Tri Bill Cooke on Uuden Seelannin vapaa-ajattelijain äänenkannattajan New Zealand Rationalist and Humanist toimittaja. Artikkeli on aikaisemmin julkaistu Freethinker (= Vapaa-ajattelija, Englanti) -lehden kesäkuun 2000 numerossa. Tri Cooke on osallistunut mm. Pietarin humanistien perustamiskokoukseen ja Pietarissa pidettyyn Tiede ja yhteiskunta -konferenssiin. Bill kirjoittaa teosta Joseph McCabesta, joka oli entinen katolisen kirkon pappi ja eräs kaikkien aikojen tunnetuimpia tieteen kansantajuistajia sekä kristillisten kirkkojen rikosten julkistajia. 

Yli sadan vuoden ajan “agnostikko” on ollut eräs eniten käytettyjä käsitteitä, joilla asioita pohtivat ihmiset ovat kuvailleet maailmankatsomustaan. On kuitenkin käymässä yhä ilmeisemmäksi, että agnostisismin ajat ovat ohi. Tämä johtuu siitä, että agnostisismin keskeinen sisältö ei ole enää voimassa.

On pidetty itsestään selvänä, että koska emme voi olla varmoja siitä, että mitään jumalaa ei ole olemassa, ei ole viisasta käyttää sanaa “ateismi”, joka väittää varmuudella, että jumalaa ei ole olemassa.

Tämä käsitys on ominaista niille, jotka hieman omahyväisesti julistavat, että heillä “ei ole riittävästi uskoa olla ateisteja”.

Kuten tiedetään, sana agnostikko liitetään Thomas Henry Huxley’iin. On vähemmän tunnettua, että englantilainen kirjailija Sir Leslie Stephen (1832-1904) oli yhtä vaikutusvaltainen käsitteen levittäjä kuin Huxley. Stephen aloitti kuuluisan kirjoituksensa “An Agnostic’s Apology” (=agnostisismin puolustus) määritelmällä. “Agnostikko on henkilö, joka väittää - ja mitä kukaan ei kiistä - että inhimillisellä älyllä on rajat.” Stephen asetti jumaluusopin inhimillisen tietämyksen ulkopuolelle. Mutta samalla tavoin hän asetti sinne ateismin. Hän piti ateismia välttämättä dogmaattisena ja “harvinaisena mielipiteenä”.

Tämä näyttää paikkansa pitävältä. Vapaa-ajattelun olemus on vapaa ajattelu. Sellainen ajattelu on vapaa dogmeista, ja mikä olisi sen dogmaattisempaa kuin sanoa tietävänsä, ettei ole olemassa jumalaa?

Edellä mainitun ajattelutavan vaikeus on siinä, etteivät ateistit ole väittäneet tietävänsä, ettei ole olemassa jumalaa. Agnostisismi menettää uskottavuutensa esittäessään ateismin väärin. Ateismi ei väitä tietävänsä, ettei ole olemassa jumalaa, vaan se väittää, ettei usko jumalaan ole perusteltu. Ateismista on kaksi versiota. Väitettä, että usko jumalaan ei ole perusteltu, kutsutaan negatiiviseksi ateismiksi, koska se painottaa sitä, mitä emme voi tietää. Väitettä, että on perusteltua olla uskomatta jumalaan, kutsutaan positiiviseksi ateismiksi.

Täydellisin esitys näistä näkökannoista on Michael Martinin “Atheism: A Philosophical Justification” (=ateismi: filosofinen perustelu, 1990). Tämän erinomaisen teoksen ensimmäisessä osassa Martin osoittaa kohta kohdalta, että usko jumalaan on vailla perusteita. Kaikki perinteiset ns. jumalatodistukset käydään läpi ja todetaan kestämättömiksi, mitään luotettavaa menetelmää jumalan olemassaolon osoittamiseksi ei ole, ja väite, että usko on aito suhde jumalaan, menettää pohjansa. Tähän mennessä hän on osoittanut, että negatiivinen ateismi pitää paikkansa.

Teoksen toisessa osassa Martin osoittaa, että on hyviä positiivisia syitä ajatella, ettei jumalaa ole olemassa. Jälleen Martin käy läpi lukuisia todisteluja ja osoittaa jokaisessa tapauksessa, että on perustellumpaa olla uskomatta jumalaan kuin uskoa. Kaiken kaikkiaan Martin on osoittanut, että sekä negatiivinen että positiivinen ateismi ovat älyllisesti kestäviä näkökantoja.

On käymässä entistä selvemmäksi, että agnostisismin aika on ohi.

On tärkeää nähdä, mitä on todella väitetty. Martin ei sano, että me tietäisimme, että jumalaa ei ole. Tietenkään me emme voi tietää sellaista, ja tervejärkiset ateistit eivät ole sellaista väittäneetkään. Tässä on väitetty vain, että perustelut sille, ettei jumalaa ole olemassa, ovat paljon vahvemmat kuin perustelut sille, että jumala on olemassa. Filosofisen teoksensa johtopäätökset Martin on pannut myös novellimuotoon. Se sijoittuu tulevaisuuteen ja on nimeltään “The Big Domino in the Sky” (=suuri domino taivaalla, julkaistu samannimisessä kokoelmateoksessa 1996). Se on myös lukemisen arvoinen.

Koska vain harvat ateistit pystyivät puolustamaan positiivista ateismia ennen kuusikymmenlukua, agnostikkojen näkökulma, jonka mukaan ei voida tietää, onko jumala olemassa, näytti kunnialliselta. Mutta koska positiivista ateismia nyt pystytään puolustamaan, agnostisismi näyttää vanhentuneelta. Agnostikkoa ei vakuuta valtava määrä informaatiota jumalien olemassaoloa vastaan, vaan hän olettaa, että meillä on oltava täydellinen tieto ennen kuin voimme ottaa kantaa asiaan. Mutta kuten olemme nähneet, edes positiivinen ateismi ei vaadi täydellistä tietoa. Se sanoo vain, että todisteet jumalan olemassaoloa vastaan ovat riittävät oikeuttaakseen olla uskomatta jumalaan.

Nykyään agnostikot voivat puolustautua Michael Martinin teoksen valossa vain osoittamalla Michael Martinin väitteet perättömiksi. Kukaan ei ole vielä tehnyt tätä. Niin kauan kuin näin on, agnostikkojen on osoitettava, miksi he kieltäytyvät ottamasta kantaa jumalan olemassaoloon nykytietämyksen valossa. Toisin sanoen heidän on kerrottava, miksi he ovat aidan toisella puolella, vaikka portti on auki.