Vapaa Ajattelja

jumalaton kulttuurilehti


Vapaa Ajattelijan 1/1999 sisällysluetteloon | Vapaa Ajattelijan sisällysluetteloon | Vapaa-ajattelijain liiton sivustoon




Lukijalle

Vapaa-ajattelu halutaan ymmärtää usein väärin. Se on kaikenlaisen ajattelun temmellyskenttä, jonka sisään yritetään mahduttaa maan ja taivaan väliltä kaikki "vapaan ajattelun" hienot määritelmät. Agnostikko, humanisti, ateisti, panteisti, kulttuurihumanisti, unohtuiko joku? Asiaan vähemmän vihkiytyneet noviisit yrittävät tarjota jopa sumerhilliläisyyttä tai vaikkapa hippiaatetta määrittämään sitä oikeaa vapaa-ajattelua.

Vapaa-ajattelu on jumalatonta meininkiä. Siinä on minun määritelmäni. Se pitää sisällään paitsi sen , että olemme jumalista vapaat, myös sen, että olemme vapaat kaikista auktoriteeteista.
Jotkut pystyvät suurempiin ajatuksiin kuin toiset, mutta pääasia on ettei anna kenenkään ajatella toisen eikä omasta puolesta.
Ei jumalan eikä markkinavoimien. Ei kirkon eikä puolueen. Ei papin eikä poliitikon. Ei diakonin eikä sosiaalitädin.

Tiede on mahdollistanut monia ihmiselle tärkeitä asioita, ennen kaikkea se on vapauttanut ihmisiä itse ajattelemaan ja tekemään itsenäisiä johtopäätöksiä. Mutta tieteen avulla tehdään myös ratkaisuja, jotka kaventavat ihmisen vapautta. Luulenpa, että tämä suuntaus on tällä hetkellä vallitseva. Geenitekniikan jotkut sovellutukset, vaikka olisivatkin ihmiselle vaarattomia eivät palvele niinkään tavallista ihmistä kuin markkinavoimia. Vai onko teistä hormoniliha tai pilaantumattomat tomaatit niitä tulevaisuuden tuotteita joita haluaisitte kuuluvan ruokavalioonne?

Pakkokristillisyys, jota meihin on vuosisadat ahdistettu ja jota edelleen ylläpidetään valtion toimesta suorastaan pakottaa jokaisen vapaa-ajattelijan pilkkaamaan jumalaa. Valtio joka kumartaa ja nöyristelee vieraiden kulttuurien edustajien jumalia, mutta ei suojaa omien kansalaistensa vähemmistön oikeuksia ei ansaitse muuta kuin pilkkaa ja halveksuntaa. Valtion päämies ei ole päämies, jos hän suosii jotain väestöryhmää ja tällä tavalla pilkkaa toista kansanosaa. Rukoilemaan kehottaminen on pahimmanlaatuista vakaumuksen pilkkaa.

Viimeaikoina ovat olleet uutisotsikoissa uskovaiset kirkonpolttajat, hautakivienkaatajat ja rituaalimurhaajat, siis saatananpalvojat. Tällä kertaa ovat he olleet otsikoissa, joskus toiste siellä paistattelee päivää talibanit, skientologit tai Rooman kirkon aborttiaktivistit ja muut ekumeenit. Uskonto sokaisee ja sillä sokaistaan valitettavan monia päällepäin normaaleilta näyttäviä ihmisiä. Ateistin vinkkelistä ei ole kovin suurta eroa eri uskovaisten välillä. Ihmisellä on kyky ajatella. Tämän kaikkein omaleimaisimman ihmisen kyvyn uskovaiset ovat antaneet muille, papeille ja jumalille joihin sitten luotetaan ja uskotaan, kuin sokea opaskoiraan. Opaskoirat, papit yrittävät auttaa kadun yli jokaisen, nekin jotka eivät ole ylittämässä katua. Nämä puhuvat koirat pitävät meitä kaikkia sokeina joita vain he voivat auttaa.

Pirut, perkeleet, allahit, jumalat ja jahvet ja tietysti kaikki muut luonto- ja tieteisuskot löytävät itsensä Rovaniemeltä Santa Klaus parkista joulupukkikarusellista.

Käsissäsi on uudistuva Vapaa Ajattelija, jälleen kerran.
Olen asettanut kolme tavoitetta lehdelle. Kristillisen ajanlaskun vuosituhannen vaihtuessa Vapaa Ajattelija on sisällöltään kiinnostavampi, ulkoasultaan kunnianhimoisempi ja levikiltään suurempi jumalaton lehti.

Timo Meltti