|
Peter Singer
Voimmeko luottaa moraaliseen vaistoomme?
Käännös: Suvi Laukkanen (Free Inquiry 2003/03. Vol. 23
No. 1)
Bioetiikassa, kuten muussakin eettisessä keskustelussa,
argumentit usein palaavat yhä uudelleen vaistoomme - lähes
automaattisiin reaktioihin joiden mukaan päätämme "tuntuuko" jokin
oikealta vai väärältä. Mistä nämä intuitiot tulevat, ja kuinka
paljon voimme luottaa niihin?
Uudet tutkimukset valaisevat vaiston merkitystä eettisessä
päättelyssä. Princetonin yliopistossa tohtoriksi opiskeleva Joshua
Greene kiinnostui pulmien ryppäästä joka tunnetaan filosofisessa
kirjallisuudessa nimellä "vaunuongelmat" (en. trolley
problems). Tyypillisessä vaunuongelmassa henkilö seisoo
junaraiteen vieressä kun täysin tyhjä vaunu kulkee kiskoja pitkin
kohti viiden ihmisen ryhmää. Jos vaunu jatkaa radallaan, he kaikki
kuolevat. Ainoa mahdollisuus kuolemien estämiseen on heittää
raiteille keppi, niin että vaunu vaihtaa sivuraiteelle, tappaen vain
yhden henkilön. Kun ongelma esitetään ihmisille, useimmat heistä
sanovat, että vaunu pitäisi ohjata sivuraiteelle jotta neljä henkeä
pelastuisi.
Ongelman toisessa versiossa vaunu, kuten edellisessäkin, uhkaa
viiden ihmisen henkeä. Mutta tällä kertaa päähenkilö seisoo
kävelysillalla kiskojen yläpuolella. Vaunun ohjaaminen sivuraiteelle
ei ole mahdollista. Yksi mahdollisuus voisi olla vaunun eteen
hyppääminen sillalta ja itsensä uhraaminen, mutta päähenkilö on
liian kevyt voidakseen pysäyttää vaunua. Hänen vieressään seisoo
kuitenkin isokokoinen, tuntematon henkilö. Ainoa keino jolla viiden
henkilön kuoleman voi estää on työntää tämä iso muukalainen sillalta
vaunun eteen. Jos päähenkilö työntää muukalaista, tämä kuolee, mutta
muut viisi henkilöä pelastuvat. Kun ihmisiltä kysytään mitä he
tekisivät tässä tilanteessa, useimmat sanovat että olisi väärin
työntää muukalainen sillalta.
Monet filosofit ovat yrittäneet perustella intuitioitamme näissä
tilanteissa, mutta Greeneä kiinnosti enemmän, miksi tunnemme näin.
Hän arveli, että syy päätöksiimme näissä kahdessa tapauksessa johtuu
erilaisista emotionaalisista vastineista joita toimintamallien
ajattelu herättää. Molemmissa tapauksissa päähenkilö aiheuttaa
tuntemattoman henkilön kuoleman, yhdessä heittämällä kepin raiteille,
toisessa työntämällä jonkun kuolemaan omilla käsillään. Yhdessä
kokeneempien kolleegojensa kanssa Princetonin psykologisen tiedekunnan
Aivo-, mieli- ja käytöstutkimuksen keskuksessa, Greene käytti
magneettikuvaa (MRI) tutkiakseen aivojen toimintaa kun ihmiset tekevät
moraalisia valintoja.
Greene ennusti, että niiden ihmisten aivoissa, joita pyydettiin
tekemään moraalisia valintoja koskien "henkilökohtaisia" loukkauksia,
kuten vieraan ihmisen työntämistä kävelysillalta, näkyisi
lisääntynyttä toimintaa sillä aivojen alueella joka käsittelee
tunteita, verrattuna koehenkilöihin joiden piti tehdä verrattain
"kliinisempiä" valintoja kuten kepin heittäminen. Mutta hän esitti
myös täsmällisemmän arvauksen: ne harvat koehenkilöt joiden mielestä
olisi oikein työntää vieras henkilö sillalta, antaisivat tämän
vastauksen tunteistaan huolimatta, ja siitä syystä heidän päätöksensä
kestäisi pidempään kuin niiden, joiden mielestä vieraan työntäminen
sillalta olisi väärin, ja myös pidempään kuin sellaisten valintojen
teko jotka eivät synnytä yhtä voimakkaita tunnereaktioita.
Tutkimukset vahvistivat Greenen hypoteesin. Kun ihmisiä pyydettiin
tekemään valintoja "henkilökohtaisissa" tapauksissa, heidän aivojensa
tunnealueet olivat aktiivisempia kuin silloin kun heidän piti tehdä
valinta "kliinisemmässä" tapauksessa. Vielä merkittävämpää oli se,
että ne joiden mielestä oli oikein toimia tavalla johon liittyi
henkilön fyysinen loukkaaminen, kunhan toiminta minimoi
kokonaisvahingot - esimerkiksi ne joiden mielestä henkilön sai työntää
sillalta - miettivät asiaa pidempään kuin ne jotka sanoivat että se
olisi väärin.
Greenen tutkimustulokset sopivat hyvin yhteen laajemman käsityksen
kanssa moraalimme alkulähteistä. Ihmiset ovat asuneet pienissä
ryhmissä suurimman osan evoluutiohistoriastaan, kuten myös luultavasti
varhaiset ihmisapinat ja sosiaaliset nisäkäsesi-isämme. Näissä
ryhmissä väkivalta tapahtui vain fyysisessä ja henkilökohtaisessa,
läheisessä kosketuksessa, lyömällä, kuristamalla tai käyttämällä
keppiä tai kiveä lyömäaseena. Sellaisia tilanteita varten olemme
kehittäneet välittömiä emotionaalisia vastineita ongelmiin, joissa on
kyse läheisistä, henkilökohtaisista suhteista toisten kanssa. Vieraan
työntäminen sillalta saa aikaan näitä reaktioita. Kepin heittäminen,
joka saa vaunun vaihtamaan suuntaa osuen toiseen henkilöön ei muistuta
mitään mikä olisi voinut sattua niissä olosuhteissa joissa me ja
esi-isämme elivät. Siksi se ei herätä samanlaisia tunteita kuin jonkun
työntäminen sillalta. Toisin sanottuna merkittävin tekijä joka
selittää erilaiset intuitiiviset valintamme näissä kahdessa
tapauksessa on se, että silta-tilanne on samantyyppinen kuin ne joita
olisi voinut sattua niiden vuosituhansien aikana kun ihminen lajina
syntyi; kun taas tavallinen vaunutapaus kuvaa kuolemantuottamusta
tavalla joka on ollut mahdollista vain viimeisen vuosisadan tai
kahden ajan. Tämä aika on liian lyhyt vaikuttaakseen periytyviin
käyttäytymismalleihin.
Greene ja hänen kolleegansa ovat vieneet meidät yhden askeleen
verran edemmäs tavoitteessamme ymmärtää etiikan syntyä. Auttaako tämä
meitä ratkaisemaan eettisiä pulmia? Ei, ainakaan siinä mielessä että
saisimme valmiita vastauksia. Mutta kuten sanoin, monella etiikan
alueella, kuten elämän ja kuoleman kysymyksissä lääketieteellisessä
etiikassa, luotamme vahvasti vaistoomme. Esimerkiksi monet
amerikkalaiset lääkärit vastustavat aktiivista eutanasiaa, mutta
saattavat suostua kuolemansairaan hoitamatta jättämiseen. Ensiksi
mainittu on heidän mielestään tappamista, kun taas jälkimmäisessä on
kyse siitä että "luonnon annetaan tehdä tehtävänsä". Greenen
tutkimusten pitäisi tehdä meidät kriittisemmiksi vastaavasta
intuitioon vetoamisesta. Jos moraaliset intuitiomme enemmän ja
vähemmän "henkilökohtaisista" tavoista tappaa vaihtelevat koska ne
juontavat juurensa evoluutiohistoriaamme, miten ne voisivat oikeuttaa
päätökset joita teemme nykyaikana?
|