Kannanotto todistajan valasta ja rippisalaisuudesta
KANNANOTTO
Todistelua koskevien säädösten uudistustyöryhmälle
Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Vakaumusten tasa-arvo VATA ry esittävät, että oikeudenkäymiskaaren 17. luvun uudistuksen yhteydessä siirrytään nykyisestä valasta ja vakuutuksesta kaikille yhteiseen vakuutukseen. Nykyisessä mallissa todistaja voi valita joko neutraalin vakuutuksen tai kristillisen valan, mutta ei muiden uskontojen mukaisia valoja. Esitämme myös rajausta rippisalaisuuden alaan ja sen laajentamista valtionkirkoilta muillekin uskontokunnille.
Vala pois, kaikille yhteinen vakuutus
Kun todistajan valan ja vakuutuksen välillä ei enää tehdä valintaa, ei todistajan maailmankatsomus tule epäsuorastikaan esille. Tällöin ei voi syntyä edes epäilystä siitä, että tämä olisi vaikuttanut todistuksen arviointiin.
Muutos olisi periaatteellinen signaali oikeuslaitoksen puolueettomuudesta myös uskontojen ja katsomusten suhteen. Puolueettomuutta on pidetty niin tärkeänä, että esimerkiksi Korkein oikeus ja Korkein hallinto-oikeus eivät vuodesta 1997 lähtien ole lähettäneet edustajaansa kirkolliskokoukseen. Muutosta perusteltiin juuri riippumattomuuden uskottavuudella.
Muutos vähentäisi jonkin verran muutenkin väistämättä monimutkaista todistelua koskevaa säännöstöä. Lisäksi nykyisellään oikeudenkäymiskaaren 17. luvun 29 § ja uskonnonvapauslain 5 § ovat ristiriidassa keskenään.
Rippisalaisuuden alasta
Nykyisellään on epäselvää, kattaako rippisalaisuus valtionkirkkojen pappien lisäksi myös pienuskontojen pastorit ja muut pappeihin rinnastuvat henkilöt. Kiistatonta tällä hetkellä on, että rippisalaisuus on ehdoton ja koskee kaikkia rikoksia.
On kyseenalaista, tulisiko uskonnollisen ryhmän tehtävää hoitavaa olla sellaisia oikeuksia, joita kellään maallisella viranomaisella tai esimerkiksi psykologeilla ei ole. Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee oikeudenkäynnin keskeinen asema oikeusvaltion rakenteessa.
Mikäli rippisalaisuus kuitenkin säilytetään, tulee se laajentaa koskemaan myös rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien pastoreita ja vastaavia. Vaatimuksena tulee olla, että yhdyskunnan säännöissä on selvästi eritelty keitä mahdollinen rippisalaisuus koskee.
Rippisalaisuus tulee rikosten törkeyden perusteella rajoittaa esimerkiksi samoin kuin nykyisellään on säädetty lääkärin, apteekkarin ja kätilön asemasta. Rippisalaisuus on siis poistettava ainakin silloin, kun käsiteltävästä rikoksesta saattaa seurata kuuden vuoden vankeustuomio.
7.4.2011
Vapaa-ajattelijain liitto ry
Robert Brotherus, vt. puheenjohtaja
Heljä Pekkalin, taloudenhoitaja
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry
Petri Karisma, puheenjohtaja
Timo Rantala, varapuheenjohtaja
