Ateistin ja uskovaisen moraali

Voiko absoluuttinen moraali olla jumalallista perua, kuten monet uskovaiset väittävät? Robert Brotherus pohtii artikkelissaan, miksi väite ei kestä moraalifilosofista tarkastelua. Artikkeli on ensimmäinen osa Brotheruksen Helsingin Vapaa-ajattelijoiden jäsenillassa pitämästä esitelmästä.

Osa 1: Jumala moraalin asettajana

Maailmalla liikkuu monenlaisia tarinoita jumalista, ihmisillä on monenlaisia hengellisiä kokemuksia. Näistä seikoista harva lienee eri mieltä. Mutta runsaasti erimielisyyttä on sen sijaan siitä, onko noiden tarinoiden ja kokemusten taustalla jokin tai joitakin todellisuudessa olemassa olevia yliluonnollisia olentoja.

Samalla tavalla vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että ihmisillä on monenlaisia tunteita, mielipiteitä ja käsityksiä oikeasta ja väärästä. Mutta erimielisyyttä on siitä, onko noiden tunteiden, mielipiteiden ja moraalikäsitysten taustalla jokin absoluuttinen, objektiivinen, ihmisistä riippumatta olemassa oleva moraali-standardi. Olisivatko hyvänä ja pahana pitämämme asiat olleet hyviä ja pahoja maailman-kaikkeudessa jo ennen ihmissuvun syntyä ja tulevatko ne olemaan hyviä ja pahoja viimeisen ihmisen kuoltua?

Onko olemassa jumala, joka olisi kyseisen absoluuttisen moraalin asettaja? Vai onko niin, että moraalikäsitysten taustalla ei ole mitään muuta kuin ihmisten mielipiteitä ja tunteita, jotka ovat olemassa vain sähköimpulsseina aivoissamme?

Kuten kaikissa kiistoissa, myös kysymyksessä absoluuttisen moraalin olemassaolosta todistamisen taakka on positiivisen olemassaoloväitteen esittäjällä, eli absoluuttisen moraalin puolustajalla. Tästä filosofisesta velvollisuudesta huolimatta absoluuttiseen moraaliin uskovat tarjoavat usein varsin heppoisia perusteita käsitykselleen. Tarkastelen seuraavassa muutamia esitettyjä perusteita.

Jumala ja absoluuttinen moraali

Yleisimmin tarjottu peruste ihmisestä riippumattomalle hyvän ja pahan olemassaololle lienee jonkinlainen väite yliluonnollisesta tai jumalallisesta moraalin asettajasta. Onko tämä hyvä peruste? Voidaan kysyä, miksi jokin asia olisi absoluuttisesti oikein tai väärin vain siksi, että oletettu Jumala sanoo sen olevan oikein tai väärin? Jumalalla väitetään olevan useita eriskummallisia ja ainutlaatuisia ominaisuuksia; mikä tai mitkä – jos mitkään – jumalan ominaisuudet tekisivät filosofisesti perustelluksi sen, että jumala voisi asettaa absoluuttisen moraalin?

Näihin kysymyksiin absoluuttisen jumalallisen moraalin puolustajat harvoin edes yrittävät vastata – yleisempää on ajatella että tottakai jokin on oikein, jos kerran jumala sanoo sen olevan oikein. Tätä asenteellista itsestäänselvyyttä kuvaa erään kristityn keskustelu-kumppanini kommentti: ”Jumalan moraalikäskyt ovat parempia nimenomaan siksi, että käskyn takana on Jumala. Jos sen takana olisi ihminen, niin se olisi yhdentekevää.”

Jumalan voima perusteena

Oletetun jumalan ehkä kaikkein silmiinpistävin ja merkittävin ominaisuus on ylivertainen voimakkuus ja kyvykkyys: ajatellaan, että minkään fysikaalisen asian muuttaminen maailmankaikkeudessa – tai edes koko maailmankaikkeuden synnyttäminen tai hävittäminen – ei ole jumalalle mahdotonta. Jumala olisi niin mahtava, että voisi silmänräpäyksessä murskata itseään vastaan kapinoivan ihmisen.

Mutta onko voimaan perustuva oikeus mitään muuta kuin mielivaltaa tai väkivaltaa? Onko esimerkiksi filosofisesti perusteltua, että voimakkaan Yhdysvaltain moraali on absoluuttisempaa kuin jonkin pienen valtion käsitykset? Emme ilmeisestikään ajattele, että Hitlerin käsityksiä oikeasta ja väärästä tulisi pitää paljon objektiivisempina kuin polttouunissa kuolleiden juutalaisten näkemyksiä, vaikka edellinen olikin ylivertaisessa, lähes kaikkivaltiaan asemassa jälkimmäisiin nähden. Pelkkä voimakkuus, edes kaikkivaltius, ei selvästikään anna filosofista oikeutusta objektiivisten moraalisääntöjen asettamiseen.

Jumalan tieto perusteena

Entä oletetun jumalan kaikkitietävyys? Antaako ylivertainen äly, järki ja tieto oikeutuksen objektiivisten moraaliohjeiden asettamiseen? Ensialkuun tämä saattaa kuulostaa pätevämmältä perusteelta kuin voimallisuuteen perustuva moraalin asettaminen – onhan oikeellisuus ja viisaus perinteisesti yhdistetty toisiinsa.

Tiedämme kuitenkin historiasta, että ainakin ihmiset ovat käyttäneet tietojaan toisten auttamisen lisäksi myös tuhoamiseen, jopa joukkotuhovälineiden kehittämiseen. Tieto on valtaa, mutta valtaa voi käyttää monenlaisiin tarkoituksiin hyvänteon lisäksi. On jopa ihmisiä, jotka nauttivat toisten kärsimyksistä nimenomaan siksi, että älyllään ja tiedoillaan ymmärtävät tuottamansa kärsimyksen laajuuden. Toisaalta emme pidä kissaa moraalisesti pahana, vaikka se leikkii hiirellä tuottaen sille tuskia, koska kissa ei omaa tarpeellista älyä ja tietämystä hiiren tuskien ymmärtämiseen. Tieto mahdollistaa niin hyvän kuin pahankin.

Useat moraaliset valintatilanteet, kuten valinta itsekkyyden ja epäitsekkyyden välillä, ovat sangen yksinkertaisia, ja vähemmänkin viisas osaa ne tehdä jos haluaa. Kyse ei ole niiden kohdalla tiedosta tai älystä vaan halusta ja myötätunnosta. Monimutkaisemmissa kysymyksissä, jotka liittyvät esimerkiksi geeniteknologiaan tai ihmis-alkioiden kloonaamiseen, tarvitaan hyvän ratkaisun tekemiseen kyllä paljon tietoa ja ymmärrystä.

Mutta näissäkin kysymyksissä tieto ja ymmärrys voi vain antaa paremmat eväät moraalipäätöksen muodostamiseen, lopullisen päätöksen teko vaatii aina faktoista riippumatonta tahtoa ja tunnetta. Ei voida periaatteessakaan rakentaa tietokoneohjelmaa, johon syötettäisiin kaikki maailman faktat ja joka sen perusteella kertoisi, mikä on oikein ja mikä väärin.

Vaikka viisaus ja äly ovatkin edellytyksiä sille, että voimme tehdä moraalisia valintoja, ei edes jumalainen määrä viisautta ja älyä takaa omistajansa toiminnan korkeaa moraalia eikä anna filosofista oikeutusta asettaa objektiivisia moraaliohjeita.

Tämän tiedon ja moraalin välisen ylittämättömän rajan totesi jo englantilainen valistusfilosofi David Hume 1700-luvulla kuuluisassa lauseessaan: ”Siitä, miten asiat ovat, ei voi päätellä, miten niiden tulisi olla.”

Ne tuntuvat hyviltä...

Minulle on myös uskonnollisten tuttavieni taholta kerrottu, että jumalan antamien moraaliohjeiden sisällöstä voi kukin itse nähdä, että ne ovat viisaita ja hyviä ohjeita. Eräs keskustelukumppanini perusteli raamatun moraaliohjeita sanomalla, että ne ”kulminoituvat Jumalan rakkauteen”. Onko näin?

”Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa (...). Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa älkääkä osoittako niille armoa.” (5 Moos 7:1)

Raamattu tarjoaa useita esimerkkejä myös sellaisista jumalan neuvoista, joissa selvästikään ei kulminoidu rakkaus.
Toki kukin kristitty – tai ateisti – voi vapaasti valikoida raamatusta – tai muista lähteistä – omasta mielestään hyvät ohjeet ja julistaa loput huonoiksi. Mutta silloin ihmisellä täytyy jo olla jokin oma sisäinen ja uskonnosta riippu-maton moraalistandardinsa, jonka perusteella hän valikoinnin suorittaa. Ja tällaisen ihmisen sisäisen moraalin toimiessa ulkoisen objektiivisen moraali-standardin etsiminen on turhaa.

Toisaalta uskonnollinen ihminen saattaa ajatella, että jumalan asettamat moraalisäännöt ovat absoluuttisesti oikeita silloinkin, kun ne uskovaisesta itsestään tuntuvat yhdentekeviltä tai suorastaan vastenmielisiltä ja vääriltä. Tämän tapauksen tekee erityisen vaaralliseksi se, että uskontojen moraaliohjeet ovat aina ihmisten välittämiä. Niinpä uskonnollinen johtaja voi jumalan nimissä saada jumalan moraalin absoluuttisuuteen uskovia ihmisiä käyttäytymään oman omantuntonsa vastaisesti.

Muuttumattomuus perusteena

Niin ikään on minulle jumalallisen moraalistandardin perusteeksi tarjottu sitä seikkaa, että ”Jumalan ilmoitus on sama, nyt, aina ja iankaikkisesti, koska itseään hän ei kiellä.” Tarkastellaan ensiksi, onko jumalan ilmoitus sama nyt, aina ja iankaikkisesti. Vanhassa testamentissa jumala antaa selvän moraaliohjeen:

”Vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita jumalia, joita sinä ja sinun esi-isäsi ette ole entuudestaan tunteneet, (...) älä suostu hänen ehdotukseensa äläkä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet. Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut.” (5 Moos 13:7)

Uuden testamentin ilmoitus on kovin toisenlainen: jumala suorastaan tuntuu kieltävän oman aiemman moraalisääntönsä:

”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä...” (Room 12:1)
”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.” (Matt 9:10)
”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.” (Matt 5:7)
”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala!” (2Kor 1:3)

On siis hyvin kyseenalaista, onko jumalan ilmoitus aina sama – varsinkin, kun useat eri kristityt kirkkokunnat tuntuvat jatkuvasti riitelevän siitä, mikä itse asiassa on jumalan ilmoituksen sisältö ja mikä ei. Mutta vaikka hetkeksi oletettaisiinkin, että jumalan ilmoitus olisi sama nyt aina ja iankaikkisesti, tarkoittaisiko tämäkään, että hänen antamiaan moraalisääntöjä tulisi pitää absoluuttisesti oikeina? Jos joku on nyt aina ja iankaikkisesti sitä mieltä, että köyhät, tyhmät ja rumat pitää tappaa, onko se yhtään objektiivisemmin oikein kuin jos joku toinen on samaa mieltä yhden päivän ajan ja sen jälkeen muuttaa mieltään?

Tuskin. Ihminen voi kaivertaa mitä tahansa moraaliohjeita kultaisiin tauluihin, jotka säilyvät ikuisesti muuttumattomina, eikä tämä vaikuta millään tavalla kaiverrettujen ohjeiden laatuun tai objektiivisuuteen.

Johtopäätös: jumala ei voi asettaa absoluuttista moraalia

Kriittisessä tarkastelussa ei tunnu löytyvän yhtään hyväksyttävää perustetta sille, miksi jumalien antamat ohjeet olisivat moraaliselta painoarvoltaan yhtään sen painavampia kuin kenenkään muunkaan antamat moraaliohjeet. Vaikka oletettaisiin, että olisi olemassa kaikkivoipia ja kaikkitietäviä jumalia, ei ole olemassa mitään loogisesta perustetta, josta seuraisi, että nuo jumalat omaisivat tai voisivat tarjota ihmiselle absoluuttisen oikean moraalin perustan tai että tuollaista perustaa olisi edes olemassa. Tietämisellä ja pystymisellä, voimalla ja muuttumattomuudella ei ole moraalin kanssa mitään tekemistä.
Muinaiset kreikkalaiset tuntuivat paremmin ymmärtävän jumalolentojen riippumattomuuden objektiivisesta moraalista. Zeus ja muut Olympos-vuoren veijarit jatkuvasti kyräilivät keskenään, taistelivat vallasta ja juonittelivat – ei siinä kukaan tullut ajatelleeksikaan väittää, että heillä olisi sen enempää sanottavaa moraalista kuin muillakaan. Absoluuttisen moraalin antava jumalkuva on juutalais-kristillis-islamilaiselle monoteismille ominainen harha.

Robert Brotherus

Alustuksen toinen osa julkaistaan myöhemmin Vapaa Ajattelija -lehdessä.