Kyseinen kappale sisältää vanhentunutta tietoa - kirjan päivitys on meneillään.

2. Uskonnottoman oikeusturva

2.1 Oikeudet yhteiskunnassa

Keskeisiä oikeuksia kansalaisten kannalta ovat perustuslakiin kirjatut yksilön oikeudet eli perusoikeudet ja kansainvälisiin sopimuksiin kirjatut yksilön oikeudet eli ihmisoikeudet.

Nykyiseen perustuslakiin kirjatut perusoikeudet ovat varsin suppeita ja niiden soveltaminen oikeuskäytännössä on ollut harvinaista. Perusoikeusuudistus on kuitenkin meneillään (1993) ja tavoitteena on ollut oikeuksien monipuolistaminen ja selkeyttäminen.

Keskeisiä ihmisoikeusasiakirjoja, joihin Suomi on sitoutunut, ovat YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7-8/76), Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 18-19/90) ja Yleissopimus lasten oikeuksista (SopS 59-60/91).

Ihmisoikeussopimusten asema on ollut käytännössä epäselvä, mutta käsitellessään Euroopan ihmisoikeussopimusta Eduskunnan Perustuslakivaliokunta totesi, että "Kun yleissopimus lisäpöytäkirjoineen saatetaan Suomessa voimaan lailla, on sopimus valtionsisäisesti samassa asemassa, kuin lait yleensä" (PeVL 2/1990 vp.).

Suomalaisen yhteiskunnan ihmisoikeuskulttuuri on kehittynyt harppauksin kuluneen kymmenen vuoden aikana. Korkeimmat tuomioistuimet viittaavat nykyisin päätöksissään yhä useammin perusoikeuksiin tai ihmisoikeuksiin.

Keskeinen oikeus uskonnottomien kannalta ja uskonnottomasta näkökulmasta katsottuna, on vakaumuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus. Vakaumuksenvapaus pitää sisällään oikeuden omaksua vakaumus, ilmaista vakaumus ja toimia, sekä elää vakaumuksensa mukaisesti. Uskonnonvapauteen kuuluu oikeus harjoittaa uskontoa, ilmaista usko, ja oikeus toimia ja elää uskonnon mukaisesti. Uskonnonvapauteen kuuluu myös negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus olla olematta uskonnon kanssa tekemisissä esim. olla osallistumatta palvontaan ja hartauksiin ja oikeus olla tukematta uskonnollisia yhdyskuntia. Negatiivista uskonnonvapautta kuvaa hyvin KHO:n päätös 1985 II 54. Asia koskee Forssan kaupungin seurakunnalle myöntämää lupaa vetää puhelinlinja vanhainkotiin hartaushetkiä varten. Vaikka Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä katsottiin, ettei valittajan uskonnonvapautta oltu loukattu, siinä korostettiin viranomaisen velvollisuutta ottaa toiminnassaan huomioon perusoikeudet. Päätöksessä todettiin, että vanhainkodin johtajan tehtävänä on huolehtia siitä, ettei kenenkään perusoikeuksia loukata, kun jumalanpalveluksia tms. välitetään keskusradion kautta.

Muita keskeisiä oikeuksia uskonnottomien kannalta ovat henkilökohtainen vapaus, liikkumisvapaus kotimaassa ja sananvapaus. Uskonnottomien sananvapautta loukkaa rikoslain 10. luvun 1-2 §:t, jotka koskevat jumalanpilkkaa ja uskonrauhaa. Vapaa-ajattelijain mielestä ne tulisi kiireesti poistaa. Kaikenlaisesta tunteiden suojelusta tulee luopua, koska ei ole mitään perusteita sille, että toiset tunteet ja toisenlaisia asioita koskevat tunteet olisivat toisia arvokkaampia. Yleiset yhteiskuntarauhaa ja herjausta koskevat pykälät riittävät myös uskonrauhan suojaksi. Valitettavasti rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä ollaan säilyttämässä uskonrauhan turvaaminen rikoslaissa ja sisällyttämässä jumalanpilkkaa uskonrauhaan (1993).

Vapaa-ajattelijoiden tulee toiminnassaan tukeutua perus- ja ihmisoikeuksiin. Juuri aktiivisella tukeutumisella estämme sen, etteivät nämä keskeiset oikeudet jää vain kauniiksi periaatteiksi. Oikeudet tulisi myös sisäistää siten, että olisimme herkkiä kaikenlaisiin perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin, oli loukatun maailmankatsomus mikä tahansa.

2.2 Oikeudet päiväkodissa

Kansainväliset ihmisoikeusasiakirjat lähtevät siitä, että vanhemmilla on oikeus varmistaa lapsilleen heidän oman vakaumuksensa mukainen kasvatus ja opetus. Tästä lähtökohdasta on pidettävä kiinni. Kyse on vanhempien tai holhoojan oikeudesta, ei yhteiskunnan tai päivähoitajien. Valitettavasti päivähoitoa koskevassa laissa on todettu päivähoidon velvollisuudeksi edistää lapsen uskonnollista kasvatusta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan vaatimuksesta lakiin on kuitenkin otettu vanhempien tai holhoojan vakaumuksen kunnioittamista koskeva lisäys. Kodin vakaumusta on siis aina kunnioitettava kaikessa toiminnassa.

Uskonnonharjoitukseen kuuluu mm. uskonnonopetus ja uskonnolliset menot (rukoukset, laulut yms.). Se, että lapsi tulee päiväkotiin tai perhepäivähoitoon, ei merkitse sitä, että hän/hänen kotinsa tällä tulemisella suostuisi osallistumaan laitoksen/kasvattajan toteuttamaan mahdolliseen uskonnonharjoitukseen.
Uskonnottomien kotien lapset on pidettävä erossa uskontokasvatuksesta. Lapsia ei tule kuitenkaan eristää muista. Mahdollinen uskontokasvatus tulee järjestää siten, että uskonnottomille lapsille järjestetään siksi aikaa muuta ohjattua, valvottua ja mielekästä tekemistä.

Myöskään minkäänlainen uskontokulttuurin esittely ei ole oikeutettua uskonnottomille ilman kotien suostumusta. Vanhempien kanssa tulee keskustella siitä, mitä mieltä he ovat lastensa osallistumisesta tällaisiin tutustumiskäynteihin ja muihin vastaaviin tilaisuuksiin.
Vanhempien kannattaa olla tarkkana ja kiinnostuneita siitä, mitä päiväkodissa/päivähoidossa opetetaan ja tehdään. Samoin kannattaa tehdä heti hoitosuhteen alussa päivähoitohenkilöstölle selväksi perheen/oma vakaumus ja kieltää kaikenlainen uskontokasvatus, jotta vältyttäisiin tietämättömyydestä johtuvista ristiriidoista.

Mikäli tulee ongelmia, oma yhdistys tai Vapaa-ajattelijain liitto ry. auttaa asiassa. Liitto on vaatinut päivähoidon uskontokasvatus velvollisuuden poistamista. Ellei siihen ole valmiutta, olisi saatava selkeät ohjeet siitä, millä edellytyksillä uskontokasvatusta annetaan ja miten vanhempien tai holhoojan vakaumuksen kunnioittamisesta on varmistauduttava.

2.3 Oikeudet koulussa

Jälleen on muistettava laintasoisten, Suomea sitovien ihmisoikeusasiakirjojen lähtökohta: vanhemmilla on oikeus päättää lastensa moraali- ja vakaumuskasvatuksen sisällöstä.
Vanhemmilla ja lapsella itsellään on myös oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta moraali- tai vakaumuskasvatuksesta. Kouluviranomaisten asia on järjestää asianmukaista opetusta, mutta ei päättää opetuksen laadusta.

Peruskoulussa ja lukiossa on mahdollista saada elämänkatsomustiedon opetusta, jos samassa koulussa on vähintään kolme uskonnonopetuksesta vapautettua oppilasta. Opetus on tällöin järjestettävä automaattisesti ilman vanhempien tai holhoojien pyyntöä. Oppilas vapautetaan uskonnonopetuksesta huoltajan kirjallisella tai henkilökohtaisella ilmoituksella. Nuori voi myös, täytettyään 15-vuotta, erota kirkosta vanhempiensa suostumuksella ja näin päästä elämänkatsomustiedon opetukseen.

Elämänkatsomustieto-oppiaineen opetuksessa korostuvat elämänkatsomuksellisten ajattelutaitojen opetus ja katsomuksellinen yleissivistys. Se tukee yksilön eheän elämänkatsomuksen muotoutumista. Opetuksessa tarkastellaan ihmiselämän peruskysymyksiä. Opetus antaa käsitteellisiä välineitä ja taitoja ratkoa eettisiä kysymyksiä. Oppilaita ei ohjata omaksumaan mitään tiettyä elämänkatsomusta, vaan heitä ohjataan itse löytämään hyvän elämän perusteet. Opetuksen arvopohjana toimii ihmisoikeusetiikka.

Uskontoa ei saa opettaa muilla oppitunneilla. Uskonnollisten päivänavausten ajaksi on uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille järjestettävä muuta vakaumuksensa mukaista toimintaa, tai näiden oppilaiden tulee voida olla osallistumatta ko. tilaisuuksiin. Järjestelyt eivät saa muodostua lasta syrjiviksi tai muuten kohtuuttomiksi.

Uskonnollisiin juhlapyhiin liittyvistä juhlista, retkistä yms. tulee ilmoittaa hyvissä ajoin kodeille ja niiden ajaksi on järjestettävä vaihtoehtoista toimintaa. Mikäli uskonnollisiin kohteisiin liittyvän tutustumisen katsotaan liittyvän muuhun oppisisältöön (historia, maantieto yms.), on vanhemmille selostettava hyvissä ajoin tutustumisten luonne ja annettava heidän päättää, saako lapsi osallistua tutustumiskäyntiin vai ei. Uskonnolliset sisällöt muilla oppitunneilla loukkaavat uskonnottomien kotien oikeuksia, eikä sellaista tule sallia.

Kouluhallitus (nyk. opetushallitus) on selkeyttänyt kokonaisopetuksen reunaehdot (20.3.1989) koulun yleisen uskonnonopetuksen osalta. Kokonaisopetuksella tarkoitetaan opetusmenetelmää, jossa on kokonaan tai osittain häivytetty oppiainerajat. Reunaehtojen mukaan koulun yleinen uskonto ei voi sisältyä kokonaisopetukseen, jos yksikin oppilaista on uskonnonvapauslain mukaisesti kieltäytynyt osallistumasta koulun yleiseen uskontoon. Oppilasta ei saa myöskään suostutella osallistumaan uskonnonopetukseen kokonaisopetuksen yhteydessä. Kouluhallituksen mukaan uskonto ja elämänkatsomustieto pitää opettaa kokonaisopetuksesta erillisinä oppitunteina. Uskonto kuuluu vain uskontotunnille.

Näihin samoihin lähtökohtiin voidaan vedota myös niissä kouluissa, joissa ei ole kokonaisopetusta, mutta uskontoa on sisällytetty muihin oppiaineisiin (piirustus, musiikki, äidinkieli jne.).
Koulun juhlia tulisi kehittää oppilaita yhdistävänä toimintana ja leimaavasti uskonnollinen toiminta tulisi tämän vuoksi karsia pois.

Opettajan ei tule käyttää opetuksen apuvälineenä omaa henkilökohtaista uskonnollista vakaumustaan muulla kuin uskontotunnilla. Peruskoululain 3 §:n mukaan koulutyön tulee tukea kotia sen kasvatustehtävässä riippumatta vanhempien vakaumuksesta.

Koulun työjärjestys tulee laatia siten, että uskonnonopetuksesta vapautetuille ei tästä syystä aiheudu odotustunteja ja että uskonnonvapaus ei tästä syystä vaarannu.

Koulun johtokunnan, opettajakunnan ja koulun johtajan tehtäviin kuuluu kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen sekä koulun työrauhan ylläpitäminen. Ongelmat kannattaa selvittää ensin opettajan kanssa, seuraava porras on koulun johtaja (rehtori), jolle kuuluu koulun kasvatus- ja opetustyön johtaminen, ohjaaminen ja valvominen. Ellei johtajankaan kanssa asiat selviä tulisi huoltajien viedä ongelmat johtokunnan käsittelyyn.

Vapaa-ajattelijoiden käsitys elämänkatsomustiedon sisällöstä on esitetty liiton kulttuuriohjelmassa. Vapaa-ajattelijat ovat vaatineet elämänkatsomustiedon saamista uskonnottomille ensisijaiseksi oppiaineeksi eli ns. vapautusmenettelystä luopumista. Vapaa- ajattelijat haluavat kehittää elämänkatsomustiedon opetusta sekulaarin humanismin lähtökohdista ja pitää oppiaineen vain uskonnottomien omana oppiaineena.
Liitto ja sen jäsenjärjestöt auttavat perheitä ja vanhempia, jos ET-opetuksen järjestämisessä tulee ongelmia.

2.4 Kirkosta eroaminen

Kirkosta eroamisesta on säädetty uskonnonvapauslaissa ja sen täytäntöönpanoasetuksessa. Lain mukaan kirkosta voi erota 18-vuotta täyttänyt (15-vuotta täyttänyt vanhempien suostumuksella). Asetuksen mukaan eroamisilmoitus on eroavan itse tehtävä kirkkoherran tai yhdyskunnan tai seurakunnan virkahuoneessa, taikka väestörekisterin pitäjän virkahuoneessa. Henkilöllisyys on tarvittaessa todistettava. Eron syytä ei tarvitse kertoa, eikä minkäänlaiseen kuulusteluun tarvitse alistua. Kirkosta kannattaa erota ennen joulukuun 1. päivää, koska siten välttää maksamasta seuraavan vuoden kirkollisverot. Muutokset verolippuun tulee itse varmistaa. Vapaa-ajattelijain liitto ry. on vaatinut ja vaatii oikeutta kirjalliseen kirkosta eroamiseen. Eroamisen tulisi olla mahdollista ilman henkilökohtaista käyntiä kirkkoherran virastossa, taikka väestörekisterin pitäjän luona. Riittäisi, jos kirjallisen eroamisilmoituksen todistaisi kaksi henkilöä. 15-vuotta täyttäneen tulisi voida itse päättää, kuuluuko johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan vai onko kuulumatta mihinkään.

Lainsäädäntö on muuttunut kirjan teon jälkeen - uutta tietoa saatavilla!