Ruokarukous ei kuulu peruskouluun
Lehdistötiedote 18.11.2009
Ruokarukous ei kuulu peruskouluun
Vapaa-ajattelijain liitto on tehnyt Länsi-Suomen lääninhallitukselle kantelun
koululaisten rukoiluttamisesta ääneen kouluruokailun yhteydessä eräässä
Kristiinankaupungin koulussa. Rukoilu tapahtuu niin, että ruokailun alussa luetaan
ruokarukous ja ruokailun loputtua lyhyt kiitosrukous, kaikki yhdessä opettajan
johdolla. Saadun tiedon mukaan rukoiluttamista ruokailun yhteydessä tapahtuu lähes
kaikilla kyseisen ala-asteen koulun luokilla.
Kantelua perustellaan sillä, että opettajan johdolla tapahtuva päivittäinen
ruokarukous ei kuulu peruskoulun opetussuunnitelman perusteisiin, sille ei ole
olemassa kriittisen tarkastelun kestäviä kasvatuksellisia perusteita, se syrjii
uskontokuntiin kuulumattomia ja toisuskovaisia, se sotii opettajan
virkavelvollisuuksia vastaan ja se on perustuslain vastaista. Perustuslain 11
pykälän mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti
uskonnon harjoittamiseen.
- Koulu turvaa oppilaiden uskonnonvapauden parhaiten lopettamalla yhden
uskontokunnan Jumalaa kiittävät ruokarukoukset. Opettajan johdolla tapahtuvan
pakkorukoiluttamisen lopettaminen ei estä ketään rukoilemasta hiljaa mielessään,
jos hänet on siihen kotona opetettu, toteaa Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja
Jussi K. Niemelä.
Eri uskontokuntiin kuuluville oppilaille opetetaan Suomen peruskouluissa
katsomusaineina noin kymmentä eri uskontoa, kullekin siis omaansa. Uskontokuntiin
kuulumattomille opetetaan elämänkatsomustietoa.
Elämänkatsomustiedon oppilasmäärät ovat viime vuosina olleet kirkosta eroamisen
myötä nopeassa kasvussa. Elämänkatsomustietoa voivat opiskella vain uskontokuntiin
kuulumattomat sekä ne vähemmistöuskontoihin kuuluvat, joiden omaa uskontoa ei
kunnassa opeteta. Uskonnon harjoittaminen ei kuulu minkään katsomusaineen
opetussuunnitelmaan, ei myöskään koko koulun opetusohjelmaan.
Lisätiedot:
Jussi K. Niemelä,
puheenjohtaja, Vapaa-ajattelijain Liitto ry.
041 528 6713
jussi.k.niemela@vapaa-ajattelijat.fi
