|
Norene Kelly
Free Inquiry 4/2003
Käännös: Suvi Laukkanen
Bush ja moraalinen relativismi
Presidenttimme pelottaa minua, ja tiedän etten ole ainoa,
joka tärisee cowboysaappaissaan (tai tässä tapauksessa oikeastaan
lenkkareissa). Itse asiassa en ole varma mikä pelottaa minua eniten
- terroristit, sota, vaiko hallituksemme tekemä jyrkkä käännös
syyskuun yhdennentoista jälkeen. Tästä huolimatta monet muut ovat
edelleen auvoisen tyytyväisiä Bushiin ja hänen puheiseensa hyvästä
ja pahasta, sekä moraalisiiin absoluutteihin joihin presidentti
uskoo. Mihin tämä retoriikka oikein juontaa juurensa? Kaikki on
yksinkertaista: Bush on uudesti syntynyt kristitty, eikä hän epäröi
tuoda uskoaan myös hallintoonsa.
Miksei hänen tapansa sekoittaa politiikka ja kirkko keskenään
herätä enemmän vastarintaa? Vuonna 2001 julkaistussa gallupissa 46
prosenttia amerikkalaisista mielsivät itsensä evankelistoiksi tai
uudesti syntyneiksi kristityiksi. Toinen syy on, että jotkut uskovat,
että tarvitsemme "presidenttimme tuen" näinä epävarmoina aikoina,
riippumatta siitä olemmeko samaa mieltä hänen kanssaan vai emme.
Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että presidenttimme tehtävä on tukea
meitä - edustaa meitä huolimatta siitä, olemmeko kristittyjä vai
muslimeita, buddhalaisia vai baha’ita, agnostikkoja vai ateisteja.
Näinä historiallisesti tärkeinä aikoina presidentin täytyy
artikuloida tavoitteensa ja päätöksensä yksinkertaista hyvän ja pahan
polemiikkia korkeammalla tasolla.
Presidenttimme todellakin tukeutuu mieluummin intuitioonsa kuin
logiikkaan ja välttää (tai kenties jopa pelkää?) monimutkaisia
asioita. Tästä on olemassa runsaasti todisteita, mutta Condoleezza
Rice, Bushin neuvonantaja maan aisäisissä turvallisuusasioissa,
on erityisen hyvä lähde. Rice ei ainoastaan työskentele
Bushin kanssa läheisesti, vaan näkee häntä myös vapaa-aikana, kun
muut henkilökunnan jäsenet eivät ole paikalla - esimerkiksi silloin
kun presidentti katsoo amerikkalaista jalkapalloa. Hän sanoo:
"Presidentti kysyy aina ensiksi, mikä on oikea tai periaatteen
mukainen tapa toimia. Hän ei pidä siitä jos sanon: ‘Tämä on
monimutkainen asia.’"
Rice, kuten Bushkin, on moralisti, ja hän kertoo, että hänen
kääntymisensä tähän johtui osittain syyskuun yhdennestätoista. Hän
sanoo, että 11. syyskuuta jälkeen kaikki näkevät maailman eri
tavalla. Tämä tuntuu erittäin egosentriseltä näkemykseltä: kaikki
maailman ihmiset näkevät maailman eri tavalla syyskuun
yhdennentoista jälkeen? Enpä usko - minä en ainakaan muuttanut
näkemystäni. Totta kai jotkut muuttivat näkemystään - erityisesti
hallituksemme jäsenet - koska on niin paljon helpompaa puskea
lakialoitteita läpi ja sotia jos maailma voidaan muka jakaa hyvien ja
pahojen leiriin. Yksinkertaisempaa sanomaa ei voi olla kuin "me hyvä,
he paha" - erityisen hyödyllinen viesti presidentille, jonka on
vaikeaa artikuloida ajatuksiaan, saati poliittista linjaansa. Ricen
moralistisen filosofian mukaisesti hänen toimistonsa julkaisi viime
syyskuussa kansallisen turvallisuusstrategian (National Security
Strategy), jonka mukaan on olemassa "vain yksi elinkelpoinen
kansallisen menestyksen malli... oikea ja tosi jokaiselle henkilölle,
jokaisessa yhteiskunnassa." Jos joku toinen maa - Iso-Britannia,
Ranska, Kiina, Pohjois-Korea tai Irak - julistaisi vastaavaa,
Yhdysvallat tuskin ottaisi viestiä kuuleviin korviinsa. Eikö ole
selvää että moralismi ei ole hyvä hallitsemisfilosofia
Yhdysvalloille? Eikö se muistuta jo valtakunnallista uskontoa?
Ricen mukaan presidentti on "intuitiivinen". Intuitio on
tietämistä ilman rationaalista päättelyä. Filosofi Henri
Bergson, joka on puolustanut intuitiota hyväksyttävänä tietämisen
keinona, puhuu "älyllisestä sympatiasta" (intellectual sympathy)
jonka avulla voimme saada tietoa. Mutta epäilenpä
että Rice ei tarkoita sellaista intellektuellia sympatiaa
kuvaillessaan Bushia intuitiiviseksi. Bushin intuitio näyttäisi
olevan seurausta hänen kristillisyydestään, hänen raamatustaan, ja
samanmielisistä ihmisistä joita hän haalii ympärilleen. Sitä paitsi,
intuitio yksin ei tietenkään riitä; logiikan ja tieteellisten
menetelmien täytyy tasapainottaa sitä. Mistä tämä tasapaino löytyy
Bushin sanoista ja teoista? En tosiaankaan usko että presidentti
haluaisi lentää intuition mukaan kootulla lentokoneella. Silti hän
johtaa maata samalla metodilla.
Vaikka vakuuttavia argumentteja voidaankin esittää moralismin ja
intuition puolustukseksi, ei ole itsestään selvää että niitä voidaan
soveltaa Bushin intuitioon. Esimerkiksi James Rachels väittää
kirjassaan Elements of Moral Philosophy että on olemassa
moraalisten arvojen ydinjoukko, joka on yhteinen kaikille
yhteiskunnille. Rachelsin mukaan näihin kuuluvat seuraavat
periaatteet: (1) meidän tulee huolehtia lapsista; (2) meidän tulee
puhua totta; ja (3) emme saa tappaa ketään. On selvää että Bushin
tärkeysjärjestykseen ei kuulu ainakaan lapsista huolehtiminen tai
tappamisesta pidättäytyminen. Minkälaista moralismia hän siis
edustaa? Ei ihmekään että Ranskan kaltainen maa, jolla on rikas
intellektuaalinen historia, hämmentyy ja vieraantuu Bushista ja hänen
moralismistaan.
Mielenkiintoista että Bush (Bob Woodwardin haastattelemana
kirjassa Bush at War) käytti sanaa vaisto eikä
intuitio, sanoen, "voin noudattaa vain vaistojani."
American Heritage Dictionaryn mukaan vaistot ovat
synnynnäinen, monimutkainen osa käyttäytymistä, jota ei opita, ja
jotka tavallisesti ovat hyödyllisiä; vaisto on myös voimakas
impulssi tai motivaatio. Bush sanoo että hän voi noudattaa
vain vaistojaan; ilmeisesti hän ei luota ihmisen järjelliseen
päättelykykyyn.
Alusta asti on epäilty, onko Bush tarpeeksi älykäs ollakseen hyvä
presidentti. Mutta älykkyys on vain yksi huolenaihe; entä
uteliaisuus, avarakatseisuus ja kypsyys? Kyky itsetutkiskeluun?
Puhuessaan menneisyydestään, Bush on viitannut olleensa poika noin 40
vuoden ikään asti. Hänen vaikein päätöksensä oli päätös mennä
naimisiin. Oletettavasti presidenttiys on suonut hänelle
ylenpalttisesti ratkaistavia ongelmia, jotka ovat olleet paljon
visaisempia kuin arvoitus siitä, pitäisikö hänen purjehtia avioliiton
satamaan vai ei. Ja toivon - ehkä turhaan, mutta mitään muutakaan en
voi tehdä ennen seuraavia presidentinvaaleja kuin vain toivoa - että
hän ymmärtäisi, että elämä on monimutkaista ja elämän värit ovat
harmaan eri sävyjä mustan ja valkoisen sijaan, ja että kaikki ihmiset
kaikkialla maailmassa eivät jaa hänen uskomuksiaan. Kypsyys,
kuten elämäkin, ei ole päämäärä vaan matka; ajakaa eteenpäin, herra
presidentti.
|