sosiopaatille itselleen).
Viime aikoina on tullut muotiin totuuden yksimielisyys- eli
konsensusteoria. On ajateltu, että tieteellinen yhteisö lähestyisi
koko ajan totuutta, joka olisi päättymättömän tutkimuksen
raja-arvo.
Yksimielisyys ei ole tae siitä, että jokin teoria on tosi.
Esimerkiksi katolisella keskiajalla Euroopassa vallitsi huomattava
yksimielisyys tärkeiden elämänkäsitysten suhteen. Tästä huolimatta
tuota aikaa on mielestäni täysin oikeutetusti sanottu maanosamme
historian pimeimmäksi.
On sanottu, että keskiaika on huono esimerkki, koska silloin ei
sallittu vapaata tieteellistä keskustelua. Toisaalta voidaan kysyä,
onko yksimielisyys ollenkaan mahdollinen silloin, kun vapaa
keskustelu sallitaan. Voidaan myös esittää epäilyjä siitä, onko
esimerkiksi meidän aikamme tieteellinen keskustelu vapaata.
Esimerkiksi tätä artikkelia ei todennäköisesti voitaisi julkaista
missään "tieteellisessä" julkaisussa. On myös mahdollista, että
inhimillisen käsityskyvyn rajat estävät ottamasta huomioon kaikkia
asioita.
Totuuden vastaavuusteoria on ainoa, joka kohtuudella
kelpaa totuuden määritelmän pohjaksi. Sikäli kuin totuus on
määriteltävissä, totuuden määritelmä on jokin vastaavuusteorian
muunnos. Muut totuusteoriat sotkevat totuuden määrittelemisen ja
keinot ratkaista, mikä on totuus jossain yksittäistapauksessa.
Mielestäni totuuskäsite pitäisi rajata kokemustietoon. Tällöin
estetään uskontomyönteisten "filosofien" yritykset hämätä ihmisiä
esimerkiksi matematiikan, logiikan ja niitä alkeellisempien
kalkyylien "totuuksilla". Perinteisesti jotain kaavaa on sanottu
todeksi, jos se on johdettavissa peruskaavoista (eräissä tapauksissa
tyhjästä kaavasta). Oikeampaa olisi jättää sana "totuus" pois ja
sanoa pelkästään, että kaava on johdettavissa.
Vaikka ei voitaisi sanoa, sisältääkö jokin merkkijono, ääni, kuva
jne. tietoa, siinä voi olla informaatiota. Usein puhe tiedosta
voidaan korvata puheella informaatiosta. Sen sijaan, että kysymme
toiselta ihmiseltä, tietääkö hän jonkin asian, voimme kysyä, onko
hänellä asiasta informaatiota tai onko hänellä asiasta
henkilökohtainen käsitys (mielipide). Sen sijaan, että puhutaan
uudesta tiedosta voitaisiin puhua uusista tutkimustuloksista (joihin
tietysti tulee suhtautua aina kriittisesti).
Vaikka totuudesta puhuttaisiin tämän kielenkäytön mukaan harvoin,
niin tahallista virheellisen informaation levittämistä voitaisiin
edelleen sanoa valehtelemiseksi ja vankasti kokeelliseen
tutkimukseen perustuvaa informaatiota voitaisiin pitää käytännössä
totena.
Lisätietoa uuden käsitteistön käytöstä löytyy esimerkiksi
kirjasta
http://www.dlc.fi/~etkirja/et11.htm
Inhimillinen kieli on minun käsitykseni mukaan alun perin
kehittynyt apinayhteisön vallankäytön ja valehtelemisen välineeksi.
Käsitteistön tuottamista ovat hallinneet laumojen johtajat, papit ja
ainakin maanviljelyksen ja karjanhoidon kehittymisen jälkeen myös
rikkaat. Käsitteiden tehtäviä ovat olleet mm. alaluokkaisten ja
orjien käskyttäminen sekä yläluokan todellisuuskäsityksen
puolustaminen. Kieltä on tarvittu myös yläluokan sisäisen
nokkimisjärjestyksen ylläpitämiseen. Sopivien käsitteiden avulla
alaluokka on pyritty saamaan hyväksymään alistettu asemansa. Pahinta
käsitteiden avulla alistamista on ollut ja on edelleen uskonto.
Vaikka hallitsevan yläluokan laitoksista kuuluu Suomessa käyttää
vain myönteistä kieltä, rohkenen sanoa, että uskonto on vanhin
muoto järjestäytynyttä rikollisuutta. Jonkunhan tämä on joskus
sanottava, ja kohta eläkkeelle jäävänä ja kohtuullisen pian myös
todellisuudesta poistuvana ihmisenä voin tehdä sen itse.
|