|
Ali Heikkilä
Ajattelun esteet
"Kun sinä katsot syvyyteen, silloin myös syvyys katsoo
sinuun." Kokemus ja Nietzschen lause kädessään voi katsoa
ihmistä aina mekaanisesti samanlaisina toistuvassa
liukuhihnatyössä, esimerkiksi sahalla.
Kukaan ei tietenkään pidä liukuhihnatyöstä, kysymys on kyvystä
olla ajattelematta asiaa. Se vaatimus taas täyttyy vain, jos
ylipäätään ei ajattele. Kyseiset työt ovat kuin yhteiskunnan vastine
luonnon nerokkuudelle, joka on tehnyt lisääntymisestä vietin.
Lopulta muut vaatimukset kuin itse työ, karsivat niitä jotka
tuota työtä voivat tehdä. Ne jotka eivät voi, mutta joiden täytyy,
tuhoutuvat. Niille jotka taas voivat, se merkitsee elämän näytelmän
päättymistä kokonaisena ihmisenä, viimeisen kohtauksen tuloa kesken
elämän, ilman rohkeutta, ilman ajatuksia, vailla paljoa sitä mitä
ihminen on.
Aina mekaanisesti samanlaisina toistuvissa liukuhihnatöissä juuri
ajatteleminen on se ongelma. Jotain on kuitenkin ajateltava ja
vastattava näihin ajatuksiinsa. Koska kerran ei ole mahdollisuutta
ajatella omiaan, on kehittynyt kollektiivinen ajatus joka vastaa
alitajunnalle. Tämän vastauksen seurauksena on sahoista muodostunut
eräs niistä kolkista yhteiskunnassa, jonka maailmankuva puolustautuu
menestyksekkäästi lähes kaikkia ajatuksia vastaan. Tuo
hidasliikkeinen panssaripäällinen kilpikonnapuolustus todella takaa
mielenrauhan.
Puolueettomat yhteisölliset totuudet ovat aina mekaanisesti
samanlaisina toistuvissa liukuhihnatöissä voittaneet puolueelliset
yksittäiset ajatukset. Miltonilaisiksi totuuksiksi ovat ainakin
sahalla vakiintuneet seuraavat: ei muualla sen kummempaa, herrathan
ne työ tekisi jos ne hauskoja, jne.
Tuon työn sopivuuden ihmiselle voi nähdä myös siitä, kuinka hän
suhtautuu toisiin ihmisiin. Tämän työn katsomisen vuodesta toiseen
ja sen takaisin katsominen tekijäänsä johtaa siihen, että sahalla
yhteys toisiin muodostuu syvälliseksi. Sinut muistetaan siksi
silloinkin kun et ole paikalla: vapaalla oleva kehutaan aina
porukalla. Tarpeen vaatiessa sahalla sanotaan miehekkäästi suoraan:
lyödään reilusti työllä ja sen takaa. Sahalla saa lisäksi olla aina
oma itsensä: on sama mitä sanoo, kun kääntää selkänsä on jo kolmesti
kielletty.
Sahalla oppii myös filosofiaa. Näkee elämän perustuksen,
sen tyhjyyden. Tyhjyyden voittamiseksi kun käy vaikka saha, tuo
hidas loman jälkeen alkanut työn kierto joka vuorotyönä määrää koko
elämän. Käy sään mukana jäätyvä työmaa, aina samat tehtävät, samat
yleisesti hyväksytyt puheet, samat naamiot, samat sanattomat
toiveet, lyhyet tauot ja unen vievät raskaat työt myöhään. Käy
pitkän talven ja kevään jälkeen loma, josta isot pettymykset, kun
yksi kuukausi elämää ei mitenkään voi peitota yhdentoista kuukauden
kuolemaa.
Sahalla tulee tunne, että elämästä jää käteen vain kaistale.
Juuri lomien jälkeen, kun taas ymmärtää mitä on edessä, nousevat
usein ne yksittäisetkin mielipiteet esiin, varsinkin kahden kesken:
kotiin vaihtamaan eväitä ja takaisin, tätäkö kaikki vaan oli ja
kohta sitä sitten jo kuolee...
Vaikka hyväksyisikin, että elämä on vain ne loputtomat jonot
lautataapeleita joita aina vain tulee kuivaamoista lisää, niitä
tulee kuin piippalakkeja jatkosodassa eivätkä ne koskaan lopu, että
ennemmin niiden tekijät loppuvat ja vaihdetaan uusiin, jää vielä
nykerrettäväksi ajatusten ammottava poissaolo.
Ajatusten poissaolosta syntyy sekä voimakkaita epätodellisuuden
kokemuksia, että helpotusta. Sahalle töihin meno on kuin vastine
muinaiselle rauhaa hakeneelle, joka katosi maailmalta menemällä
metsän peittoon. Sahan peittoon katoaminen on katoamista
maailmalta, vailla moderneja huolia, mutta myös vailla itseä ja
ajatuksia.
Juuri sahalla sen huomaa: huumori ja kauhu ovat läheistä sukua.
Sahalla ei ajatella, mutta nauretaan paljon; kaikki on siellä
paikallaan, ajattelematta, mutta millään ei ole merkitystä.
Tämän työn vaikutukset ihmiseen eivät pääty siihen että se vie
elämän ja lopettaa ajattelun. Se luo ajatusrakenteita ja malleja,
jotka siirtyvät muihinkin asioihin ja nuoremmille sukupolville.
Esimerkiksi: huono on sahalla aina parempi kuin hyvä. Jos
sahalla tekee aina hyvää työtä, se vaikuttaa ketjun muihin osiin,
jotka nekin joutuvat tekemään nopeammin ja paremmin tai ennen
pitkään joku huomaa missä on se solmu kun tämä paikka vetää, mutta
muut eivät. Tekemällä huonosti tunnustaa väriä, silloin ei
muidenkaan tarvis olla yhtään sen parempia kuin ovat tavakseen
ottaneet.
Tämä hegemonia luo ajatusrakenteita muuallekin kuin työelämään.
Tämä näkyy selvimmin siinä, että jos joku sahalla töissä oleva
tekee jotain erinomaista, mitä ja missä tahansa, sitä ei sahalla
kuitenkaan ole tapahtunut. Sen että joku voisi olla yksilö ja tehdä
jotain yksilöllistä, sitä ajatusta ei sahalla ohiteta, koska sitä
ei siellä tunneta.
Jonkun erinomaisen tekijästä tulee välittömästi sahalla kuin sen
arabialaisen kansansadun henkilö, joka on niin mitätön että on
vähemmän kuin nolla: kun hän poistuu huoneesta, tuntuu kuin sinne
olisi tullut yksi henkilö lisää.
Juuri sahalla huomaa selvimmin liukuhihnatöiden ihmisten käyvän
enää vain osalla olemustaan. Jonkun työkaverin itsemurha on puoli
lausetta kahvitunnilla, pikkuasioista kuten avioeroista tai oman
lapsen kuolemasta ei edes puhuta.
Millään työläismies ja alkoholi-kampanjoilla ei ole sahalle
annettavaa. Alkoholismi on alalla hyödyllinen ja tarpeellinen
sairaus. Totuus on, että näiden töiden paras tekijä on alkoholisti
joka pystyy vielä käymään töissä.
Kyseessä on itseään ruokkiva kehitys: juomalla saa syyllisyyden,
joka täytyy hyvittää ankaralla ja säntillisellä työllä ja ylityöllä,
joka taas oikeuttaa hulvattoman ratkeamisen ja juopottelun, joka
taas johtaa ankarat työt teettävään syyllisyyteen.
Mitä tästä kaikesta olisi ajateltava? Että ei mitään uutta
auringon alla. Paras tapa saada ihmiset tottelemaan, on aina ollut
tehdä ajatteleminen mahdottomaksi.
|