Vapaa Ajattelija 4/2003

jumalaton kulttuurilehti

Vapaa Ajattelijan 4/2003 sisällysluetteloon | Vapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon


Aki Räisäsen kolumni on aikaisemmin julkaistu sanomalehdessä Kansan Tahto.


Veteraanin iltahuuto


Osa ihmisistä ei aloita lehden lukemista etu- tai kolmossivujen uutisista tai takasivun tarinoista, sarjakuvista, pääkirjoituksista tai televisio-ohjelmista.

Heillä on ikioma aloitussivunsa, nimittäin se missä julkaistaan kuolinilmoitukset. Sieltä löytyy vanhoja työkavereita, entisiä naapureita ja muita, joihin muut kontaktit ovat jo aikoja katkenneet.

Jotkut katselevat kuolinilmoituksia silläkin silmällä, että ähäkutti, minäpä kestin pidempään.

Olen ilmoituksia silmäillyt sen verran, että havainnut koulu- ja opiskelukaverieni nimiä. Miettinyt, että miksi heiltä lanka katkesi niin varhain ja miksi joku toinen vain porskuttaa.

Moni lukee kuolinilmoituksia pelonsekaisin tuntein, ikään kuin kuolemassa oikeastaan mitään niin pelottavaa olisi. Yksi osa luontoa syntymä kuin kuolemakin, niin ihmisen kuin minkä muunkin eliön osalta.

Ja oikeastaan kuolemaahan ei olekaan, eikä siihen käsitykseen mitään äärimmäisen itsekkäitä paratiiseja ja ylösnousemusunelmia tarvita.

Ne hiukkaset joista koostumme vain jatkavat luonnon kiertokulussa toisenlaisessa koostumuksessa muun elämän osina. Solutasolla meissä jokaisessa tapahtuu syntymää ja kuolemaa koko sen ajan jonka ihmisen elämäksi miellämme.

Itsekkyyteemme kuuluu illuusio siitä, että kuolema, tuo harvoin toivottu vieras, kiertää oman perheemme ja itsemme, vaikka kyllä pohjimmiltaan tiedämme, että kerran se kuitenkin tulee jokaisen perheenjäsenemme ja oman itsemmekin kohdalle. Koville se vain oman kuolevaisuuden myöntäminen ottaa.

Vainajan osa tässä kaikessa on kuitenkin lopulta se kaikkein helpoin, vaikka emme sitä osaa itsellemmekään toivo. Ei ole väliä sillä miten suuri on saattoväki, millaiset peijaiset pidetään, monetko kukat seppelöidään ja monetko itkut itketään. Kaikilla niillä on merkitystä, jos lopulta onkaan, vain toistaiseksi jäljellejääville.

Kun elämänlanka kerran katkeaa, niin lopullisesti. Kunpa vain jaksaisimme arkipäivässäkin tämän joskus muistaa.

Olennainen asia toki on, että edesmenneen omaa tahtoa noudatettaisiin, eikä jälkeenjääneiden.

Kesäisenä keskiviikkona olin Vasemmistoliiton puoluesihteeri Aulis Ruuthin ja toverien kanssa vanhan työväenliikkeen veteraanin muistotilaisuudessa. Sen järjesti Yrjö Sirolan säätiö, jolle vankilaankin vakaumuksensa takia joutunut veteraani testamenttasi omaisuutensa koska halusi tukea työväenliikettä loppuun asti.

Seuraavana päivänä lähti isäni, työmies, jota ilman minua ei olisi tässä vasemmistolaisen työväenlehden "akitaattorina" eikä olemassa muutenkaan.

Isä päätyi minne halusi, tavalla jolla halusi. Mutta vielä vanhempi työväenliikkeen veteraani, hänkin jumalankieltäjä, kuopautettiin sukulaisten toimesta "siunattuun maahan", jonne hän ei ollut halunnut.

Vainajalle sinänsä on yksi lysti mikä tunnus hautakiveä koristaa tai tarvitaanko mitään hautakiveäkään. Ihmisen teot ja muisto kestävät aikansa.

Rannalla on iso joukko hiekanjyväsiä, pieniä ja suurempia, väriltäänkin erilaisia. Kaikki osia suurempaa maailmankuvaa.


Aki Räisänen

Vapaa Ajattelijan 4/2003 sisällysluetteloon | Vapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon