jumalaton kulttuurilehti

Jouni Luukkainen

Koulun uskonnollisista tilaisuuksista vapautuminen

Perustuslain ja eduskunnan kannanottojen tähden peruskoulun ja lukion uskonnollisista tilaisuuksista pitäisi voida vapautua omantunnonsyistä pelkällä oppilaan huoltajan tai opiskelijan ilmoituksella. Opetushallitus on kuitenkin antanut asiasta ohjeet, jotka merkitsevät rajoituksia tähän.

Vuoden 2000 perustuslakiin sisältyvä vuoden 1995 perusoikeusuudistus pyrittiin ottamaan huomioon 1.8.2003 voimaan tulleessa uudessa uskonnonvapauslaissa (453/2003) sekä siihen liittyvissä laeissa perusopetus- ja lukiolakien uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskevien pykälien muutoksista (454-455/2003). Suoraan perustuslain soveltamisen varaan jäi kuitenkin koulun uskonnollisista tilaisuuksista omantunnonsyistä vapautuminen. Tästä on Opetushallitus antanut ohjeensa. Tarkastelen näitä ohjeita uskonnonvapauslainsäädännön valmistelun yhteydessä esitettyjen kantojen perustalta. Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä käytyyn keskusteluun en itse ole perehtynyt. Lait muuten löytää verkosta osoitteesta www.finlex.fi ja eduskunnan asiakirjat osoitteesta www.eduskunta.fi.

Opetushallitus antoi 6.6.2003 tiedotteet ja muistiot "Perusopetuslain/Lukiolain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun/lukion toimintaan". Nämä löytyvät osoitteesta www.oph.fi.

Näiden 5. kohta käsittelee peruskoulun/lukion uskonnollisia tilaisuuksia. Kuten niissä kerrotaan, perustuslain 11. pykälän 2. momentin mukaan ketään ei voida velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Siksipä ohjeen mukaan tämän perusteella perusopetuksen oppilasta/lukion opiskelijaa ei voida velvoittaa osallistumaan jumalanpalvelukseen, uskonnolliseen päivänavaukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen. Edelleen ohjeen mukaan ilmoituksen tähän uskonnon harjoittamiseen osallistumattomuudesta tekee oppilaan osalta oppilaan huoltaja ja opiskelijan osalta opiskelija itse.

Muistioissa lukee: Perustuslain 11. pykälän 2. momentin tarkoituksena on ensisijassa suojata henkilöä vieraan uskonnon harjoittamiselta. Vapautuksen perusteina ovat yksinomaan omantunnon syyt. Lähtökohtana voidaan pitää, ettei oman uskonnollisen yhdyskuntansa tilaisuudesta voi vapautua. Huoltajan/Opiskelijan esittämästä perustellusta syystä oppilas/hänet vapautetaan uskonnon harjoittamisesta. On syytä kysyä: Kuinka niin "lähtökohtana voidaan pitää"?

Ei sellaisesta puhuttu mitään uskonnonvapauslain ja siihen liittyvien koululakien valmistelussa (Uskonnonvapauskomitean väli- ja loppumietinnöt, kummastakin annetut lausunnot, hallituksen esitys eduskunnalle, eduskunnan valiokuntien lausunnot ja mietintö, valiokuntien käyttämien asiantuntijoiden kirjalliset lausunnot, eduskunnan täysistuntojen keskustelut). Missään valmistelun vaiheessa ei myöskään esitetty seikkaa, että perustuslain 11. pykälän 2. momentin tarkoituksena olisi ensisijassa suojata henkilöä vieraan uskonnon harjoittamiselta. Seikan huomioonottamista kun kaiketi ajateltiin itsestäänselvyytenä, jolloin se ei korostamista kaivannut.

Omaltakin uskonnolta voi suojautua

Mutta sen sijaan kriittistä oman (uskonnollisen yhdyskunnan) uskonnon harjoittamiselta suojautumista korostettiin. Niinpä Uskonnonvapauskomitean mietinnössä (2001) uskonnonvapauslakiesityksen säätämisjärjestystä käsittelevässä kohdassa lukee (sivu 52, palsta 2): Toisaalta perusoikeusuudistuksen yhteydessä silloiseen hallitusmuotoon otettiin myös voimassa oleva perustuslain 11. pykälän 2. momenttiin sisältyvä säännös, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen (ns. negatiivinen uskonnonvapaus). Oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen on riippumaton siitä, kuuluuko henkilö johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Samassa kohdassa lukee myöhemmin (sivu 53, palsta 2): Niin sanottu negatiivinen uskonnonvapaus on esityksessä otettu huomioon siten, että uskonnonopetuksessakaan asianomaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvaa oppilasta tai opiskelijaa ei saa vastoin tahtoaan velvoittaa osallistumaan rukouksiin, hartauden harjoituksiin, jumalanpalveluksiin tai muihin vastaaviin uskonnon harjoittamismuotoihin.

Tässä nyt puhuttiin uskonnonopetuksesta (kaiketikin uskonnon oppitunteihin rajoittuen), mutta ei mietintö käsitellytkään mitenkään koulujumalanpalveluksia eikä uskonnollisia päivänavauksia, jotka eivät edes sisälly opetussuunnitelmiin. Toisaalta uskonnonvapauskomitean esityksessä ei itse lakiteksteissä kuitenkaan ollut mitään mainintaa siitä, kuinka tämänkaltaisesta uskonnonharjoittamisesta sitten oikein vapaudutaan. Lakiesitysteksteihin vastaava vapauttamiskäytäntö pääsi vasta hallituksen esitykseen (HE 170/2002 vp) sisältyvissä koululakien a-pykälissä (perusopetuslain pykälässä 13a ja lukiolain pykälässä 9a) uskonnon harjoittamiseen osallistumisesta. Voi kuitenkin ajatella, että komitea olisi tarkoittanut lausua samaa uskonnollisten tilaisuuksien osalta.

Uskonnonvapauskomitean mietintöön liittyvässä eriävässä mielipiteessä Martin Scheinin palauttaa uskonnonopetusta tarkastellessaan mieliin saman: Myös vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa korostettiin, että uskonnonvapauteen kuuluu oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen ja tämä oikeus on riippumaton siitä, kuuluuko yksilö johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Perustuslakivaliokunta poisti hallituksen esityksestä yllämainitut koululakien a-pykälät. Se toteaa mietinnössään (PeVM 10/2002 vp) eduskunnan täysistunnolle seuraavaa: Sääntelyä on kuitenkin soveliaampaa luonnehtia menettelytapasääntelyksi, kuten sivistysvaliokunta on tehnyt, sillä perustuslaki ei tässä asiassa oikeastaan tarvitse täsmentävää sääntelyä. Puhtaasti perustuslain näkökulmasta sääntely on poistettavissa.

Valiokunta siis totesi, että on turha lakiin lisätä näitä pykäliä, koska koululla on jo muutenkin tiedotusvelvollisuus. Sivistysvaliokunta oli jo aiemmin lausunnossaan (SiVL 14/2002 vp) perustuslakivaliokunnalle tehnyt ratkaisevan rajauksensa koululakien a-pykäliin pitäessään uskonnonharjoituksena vain uskonnollisia tilaisuuksia; lisäksi se esitti a-pykäliin perustuslain sanamuotoon viittaavan tarkennuksen "omantunnon syistä".

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisena. Mielestäni yllä selostamani historian valossa eduskunta ei poistaessaan näin hallituksen esityksestä a-pykälät kuitenkaan peruuttanut seuraavaa yllä lainaamaani Uskonnonvapauskomitean mietinnön lausumaa: Oikeus olla osallistumatta uskonnon harjoittamiseen on riippumaton siitä, kuuluuko henkilö johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan. Päinvastoin, perustuslakivaliokunta nimenomaan halusi antaa perustuslain selvän tekstin toimia sellaisenaan.

Näin ollen Opetushallituksen ohjeen oman uskonnollisen yhdyskunnan tilaisuudesta vapautumista koskeva lähtökohtainen rajoitus on mielestäni perustuslain ja eduskunnan tuoreiden kantojen vastainen.

Omantunnonvastaisuutta ei ole rajattu

On huomattava, että eduskunta ei myöskään rajannut omantunnonvastaisuuden käsitettä. Sivistysvaliokunnan lausuntoon sisältyy seuraava: Valiokunta toteaa myös, että omantunnonvastaisuus on hyvin subjektiivinen käsite eikä sitä lainsäädännöllä voida edes tarkasti määritellä. Valiokunta ei, kuten ei myöskään perustuslakivaliokunta, antanutkaan mitään omantunnonvastaisuuden tulkintaa eikä myöskään viitannut mihinkään mahdolliseen perustuslakiuudistuksen aikaiseen tulkintaan (jollaista ei kai olekaan).

Siksi myöskin Opetushallituksen ohjeen vaatimus ilmoitukseen tarvittavasta "perustellusta syystä" on mielestäni vastoin eduskunnan kantoja.

Mielestäni eduskunta ei myöskään esittänyt sellaista, mitä eräät muut tahot ovat esittäneet, että oman uskonnon hartauden harjoittamisesta ei ole pääsääntöisesti loogista omantunnon syihin vedoten kieltäytyä, koska kerran kyseisen uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyden on valinnut. Jäsenyydenhän harva koululainen on itse valinnut (alaikäisenä huoltajien suostumuksella), ja vasta 18 vuotta täyttäneellä on oikeus omalla päätöksellään jäsenyydestä luopua.

Opetushallituksen tiedotteen mukaan lukio-opiskelija ilmoittaa itse, jos hän ei omantunnon syistä osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tämä vastaa koulutuslainsäädännön yleistä lähtökohtaa, jonka mukaan lukiossa opiskelija itse käyttää puhevaltaa opintojaan koskevissa asioissa. Kuitenkaan opiskelija ei siis ehkä vielä voi päättää uskonnollisesta asemastaan itse, vaan vain huoltajiensa suostumuksella. Olisi nurinkurista, jos häneltä silloin evättäisiin vapautus uskonnollisista tilaisuuksista hänen kirkon jäsenyytensä perusteella, hänen kuitenkin jatkaessaan omantuntonsa velvoittamana kieltäytymistään ilmoituksensa mukaisesti sen hylkäämisestä huolimatta, ja hänen tuolloin joutuessaan ehkäpä määräaikaisesti koulusta erotetuksi.

Toisaalta tässä tilanteessa ainakin opiskelijan halutessa erota kirkosta huoltajat joutuvat uuteen asemaan. Nimittäin uuden uskonnonvapauslain mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä, ja hallituksen esityksessä tämä perustellaan - eikä eduskunta tätä perustelua muuttanut - määrittämällä lapsen uskonnollisesta asemasta päättäminen lapsen huollon piiriin kuuluvaksi asiaksi. Määräaikainenkin koulusta erottaminen olisi vakava haitta opiskelun sujuvuudelle - saati määräaikaisesta pysyväksi muuttuva erottaminen - ja jos tämä on seurausta siitä, että huoltajat eivät anna suostumustaan nuoren kirkosta eroamiselle, on kyse kokonaisuuden kannalta aivan vastuuttomasta lapsen huollosta. Konkreettinen haitta nuorelle olisi niin suuri, että käsittääkseni hänellä olisi mahdollisuus käydä menestyksellinen vahingonkorvausoikeudenkäynti huoltajiaan vastaan. Ja lisäksi myös lukion rehtoria vastaan tämän tehtyä hylkäyspäätöksensä ilmeisen perusteettomasti.

Se, että opiskelija itse voi ilmoittaa, ettei omantunnonsyistä osallistu oman uskonnollisen yhdyskuntansa uskonnollisiin tilaisuuksiin, puoltaa mielestäni toisaalta sitä, että nuori viimeistään 15 vuotta täytettyään (tai mieluummin jo rippikouluiässä, 14-vuotiaana) saisi itse päättää uskonnollisesta asemastaan.

On huomattava, että uuden uskonnonvapauslain mukaan myös alle 15-vuotiaan lapsen voivat huoltajat yhteisellä päätöksellään ilmoittaa eronneeksi tämän uskonnollisesta yhdyskunnasta; 12 vuotta täyttäneen nuoren osalta tähän tarvitaan hänen oma kirjallinen suostumuksensa. Silloin, jos huoltaja ilmoittaa, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, olisi tietysti hyvin monessa tapauksessa toki johdonmukaista, jos nuori samalla eroaisi kirkosta huoltajien päätöksellä ja siirtyisi elämänkatsomustiedon opetukseen.

Kirjoittaja, Pääkaupunkiseudun vapaa-ajattelijat ry:n puheenjohtaja Jouni Luukkainen kanteli viime syyskuussa eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä tavasta, jolla Helsingin ja Espoon kaupungit ovat kouluissaan toteuttaneet uuden uskonnonvapauslainsäädännön ja perustuslain vaatimat muutokset. Tämä kirjoitus sisältyi liitteenä Luukkaisen kanteluihin. Kaupungit eivät kanteluihin antamissaan selvityksissä puuttuneet tähän tutkielmaan. Kantelut ratkaistaan ehkä maaliskuussa.