Ihminen on itsensä kesyttämä

Matt Ridley: Jalouden alkuperä, Art House 1999

“Kuri pitää olla, pölkkypäät, muuten te kiipeilette puissa kuin apinat. Kuri tekee teistä ihmisiä, idiootit.” Tällainen oli luutnantti Makovecin näkemys ihmisluonnosta Jaroslav Hašekin romaanissa Kunnon sotamies Švejk. Myös filosofit ovat pohtineet ihmistä. Olemmeko sivilisaation turmelemia jaloja villejä, kuten Rousseau ajatteli, vai olemmeko luonnostamme itsekkäitä eläimiä, joita vain kulttuuri pitää kurissa?

Biologi ja taloustieteilijä Matt Ridley hylkää kuluneen kahtiajaon. Kirjassaan Jalouden alkuperä, The Origins of Virtue, Ridley osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu itsekkyyden rinnalla monipuolinen valmius yhteistyöhön ja epäitsekkyyteen. Eläinten epäitsekkyyden selittäminen oli vaikea haaste Darwinin teorialle. Jos luonnonvalinta on kiihkeää kamppailua eloonjäämisestä, miten selittää luonnossa havaitun yhteistyön ja epäitsekkyyden yleisyys? Ratkaisu ongelmaan saatettiin tieteelliseen muotoon vasta 1960- ja 70-luvuilla, kun evoluutiota tarkasteltiin pikemminkin “itsekkäiden” geenien kuin itsekkäiden yksilöiden välisenä kamppailuna.

Biologisen kelpoisuuden (fitness) mitta ei siis ole ainoastaan yksilön lisääntymismenestys. “Kokonaiskelpoisuuteen” pitää laskea myös, mikä vaikutus yksilöllä on sen lähisukulaisten (joilla siis on paljon samoja geenejä) lisääntymismenestykseen.

Tämä selittää miksi vanhemmat uhrautuvat epäitsekkäästi jälkeläistensä hyväksi. Myöskin muurahaisilla ja mehiläisillä tavattu steriili kasti (työläiset), joka antaa kaikkensa pesänsä vuoksi, on seurausta tästä sukulaisvalinnaksi kutsutusta ilmiöstä.

Vastavuoroista verenluovutusta

Sukulaisuus ei ole ainoa epäitsekkyyttä synnyttävä tekijä. Ridley kertoo pienten puhdistajakalojen tavasta uida isompien ns. asiakaskalojen suun sisään poistamaan sieltä loiseläimiä. Asiakaskalat eivät kuitenkaan syö näitä puhdistajakaloja, vaan ne saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Eräässä kokeessa asiakaskaloja oli kasvatettu eristyksissä ja totutettu ne syömään pikkukaloja. Kun tällaiset asiakaskalat ensi kertaa näkivät puhdistajakaloja, asiakkaat vaistonvaraisesti antoivat puhdistajien tehdä työnsä suussaan! Molemminpuolinen hyöty oli kirjoitettu lajien perintöainekseen.

Yhtä mielenkiintoisia ovat Väli-Amerikassa elävät vampyyrilepakot, jotka ruokailutottumuksistaan huolimatta ovat oikeita hyveen esikuvia. Öisten saalistusretkien jälkeen lepakot nimittäin antavat verta tovereilleen, joita ei ole yöllä onnistanut.

Verta ei tarjoilla kuitenkaan kenelle tahansa nälkäiselle: sitä annetaan vain, jos toinen on aiemmin tehnyt samoin. (Nämä vuorisaarnan ohjetta noudattavat viehättävät olennot ovat siis muuttaneet Jeesuksen sanoman lihaksi ja vereksi!)

Tällaisen vastavuoroisen epäitsekkyyden (eli resiprookkisen altruismin) edellytyksenä on, että yksilöt pystyvät ensinnäkin tunnistamaan toisensa ja toiseksi muistamaan toisen käytöksen. Siksi ilmiö esiintyy selvimmin kaikkein älykkäimmillä lajeilla: delfiineillä ja pyöriäisillä sekä kädellisillä, erityisesti ihmisillä.

Vastavuoroisuuden ja yhteistyön tutkimisessa biologian, taloustieteen ja matemaattisten peliteorioiden yhdistäminen on kantanut parhaimmat hedelmät. Esimerkiksi ihmisten välinen taloudellinen toiminta ei perustu vain rationaalisuuteen, vaan mukana on aina myös erilaisia tunteita: luottamusta ja syyllisyyttä, kiitollisuutta ja kostonhalua, katumusta ja anteeksiantoa sekä mainetta.
Luonnonvalinta ei siis tehnyt meistä ihmisistä kylmiä rationalisteja, vaan se antoi joukon peliteorian logiikkaa noudattavia tunteita - ja kyvyn (tai oikeastaan pakon) ilmaista niitä kasvoilla ja käyttäytymisessä.

Seksuaalivalinta hyveiden jalostajana?

“Itsekkyys on rakentanut mielemme, mutta se on rakennettu sosiaaliseksi, luotettavaksi ja yhteistyökykyiseksi.” Tämän paradoksin selittäminen on Ridleyn kirjan tavoite.

Jalouden alkuperä on yhteenveto eri alojen johtavien tutkijoiden ajatuksista ja keksinnöistä. Ridley pohtii evoluutiobiologian ja -psykologian merkitystä paitsi yhteistyön myös aggression, uskonnon, kaupankäynnin (harrastettu ainakin 200.000 vuotta) ja työnjaon tutkimiselle.

Kirja kannattaa lukea jo hänen ympäristötuhoja koskevan analyysinsä takia. Miksi kivikautiset esi-isämme tappoivat sukupuuttoon lukuisia suuria nisäkäslajeja? Ridleyllä on myös oma ehdotuksensa ympäristön kannalta parhaaksi hallintomenetelmäksi.

Kotieläinten jalostamisesta Darwin käytti termiä keinotekoinen valinta (luonnonvalinnan vastakohtana). Kotieläintensä lisäksi ihminen on Ridleyn mukaan “jalostanut” myös itseään.

Esimerkiksi puolisoa etsiessään ihmiset kulttuuritaustasta riippumatta ilmoittavat hakevansa erityisesti kiltteyttä ja älykkyyttä. Tämä on saattanut olla vallitseva tilanne jo lajimme esihistoriassa, mikä olisi ollut merkittävä valintapaine ihmisluonnon muuttamiseksi. “Ihminen on itsensä kesyttämä”, sanoi Ridley edellisessä, parinvalintaa käsittelevässä kirjassaan The Red Queen.

Moraalin perustuksia myös muilla eläimillä

Kädellistutkija Frans deWaal on listannut kirjassaan Hyväluontoinen (Terra Cognita, 1998) neljä moraalin perustana olevaa taipumusta ja kykyä. Näitä ovat:

Sympatiaan liittyvät piirteet: mm. kiintymys, tunteiden tarttuminen ja kyky asettua toisen asemaan (ns. kognitiivinen empatia).
Sääntöihin ja normeihin liittyvät piirteet: mm. sosiaaliset tavat ja sääntöjen sisäistäminen sekä rikkomuksesta aiheutuvan rangaistuksen ennakoiminen.
Vastavuoroisuus: antamisen, saamisen ja koston käsite sekä moralistinen aggressio vastavuoroisuuden rikkojia kohtaan.
Toimeentuleminen muiden kanssa: suhteiden ylläpito, riitojen sopiminen, konfliktien välttäminen ja yhteisöstä huolehtiminen.
Verrattuna muihin eläimiin ihmisen kehittyneimmät kyvyt liittyvät empatiaan, sääntöjen sisäistämiseen, oikeudentajuun ja yhteisöstä huolehtimiseen. Ryhmässä elämisessä on kuitenkin pimeä puolensa. Se on istuttanut meihin ominaisuuksia, jotka mahdollistavat jengisodat, heimoriidat (myös akateemiset), muukalaisvihan, patriotismin, paineen yhdenmukaistamiseen ja koko joukon muita negatiivisena pidettyjä ilmiöitä. Ridleyn tapaan uskon, että tällaisten tosiasioiden myöntäminen ihmisluonnosta auttaisi näiden ilmiöiden hillitsemisessä.

Yhteiskuntajärjestys perustui Augustinuksen mukaan Jeesuksen opetuksiin, Hobbesin mukaan yksinvaltiudelle, Rousseaun mukaan yksinäisyydelle ja Leninin mukaan puolueelle. “He olivat kaikki väärässä”, kuuluu Ridleyn vapauttava sanoma. “Kuten valtioiden välinen kauppa on paras resepti niiden väliseen ystävyyteen, niin vaihto äänioikeutettujen ja vallanpitäjien välillä on paras resepti yhteistyölle. Meidän täytyy rohkaista sosiaalista ja materiaalista vaihtoa vertaisten välillä, sillä se on luottamuksen raaka-ainetta, ja luottamus on hyveen perusta.”

Kaiken kaikkiaan Ridleyn ihmiskäsitys on äärimmäisen houkutteleva: “enimmäkseen hyvillä aikomuksilla varustettu laumaeläin”. Aika näyttää, mihin hyvillä aikomuksilla kivetty tie johtaa.

Osmo Tammisalo