Jos uskontoja ei olisi olemassa, sanaa “ateismi” ei tarvittaisi. Jos ihmistä ei kasvateta jonkin uskonnon kannattajaksi, hän on luonnostaan ateisti. Tietysti ateisti voi kääntyä uskovaiseksi tai uskovainen ateistiksi. Jotkut voivat tehdä useita tällaisia kääntymisiä. Jos ihminen eläisi uskonnottomassa yhteiskunnassa, hän ei olisi agnostikko vaan ateisti. Ateismi on siis hyvin yksinkertainen ja mutkaton asia.

Uskonnon määritelmiä on melkein yhtä monta kuin on uskontoja (joku lisäsi: yhtä monta kuin uskovaisia). Tavanomainenkin lista sisältää viitisenkymmentä erilaista määritelmää.

Suppeimmillaan uskonnon määritelmä on Henry Fieldingin Tom Jones’issa: “Kun mainitsen sanan uskonto, tarkoitan kristinuskoa enkä vain kristinuskoa, vaan protestanttista uskoa, enkä vain protestanttista uskoa vaan Englannin anglikaanista kirkkoa”. Tämän määritelmän mukaan uskontoja on vain yksi.

Kuuluisin uskonnon määritelmä on Edward B Tylorin “uskonto on uskoa henkiolentoihin”. Tämä määritelmä pudottaa uskonnoista pois mm. osan buddhalaisuuden haaroista.

Eräs laveimpia uskonnon määritelmiä on protestantin jumaluusoppineen Paul Tillichin näkemys, jonka  mukaan uskonto on käsitys perimmäisistä kysymyksistä ja sisältää vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta. Timo I. Vasaman käsitys, jonka mukaan elämän tarkoitus on voittaa lotossa ja päästä eläkkeelle, on tämän määritelmän valossa ilmiselvästi uskonto.

Peter L. Berger, Thomas Luckmann (The Invisible Religion) ja J. Milton Yinger muokkasivat tätä “näkymättömän uskonnon” käsitettä yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja laajoista uskonnon määritelmistä on jäänyt parhaiten elämään Yingerin luonnehdinta, jonka mukaan uskonto on niiden uskomusten ja käytäntöjen järjestelmä, joiden avulla yhteisö ponnistelee ihmiselämän äärimmäisten kysymysten kanssa (The Scientific Study of Religion). Sama Yinger on sanonut: “Monet harkitsevat ihmiset ovat sitä mieltä, että uskontojen objektiivinen tutkiminen on parhaimmillaan mahdotonta ja pahimmillaan vaarallista” (Religion, Society and Individual). 

Kun puhtaaksikirjoitin monisteen “Raportti uskonnonvapaudesta I” vuonna 1974, en hyväksynyt Yingerin ja muiden ns. funktionaalista määritelmää uskonnolle. Puhtaaksikirjoittaessani lausuntoa uskonnonvapauskomitean mietinnöstä (2000) otin kuitenkin mukaan nimenomaan Yingerin määritelmän (englanniksi). Syynä oli se, että jumaluusopillinen tiedekunta ja kirkolliskokous ovat luopuneet protestanttiteologi Tillichin laajasta uskonnon määritelmästä, kun ei ole enää tarvetta luokitella kommunismia uskonnoksi. Päinvastoin on tarve estää ateisteja saamasta oman vakaumuksensa mukaista opetusta koulussa. Uskonto onkin nyt määriteltävä sillä tavalla, että ateismia ei voida pitää uskontona. Tällöin ateisteilta voidaan kieltää ne ihmisoikeudet, jotka kirkon käsityksen mukaan kuuluvat vain uskovaisille. 

Uskonnonvapauskomitea on määritellyt uskonnon harjoittamisen seuraavasti:

“Uskonnon tunnustamisella ja harjoittamisella tarkoitettaisiin uudessa uskonnonvapauslaissa uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin perusteisiin nojaavaa toimintaa, joka ilmenee kultissa sekä muissa yksityisissä, yhteisöllisissä ja julkisissa uskonnon harjoittamismuodoissa.”

Tämä määritelmä rajaa myös uskonnon määritelmää. Jos uskontunnustusta tai pyhiä kirjoituksia ei ole, on viranomaisten mielivallassa ratkaista, onko aate uskonto vai ei. 

Yhdysvalloissa tilanne on käänteinen. Kun perustuslain ensimmäinen lisäys kieltää uskonnonopetuksen yhteiskunnan kouluissa, mutta se ei kiellä esimerkiksi ateismin tai humanismin opetusta, vanhoilliset ovat vaatineet, että ateismi ja humanismi on katsottava uskonnoiksi, jotta niitä ei voitaisi opettaa kouluissa. 

Tässä tuli esiin seuraava moniselitteinen käsite “humanismi”. Vuonna 1988 tunnetut ateistit ja humanistit Harold Blackham, Corliss Lamont, Rob Thielman, Harry Stopes Roe ja Levi Fragell allekirjoittivat lausunnon, jonka avulla he pyrkivät yhtenäistämään sanan “humanisti” käyttöä.  He ehdottivat ensiksi, että sana “humanismi” kirjoitettaisiin isolla kirjaimella Humanismi. Mitään etuliitteitä kuten “uskonnollinen humanismi” tai “sekulaari humanismi” ei käytettäisi. Toiseksi he ehdottivat, että kaikki humanistijärjestöt käyttäisivät tunnuksenaan onnellista ihmistä. Kolmanneksi he ehdottivat, että kaikki pitäisivät humanismia elämänasenteena.

Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin (IHEU) puheenjohtajana norjalainen Levi Fragell (joka on ollut mukana mm. kaikissa maailman ateistikongresseissa) on joutunut myöhemmin useita kertoja pohtimaan humanistin identiteettiä. Levin mukaan humanistien on kerrottava maailmalle, että he eivät ole uskonto ja että he itse asiassa vastustavat uskontoa ja että heillä on yhteinen nimi HUMANISMI. Levi sanoo sekaannusten johtuneen siitä, että edes englannin kielen sanakirjat eivät ole tunteneet termiä “life stance” (=elämänasenne), joka on sittemmin vakiintunut humanistien keskuuteen. Levi torjuu kuitenkin tarpeen muuttaa esimerkiksi nimiä vapaa-ajattelija, rationalisti ja ateisti. Kaikilla näillä (järjestöillä) on Levin mielestä humanistinen elämänasenne.

Vapaa-ajattelijain liitto on molemmissa kulttuuripoliittisissa ohjelmissaan ottanut selkeästi kantaa humanistisen elämänasenteen puolesta. Ensimmäisen kulttuuripoliittisen ohjelman pohjatekstin kirjoitin minä, toisen kirjoitti Kari Saari.

IHEU on Meksikossa vuonna 1996 antanut seuraavan minimimääritelmän humanismille:

“Humanismi on demokraattinen ja eettinen elämänasenne, joka katsoo, että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus antaa omalle elämälleen merkitys ja muoto. Se puolustaa inhimillisempää yhteiskuntaa etiikalla, joka perustuu inhimillisiin ja muihin luonnollisiin arvoihin käyttäen inhimillisiä kykyjä järjen ja vapaan tutkimuksen ilmapiirissä. Se ei ole teistinen, ja se ei hyväksy yliluonnollista käsitystä todellisuudesta.”

Huomaan olevani huomattavasti vähemmän radikaali kuin IHEU hyväksyessäni laajan uskonnon määritelmän, jonka mukaan ateismi olisi uskonto. Huomaan myös, että yllä oleva humanismin määritelmä ei ole vielä levinnyt kovin laajasti Suomeen. 

Järjestöjen todellisuus on kansainvälisiä ohjelmajulistuksia ihmeellisempi. Sveitsin vapaa-ajattelijat (jotka ovat IHEU:n jäseniä kuten Suomen vapaa-ajattelijatkin), ovat julistaneet olevansa agnostikkoja. Uskonnon opetusta Sveitsin vapaa-ajattelijat vastustavat jyrkästi. Englantilainen BHA (British Humanist Association), jonka pääideologeihin kuulunut ateisti Harri Stopes-Roe on ollut ateistikongressien vakiokävijä, on selkeän ateistinen, mutta kannattaa uskonnonopetusta, kunhan siitä tehdään objektiivista.  

Elämänkatsomustiedon kotimaa on Norja. Siellä on asukasta kohti maailman mahtavin humanistijärjestö (n. 61 000 jäsentä), joka on hävinnyt taistelun kouluista. Norjassa on nykyään kaikille pakollinen uskonnon opetus, jonka humanistijärjestö sanoo olevan jokseenkin samanlaista kuin entinen kristittyjen uskonnonopetus ja josta humanistit yrittävät saada vapautuksen. Siviilikonfirmaatiokoulutuksessa Norjan humanisteilla sen sijaan on maailmanennätys.  Sillä tuskin paljoa paikataan kristillisen uskonnonopetuksen tuhoja.

Kansainvälisen humanistisen ja eettisen unionin (IHEU) pitkäaikainen aatteellinen vaikuttaja Paul Kurtz piti ystävieni Joseph ja Sanal Edamarukun johtaman Intian rationalistiyhdistyksen järjestämässä kongressissa tammikuussa esitelmän, joka pitäisi julkaista Vapaa Ajattelijassa.  Esitelmässä on selkeästi hahmoteltu, mitä käsitteet ateismi, rationalismi, humanismi ja vapaa-ajattelu sisältävät ja miten nämä aatteet täydentävät toisiaan. Kurtz sanoi mm.:
 

”Toteamme, että Intiassa on suuri määrä järjestöjä, joilla on erilaiset ohjelmat ja poliittiset näkemykset. Haluamme työskennellä niiden kaikkien kanssa. Erityisen mielellämme työskentelemme Intian rationalistien kanssa niin että on kunnia olla täällä.”

Yhdysvalloissa on mielestäni vielä enemmän ateisti-, humanisti-, rationalisti- ja vapaa-ajattelijajärjestöjä kuin Intiassa. Molemmissa maissa osa järjestöistä toimii melko johtaja- tai jopa perhekeskeisesti, osa on hyvin demokraattisia. Ristiriidat liittyvät yleensä sekä aatteellisiin erimielisyyksiin että johtamistapoihin. Suomi ei ole tässä suhteessa millään tavalla erilainen vaan meillä on koko kirjo pienemmässä mittakaavassa. 

Amerikkalaisista järjestöistä tiukasti demokraattisin on Atheist Alliance. Sen jäsenjärjestöinä on ateisti, rationalisti, humanisti- ja vapaa-ajattelijajärjestöjä. Järjestö ei kaipaa minkään lajin ulkomaisia tukijoita eikä järjestöllä ole minkään lajin riitoja muiden amerikkalaisten järjestöjen kanssa. Jos Vapaa-ajattelijain liitto olisi liittynyt jäseneksi, hyötyvä osapuoli olisi ollut pelkästään liitto, koska liitto olisi näkynyt muuallakin kuin IHEUn liitännäisjäsenten aakkosten häntäpäässä. En katsonut asiaa äänestyksen arvoiseksi vaan hoidan suhteita amerikkalaisiin järjestöihin sen mukaan kuin omia voimavaroja riittää.

Suhteista merentakaisiin järjestöihin oli suurta hyötyä, kun valitin uskontojen historian ja siveysopin kristillisestä oppimääräsuunnitelmasta YK:n Ihmisoikeustoimikuntaan. Lukuisat järjestöt Amerikkaa ja Intiaa myöten lähettivät valitustamme puolustavia lausuntoja Ihmisoikeuskomitealle. Yhdessäkään Suomen naapurimaassa ei ole täydellistä uskonnon- ja vakaumuksenvapautta. Uskonnon opetuksen yhteiskunnan kouluissa kieltävää perustuslakia oli etsittävä merten takaa.

Vanhoille ystävillemme Amerikan Ateistien johtajille on todennäköisesti käynyt huonosti. Nykyisten tietojen mukaan ammattirikolliset ovat murhanneet heidät San Antoniossa, ja ihmisten mukana he ovat vieneet Amerikan ateisteilta noin puoli miljoonaa dollaria, ja Amerikan Ateistit taistelee olemassaolostaan eikä riitele enää minkään muun järjestön kanssa. 

Vapaa-ajattelijain liitolla lienee varallisuutta suunnilleen saman verran kuin Amerikan Ateisteilla oli ennen johtajien kaappausta ja murhaa. Jo useita vuosia on ollut vaara, että kilpailevat järjestöt lainaavat liiton rahat pelkällä liittohallituksen päätöksellä (sellainen on ihan laillista) ja varojen tuottavuus ja takaisin saanti olisi epävarmaa. Samaa huolestuneisuutta on edustanut Hannu Raitanen ehdottaessaan säätiön perustamista. Poliittinen tilanne on tällä hetkellä Suomessa ja koko maailmassa niin uskontomyönteinen, että liiton toiminnan vakaa jatkuminen voidaan taata vain järjestön nykyisen omaisuuden säilyttämisellä taloudellisesti turvallisissa asunto-osakkeissa.