Vapaa Ajattelija 3/2000

jumalaton kulttuurilehti

 Vapaa Ajattelijan 3/2000 sisällysluetteloon | Vapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon



Jumaluusoppineet vastustavat uskonnottomuuden vapautta

“Ateismi on uskon puutetta. Kyllä uskon puute on vähintään yhtä arvokas vakaumus kuin usko.”

Vapaa-ajattelijain liitossa eri ihmiset ovat niin kauan kuin muistan ajaneet kuka mitäkin erityiskysymystä. Tällä hetkellä koen itse tärkeimmiksi asioiksi seuraavat kaksi: vaikuttaminen uuteen uskonnonvapauslakiin ja vapaa-ajattelijain peruskatsomusten, ateismin ja agnostisismin, kannatuksen laskun pysäyttäminen. Suomalaisista siviilijärjestöistä vain Vapaa-ajattelijain liiton ja Suomen Ateistiyhdistyksen säännöissä tarkoituksena on tieteellisen maailmankatsomuksen levittäminen.

Näennäisesti jumaluusoppineet saattavat puolustaa uskonnottomuuden vapautta nimikkeen "uskonnonvapaus" alla. Kierous on siinä, että lakia säädettäessä uskonnottomien katsomusten vapauden väitetään sisältyvän uskonnonvapauteen, mutta heti, kun laki on saatu säädettyä, väitetään, että laki ei koske uskonnottomia, koska siinä ei puhuta uskonnottomista mitään.

Uskonnonvapauskomitean jäsen uskonnottomuuden vapauden vastustajana

Uskonnonvapauskomitean jäsen, Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professori Juha Seppo on esittänyt Teologisessa Aikakauskirjassa 3/2000 näkemyksiä, joita pidän uskonnottomuuden vapauden vastaisina. Näkemykseni perustan erityisesti Sepon loppupäätelmään: "Ajatus elämän- ja maailmankatsomusten yksityiskohtaisesta suojaamisesta nimenomaan uskonnonvapauslaissa hämärtäisi helposti koko lain perustarkoituksen uskonnonvapauslakina."

Toisaalla Seppo kuitenkin kirjoittaa: "Kun esimerkiksi YK:ssa valmisteltiin aikanaan Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, vakaumuksen piirin katsottiin kattavan paitsi erilaiset uskonnolliset vakaumukset myös agnostiset, ateistiset ja muut sekulaarit maailmankatsomukset. Samalla kannalla on ollut myös YK:n Ihmisoikeuskomitea tulkitessaan (1993) kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 18. artiklaa siten, että se suojelee "deistisiä, ei-deistisiä ja ateistisia vakaumuksia sekä oikeutta olla harjoittamatta mitään uskontoa tai uskonnollista vakaumusta."

Perusteluna uskontojen erityisasemalle uskonnonvapauskomitean työssä Seppo käyttää mm. jumalanpilkkapykälää: "…vuoden 1999 alussa voimaan tullut rikoslaki kriminalisoi paitsi jumalanpilkan myös uskonrauhan rikkomisen ja uskonnonharjoituksen estämisen…Vakaumuksen vapaudella ei ole vastaavaa rikosoikeudellista suojaa."

Mitään vastaväitteitä jumalanpilkkapykälälle Seppo ei tässä esitä. Jumalanpilkkapykälä sen enempää kuin uskonnollisten tunteiden suojaaminen eivät kuulu liberaaliin oikeusajatteluun, ja jo Edvard Westermarck esitti vuosisadan alussa Suomessa varsin pitävät perustelut jumalanpilkka- ja uskonnollisia tunteita suojaavien säädösten poistamiselle.

Perustuslain uskonnon- ja omantunnonvapaussäädös kuuluu: "Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Seppo antaa ymmärtää, että perustuslain säädökset riittävät uskonnottomien suojaksi ja uskonnonvapauslain tarkoitus on suojata lähinnä uskontoja.

Seppo irvailee myös sillä, ettei vapaa-ajattelijain ehdotus vakaumuksen vapaudesta mennyt läpi perustuslakia säädettäessä, vaan tekstiin tuli omantunnon vapaus.

Seppo kehuskelee sillä, että kristityt ovat päässeet vaikuttamaan Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten suomennoksiin: "On totta, että belief-sana voi asiayhteydestä riippuen tarkoittaa myös vakaumusta. Alkuperäissanan voi kuitenkin aivan yhtä perustellusti kääntää myös sanalla ‘usko’. Tämä on otettu huomioon eräissä uusimmissa Suomen ratifioimien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten suomennoksissa."

Ateismi on uskon puutetta. Kyllä uskon puute on vähintään yhtä arvokas vakaumus kuin usko. Suomennosta muuttamalla kristityt pyrkivät vaikuttamaan siihen suuntaan, ettei säädösten katsottaisi suojaavan uskon puutetta.

Vapaa-ajattelijain liiton lausunnossa uskonnonvapauskomitean välimietinnöstä todettiin, ettei uskonnonvapauslakia tarvita, vaan tarpeelliset säädökset voidaan antaa muissa laeissa. Komitean vaikutusvaltaisimman jumaluusoppineen Juha Sepon kirjoitus osoittaa, kuinka oikea liiton näkemys oli. Juha Sepon kirjoituksen pohjasävy on, että uskonnonvapauslain tarkoitus on antaa uskonnoille erioikeuksia, ei taata uskonnon ja uskonnottomuuden vapautta.

Seppo pohtii pitkään sitä, että vakaumus saattaa tarkoittaa ties mitä vakaumusta, myös poliittista tai muuta vakaumusta, ja tästä syystä muita vakaumuksia ei pidä suojata uskonnonvapauslailla.

Uskonnottomat sekä uskontojen ja uskonnottomuuden välillä olevat vakaumukset voidaan suojata suojaamatta poliittisia vakaumuksia varsin yksinkertaisella menettelyllä. Uskonnottomia sekä uskontojen ja uskonnottomuuden välissä olevia vakaumuksia on nimittäin niin lyhyt lista, että ne kaikki voidaan luetella laissa: deismi, panteismi, agnostisismi ja ateismi. Seppo itse kirjoittaa, että tähän tapaan YK:n ihmisoikeustoimikunta on menetellyt tulkitessaan kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaa sopimusta.

Edes lain nimi ei olisi turhan pitkä, jos se olisi "Laki uskonnon, deismin, panteismin, agnostisismin ja ateismin vapaudesta".

Myös koululaeissa voitaisiin mielestäni luetella oikeus oman uskonnon, deismin, panteismin, agnostisismin tai ateismin opetukseen. Jos näin ei menetellä, rikotaan mielestäni UNESCOn sopimusta, jonka mukaan erioikeuden myöntäminen jollekin ryhmälle on kasvatuksen alalla tapahtuvaa syrjintää. Tosin jotkut ateistit eivät kannata ateismin opettamista lapsilleen. Jussi Pikkusaari kirjoittaa Humanisti lehdessä 1/2000: "Ateistina minua kauhistuttaa ajatuskin, että minä isänä ja isoisänä olisin indoktrinoimassa lapsiani ja lapsenlapsiani ateistisuuteen ja vaatimassa vielä elämänkatsomustietoa siihen avukseni. Näin tehdessäni olisin kuin paraskin uskovainen."

Toisaalta Pikkusaari määrittelee ateismin aivan oikein: "Eihän jonkun henkilön ateistisuudessa ole muusta kysymys, kuin että hän ei usko, vaikka kuinka tahtoisi, erilaisia vakuutuksia ja todistuksia jumalan olemassaolosta."

Miksi tätä näin yksinkertaista asiaa ei saisi esittää ateistien lapsille annettavassa opetuksessa? Uskon, ettei ateistien enemmistöllä ole mitään sitä vastaan, että ateismi ja myös ateismin vastaväitteet uskonnolle esitetään oikein kouluopetuksessa. Lisäksi on huomattava, että jos ateisti haluaa lapsestaan uskovaisen, hän voi nykyisen ja melko todennäköisesti tulevankin lainsäädännön perusteella panna lapsensa luterilaiseen uskonnon opetukseen. Koska jokaiselle yksityisajattelijalle ei voida järjestää oman vakaumuksen mukaista katsomusopetusta, Jussi Pikkusaarelle ja muille samoin ajatteleville pitäisi myöntää oikeus pitää lapsensa poissa katsomusopetuksesta.

Myös YK voisi selventää kansainvälisiä sopimuksiaan luettelemalla mainitut vakaumukset, tällöin ihmisoikeustoimikunnan ei tarvitsisi miettiä, mitä YK on tarkoittanut.

Seppo varmaan tietää, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johdon enemmistö vastustaa jyrkästi sanan "ateismi" mainitsemista Suomen laissa. Jos olen väärässä, arkkipiispa oikaiskoon käsitystäni.

Toivottavasti sana "ateismi" voidaan myös tulevaisuudessa mainita Vapaa-ajattelijain liiton lausunnoissa.

Seppo kirjoittaa: "Uskonnolla esimerkiksi on - toisin kuin yleensä vakaumuksella - perustajansa tai johtajansa, omat symbolinsa, pyhät kirjoituksensa, seremoniansa, rituaalinsa ja kulttinsa."

Kotitehtävä Vapaa Ajattelijan lukijoille: Mainitkaa ainakin yksi puhtaasti poliittinen vakaumus, jolla on kaikki yllä luetellut tunnusmerkit.

Seppo jatkaa: "Selvimmin uskonnon ja vakaumuksen ero näkyy ehkä siinä, että uskonto ja sen harjoittaminen liittyvät useimmiten tavalla tai toisella juuri kulttiin."

Toinen kotitehtävä Vapaa Ajattelijan lukijoille: Mainitkaa ainakin yksi puhtaasti maallinen kultti, joka ei liity mitenkään uskontoon.

Dosentti Mikko Reijonen uskonnottomuuden vapauden vastustajana

Useiden uskonnottomuuden vapauden vastaisten kirjojen kirjoittaja, Mikko Reijonen lainaa saksalaisia aateveljiään väittämällä, että valtion neutraliteetin vaatimus saattaisi olla uskonnoille vihamielinen. Vastaväitteenä totean, että esimerkiksi Yhdysvaltain perustuslain takaamaa neutraalisuutta uskontojen ja vakaumusten suhteen ei ole vielä juuri kukaan ole väittänyt uskonnoille vihamieliseksi. Kun uskontoja on kyseisessä maassa kenties enemmän kuin missään muualla, valtiota ei voitane sanoa uskontovihamieliseksi.

Reijonen näkee pahaa jo perustuslaissa: "Kansainvälisissä julistuksissa ja sopimuksissa ei erikseen sanallisesti suojella uskonnonharjoittamisen vapauttamista erillisillä lausekkeilla."

Reijonen ei hyväksy sitä tämän hetkistä virallista perustuslain tulkintaa, että uskonnonopetus on uskonnonharjoittamista. Tulkintaa muuttamalla kirkko selvästi tähtää Ruotsin ja Norjan mallien mukaiseen kaikille pakolliseen evankelis-luterilaiseen uskonnonopetukseen.

Reijonen ei edes kannata kaikkien uskontojen vapautta vaan kirjoittaa: "Silti tarvitaan kansalaisten suojelua erityisesti monilta uususkonnollisen toiminnan epäterveiltä muodoilta."

Erkki Hartikainen