ARKKIPIISPAN VIHKIÄISET SUOMEN TURUSSA

Turun hiippakunnan ensimmäinen piispa ja koko maan arkkipiispa Jukka Paarma vihittiin virkaansa 6.1.1999. Virkaanastujaissaarnassaan Paarma ilmoittautui "veljistä vähäisimmäksi" ja "syntisistä suurimmaksi". Sanoi, että koko kirkon tulee olla maailman silmissä vähäinen. Tuleeko Paarma todella tekemään jotain kirkon rahankeruun hillitsemiseksi ja kirkon ulkoisen koreuden ja mahdin riisumiseksi. Luopuuko Paarma pian komeasta kaavustaan ja paimensauvastaan. Saarnaako hän jatkossa kuulijoitten tasolla eikä korkealta saarnastuolista. Vai onko Paarman vähättely vain yritys tavoitella suosiota, luottamusta ja valtaa.

Paarman saarnasta on eriteltävissä tavanomainen kolmikaava 1) syyllistäminen, 2) katumiskehotus ja 3) armahtaminen. Syyllistäminen ilmenee lauseesta: "...syyllisyyden taakoista ja kuolemasta, noista synkistä mahdeista, jotka pimentävät elämämme taivaanrannan". Sellaistakin on siis vielä olemassa. Kolmikaavan toinen vaihe, katumiskehotus, ilmenee saarnassa taustalla yleisesti. Kolmas vaihe, armahtaminen, on ehdollinen: "Kelvollinen Herran luo on se, joka tarvitsee Kristusta." Lausuma on myös ankara tuomio ja uhka niille, joilla on epäilyjä oman kelvollisuutensa suhteen.

Paarma ilmoittaa Jumalan olevan salainen ja tutkimaton. Siksi ei voida selittää miksi Jumala, kaikkivaltias, sallii viattomien kärsimyksen ja väärintekijäin menestymisen. Toisaalta kuitenkin Jumala on myös täällä, aivan lähellä, koettavissa ja kosketeltavissa. Jumala on paljastanut suurimman salaisuuden, pelastussuunnitelman. Tiedossa on myös erityisesti, että pelastukseen ovat oikeutettuja muutkin kansat kuin juutalaiset. Paarman saarnassa Jumala on salattu tai tunnettu sen mukaan, mikä kulloinkin on tarkoituksenmukaista. Saarna on tältä osin sisäisesti ristiriitainen ja sekava.

Paarman mukaan usko on turvautumista ja tarrautumista lupaukseen, lahjaan ja perusturvallisuuden ytimeen. Se on seikkailu ja rohkea hyppy tuntemattomaan. Usko on uskallusta elää. Eli pitää siis uskoa vallan perkeleesti ja juuri sitä vakaumusta, jota Paarma sattuu edustamaan. Tietäminen ei ole tärkeää. Paarma ei ole lukenut Kari Cantellin kirjaa Tiedemiehen mietteitä uskosta. Paarma ei käsittele saarnassaan helvettikysymystä, ei seurakuntien henkilökiistoja eikä muita kirkon sisäisiä ongelmia. Kansankirkko lähtee kansan tarpeista.

Kansankirkko muuttaa näkemyksiään kansan kulloistenkin odotusten mukaan. Tärkeätä on jäsenten määrä vaan ei laatu. Tunnustuskirkko sen sijaan pitäytyy apostolien ja Lutherin näkemyksissä. Tunnustuskirkkolaisille on tärkeätä jäsenten laatu vaan ei määrä. Paarma on tunnustuskirkkolainen ja siis vanhoillinen. Paarma on kovanaama. Paarma peittelee ominaisuuksiaan itsevähättelyllä. Paarma uskoo mahdollisesti itsekin, että kertomukset jumalasta ja muista ovat totta eikä humpuukia. Paarmalla on suuri innostus pysäyttää kirkon maallistuminen.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari kunnioittivat läsnäolollaan arkkipiispa Paarman vihkimystä. Vihkimyksen jälkeen kokoontui valikoitu joukko veljiä ja sisaria ja muita vaikuttajahenkilöitä sakastiin kahveille. Vihkimyksen toimittanut piispa Olavi Rimpiläinen ei kunnioittanut kahveita läsnäolollaan. Syynä protestiin oli naispapin osallistuminen vihkiäisseremonioihin ja kahveille. Piispojen vihkimykset kiinnostavat myös siksi, että kirkkoon kuulumattomatkin osallistuvat valtionverojen kautta piispojen ylläpitoon. On huoli siitä, miten omia verovaroja käytetään.

"Täytyy olla Jumala, jotta voi noin kauheasti mieltyä vereen." - Armahtavainen Paholainen José Saramagon romaanissa Jeesuksen Kristuksen evankeliumi